I Love Me -messut ovat jo ensi viikolla! 😍 Olemme mukana italialaisen naisten vapaa-ajan vaatebrändin Dehan kanssa messujen muotialueella. Nähdään siellä! 🩷 #iloveme2023
NORDIC FASHION - TEX OY
Wholesale Import and Export
Maahantuomme laadukkaita vaatteita ja asusteita, jotka jakautuvat muotiin, joogaan, tanssiin, urheiluun ja vapaa-aikaan.
About us
Nordic Fashion on perustettu vuonna 2003. Toiminta pohjautuu laadukkaiden vaatteiden ja asusteiden maahantuontiin. Edustamiltamme brändeiltä löytyy tuotteita muotiin, urheiluun ja vapaa-aikaan. Monipuolisessa valikoimassa on tuotteita naisille, miehille sekä lapsille. Tällä hetkellä meillä on brändejä Italiasta, Puolasta ja Hollannista. Laajasta asustevalikoimasta löytyy pipojen ja hattujen lisäksi myös laukkuja, huiveja ja käsineitä sekä kypäräkoristeita lasketteluun. Sekä vaate- että asustemallistosta löytyy paljon Ekoystävällisistä materiaaleista tehtyjä tuotteita ja määrä lisääntyy vuosi vuodelta! Meidän kautta onnistuu sekä pienet että isot tilaukset kaiken kokoisille yrityksille. Myös logotuotteet ovat mahdollisia. Olemme avoimia tuotekyselyille ja yhteistyöehdotuksille. Ota rohkeasti yhteyttä! [email protected] 358 40 774 3244 Edustamme brändejä: Deha Chervò Duukies Beachsocks Slavi Second You Granadilla Hat You JailJam Fun Helmets P.A.C. Aqua Speed Aulp Newland
- Sivusto
-
https://www.nordicfashion.net/yritys.html
External link for NORDIC FASHION - TEX OY
- Toimiala
- Wholesale Import and Export
- Yrityksen koko
- 2-10 employees
- Päätoimipaikka
- Helsinki
- Tyyppi
- Itsensä työllistävä
- Perustettu
- 2003
- Erityisosaaminen
Sijainnit
-
Ensisijainen
Veneentekijäntie 18 B1
Helsinki, 00210, FI