Onnittelut professori Satu Mustjoen tutkimusryhmälle vuoden 2024 Medix-palkinnosta! Tutkimusryhmä selvitti ensi kertaa NK-solujen toimintamekanismeja verisyöpää koskevassa tutkimuksessa. Löydökset tekevät mahdolliseksi uusien, yksilöllisten hoitojen kehittämisen verisyöpiin. Medix-palkinto on merkittävä vuosittainen tunnustus kansainvälisesti korkeatasoiselle suomalaiselle lääketieteelliselle tutkimukselle.
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala
Hospitals and Health Care
Helsinki, Uusimaa 30 955 followers
Etsitkö työpaikkaa, jossa voit kasvaa ammattilaisena ja tehdä merkityksellistä työtä? Tule HUSiin hyvän työn tekijäksi.
About us
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. Meillä työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito. Olemme Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Meillä pääset tekemään monipuolisia ja mielenkiintoisia töitä terveydenhuollon ja monien muidenkin alojen parissa. Arvomme ovat kohtaaminen, edelläkävijyys ja yhdenvertaisuus. Vastavalmistunut tai kokeneempi ammattilainen, olet tervetullut meille töihin. Lue urasivuil-tamme, millaista meillä on työskennellä. #HUS #huslainen #vårtHUS
- Sivusto
-
https://www.hus.fi/tietoa-meista/ura-husissa
External link for HUS Helsingin yliopistollinen sairaala
- Toimiala
- Hospitals and Health Care
- Yrityksen koko
- Yli 10 001 työntekijää
- Päätoimipaikka
- Helsinki, Uusimaa
- Tyyppi
- Voittoa tavoittelematon
- Erityisosaaminen
Sijainnit
-
Ensisijainen
Helsinki, Uusimaa 00029, FI
Työntekijät HUS Helsingin yliopistollinen sairaala
Päivitykset
-
Olimme tällä viikolla mukana Sairaanhoitajapäivillä Helsingin Messukeskuksessa! Osastollamme ammattilaisemme esittelivät omaa työtään hoitotyön eri alueilta ja kuten kuvista näkyy, pisteellämme kävi vilinä ja tunnelma oli korkealla. Saimme paljon kiitosta osastomme ilmeestä ja mielenkiintoisista demoista, joita messukävijät saivat kokeilla. Iso kiitos kaikille ammattitaitoisille messuedustajillemme ja tietenkin pisteellämme vierailleille messukävijöille! #hus #elämäntyössä #sairaanhoitajapäivät 📸 : Mikko Hinkkanen
-
1
-
HUSin Sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalla on validoitu uusi kansainvälinen arviointimittari, jolla voidaan arvioida sukupuoliahdistusta eli sukupuolidysforiaa. Uusi GCLS-mittari huomioi sukupuolen moninaisuuden ja sopii siten kaikille sukupuoli-identiteeteille. https://lnkd.in/dKEezFzv
Uusi mittari käyttöön sukupuoliahdistuksen arviointiin
hus.fi
-
Vasta valmistuneen tutkimuksemme selvisi, että varhaislapsuuden maidonvälttämisruokavalio ei vähennä nuoruusiässä maitotuotteiden käyttöä tai alenna D-vitamiinitasoa. Potilaiden saavutettua sietokyvyn lehmänmaidolle, ei erityistä ravitsemusseurantaa tarvita. 🔬 🔬 🔬 Vår nyligen färdigställda undersökning visade att en kost under den tidiga barndomen som utesluter mjölk inte minskar användningen av mjölkprodukter i ungdomen eller sänker D-vitaminnivån. När patienterna utvecklat en tolerans för komjölk behövs ingen särskild näringsuppföljning.
Varhaislapsuuden maidonvälttämisruokavalio ei vähennä nuoruusiässä maitotuotteiden käyttöä tai alenna D-vitamiinitasoa
hus.fi
-
Onnea 90-vuotias Naistenklinikka! 🥳 Naistenklinikan palvelut ovat olleet tukena elämää mullistavissa hetkissä jo vuodesta 1934 alkaen. Naistenklinikka oli Suomen ensimmäinen sairaala, joka yhdisti naistentautien ja synnytysten hoidon saman katon alle. Monessa muussakin Naistenklinikka on ollut edelläkävijä Suomessa. Sairaalassa on käytetty maan ensimmäisiä sädehoitolaitteita, aloitettu ensimmäiset koeputkihedelmöitykset ja kehitetty monia tähystyskirurgian menetelmiä. 🩺👶 ➡️Lue lisää: https://lnkd.in/dwD_WPPg ➡️Tutustu Naistenklinikan historiaan verkkonäyttelyssämme: https://lnkd.in/dja5AuDq Grattis till 90-åriga Kvinnokliniken! 🥳 Kvinnoklinikens tjänster har gett stöd i livets omvälvande stunder sedan 1934. Kvinnokliniken var det första sjukhuset i Finland som förenade behandlingen av kvinnosjukdomar och förlossningar under samma tak. Kvinnokliniken varit en föregångare i Finland även i fråga om många andra saker. På sjukhuset har man använt landets första strålbehandlingsapparater, inlett de första provrörsbefruktningarna och utvecklat många metoder för endoskopikirurgi.🩺👶 ➡️Läs mer: https://lnkd.in/dwD_WPPg ➡️Bekanta dig med Kvinnoklinikens historia i vår webbutställning: https://lnkd.in/d4sw4dXU
-
Hieno uutinen: Palliatiivisen hoidon palveluita on tällä hetkellä saatavilla enemmän kuin koskaan. “Nyt tehtävämme on luoda tietoisuutta siitä, että apua on saatavilla” kertoo Palliatiivisen keskuksen ylilääkäri, professori Tiina Saarto. Avoin yleisötapahtuma kokoaa palliatiivisen hoidon ja saattohoidon asiantuntijat sekä kansalaiset keskustelemaan palliatiivisen hoidon tilasta Suomessa. Tervetuloa kuulolle Meilahden siltasairaalaan 9.10.
Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tila Suomessa – Ajankohtaisia näkökulmia yleisötapahtumassa 9.10.
hus.fi
-
Pääsin kirjoittamaan viimeiseen painettuun Husariin myös hospitalistin työstä ja tapaamaan neurokirurgialla työskentelevää Rosalba Arauz Riveraa.
🔹Geriatrian erikoislääkäri Rosalba Arauz Rivera aloitti alkuvuodesta hospitalistina neurokirurgian vuodeosastollamme Siltasairaalassa. 🔹 Hospitalistina hän vastaa potilaiden kokonaishoidosta sairaalassa olon aikana. 🔹Tutkimusten mukaan hospitalistin työ lyhentää potilaiden sairaalassaoloaikaa, vähentää komplikaatioiden riskiä ja hoitokustannuksia sekä parantaa hoidon laatua. Arauz Rivera on havainnut, että hyvin iäkkäilläkin, eli yli 80-vuotiailla potilailla, on vain vähän leikkauskomplikaatioita. ”Neurokirurgisiin leikkauksiin liittyviä komplikaatioita on vähän, ja sairaalahoidon aikaiset ongelmat ovat enemmän sisätauteihin liittyviä. Pidän siitä, että Suomessa tarkastellaan leikkauspäätöksissä potilaan biologista ikää eikä vain kronologista ikää", hän sanoo. 👉 Lue lisää Husarista https://lnkd.in/dwShepHQ
Hospitalisti pitää langat käsissään
hus.fi
-
🔹Geriatrian erikoislääkäri Rosalba Arauz Rivera aloitti alkuvuodesta hospitalistina neurokirurgian vuodeosastollamme Siltasairaalassa. 🔹 Hospitalistina hän vastaa potilaiden kokonaishoidosta sairaalassa olon aikana. 🔹Tutkimusten mukaan hospitalistin työ lyhentää potilaiden sairaalassaoloaikaa, vähentää komplikaatioiden riskiä ja hoitokustannuksia sekä parantaa hoidon laatua. Arauz Rivera on havainnut, että hyvin iäkkäilläkin, eli yli 80-vuotiailla potilailla, on vain vähän leikkauskomplikaatioita. ”Neurokirurgisiin leikkauksiin liittyviä komplikaatioita on vähän, ja sairaalahoidon aikaiset ongelmat ovat enemmän sisätauteihin liittyviä. Pidän siitä, että Suomessa tarkastellaan leikkauspäätöksissä potilaan biologista ikää eikä vain kronologista ikää", hän sanoo. 👉 Lue lisää Husarista https://lnkd.in/dwShepHQ
Hospitalisti pitää langat käsissään
hus.fi
-
Millä eri tavoilla sairaalassa kuunnellaan asiakasta? Meillä HUSissa asiakkaat voivat esimerkiksi: 🔹antaa palautetta suoraan hoitotilanteessa, palautekanavien tai asiakastyytyväisyyskyselyjen kautta, 🔹osallistua omaan hoitoonsa vuorovaikutuksessa hoitohenkilöstön kanssa, 🔹toimia vertaistukijoina, kokemusasiantuntijoina ja asiakasraatilaisina ja olla mukana kehittämässä toimintaamme oman kokemuksensa pohjalta. Miksi tämä sitten on tärkeää? Muun muassa siksi, että asiakkaiden osallistuminen on hyvän asiakaskokemuksen ydintä. Se parantaa hoitotuloksia, lisää potilaan sitoutumista hoitoon ja lisää luottamusta. Hyvä asiakaskokemus on meillä strategiassa: tavoitteenamme on Suomen paras asiakaskokemus vuoteen 2027 mennessä. Onnistuaksemme siinä meillä on henkilöstön käyttöön tarkoitettu asiakasosallisuusohjelma, joka on ikään kuin ohjekirja asiakkaiden osallisuuden tukemiseen. Lue asiakkaan kuuntelusta tarkemmin Husarin jutusta. https://lnkd.in/dPaMwCyF
Asiakkaan kuuntelu – miksi ja miten sitä tehdään?
hus.fi
-
Tekemämme seuranta osoittaa, että alle 16-vuotiaiden vakavien sähköpotkulautavammojen määrä on kasvanut. Vammautuneiden kokonaismäärä on laskussa ja valtaosalla vammat ovat lieviä. 👦Suurin osa vammautuneista on poikia ja keskimäärin iältään 12–13-vuotiaita. 📅Eniten tapaturmia tapahtuu arkipäivinä. 🚑Sairaalaan hakeutuvilla lapsilla ja nuorilla saattaa olla useita erilaisia vammoja. 🛴Suurin osa sähköpotkulaudoilla tapahtuvista vammoista on haavoja ja ruhjeita. 🏥Myös tuki- ja liikuntaelinten vammoja kuten murtumia on paljon. En uppföljning som gjorts på HUS visar att antalet allvarliga elsparkcykelolyckor för personer under 16 år har ökat. Den totala mängden skadade sjunker och hos majoriteten är skadorna lindriga. 👦Största delen av de skadade är pojkar och de är i medeltal 12–13 år gamla. 📅De flesta olyckorna sker på vardagar. 🚑Barn och unga som söker sig till sjukhuset kan ha flera olika typer av skador. 🛴Största delen av skadorna som uppkommer på grund av elsparkcyklar är sår och skråmor. 🏥Det förekommer också många skador på stöd- och rörelseorganen. https://lnkd.in/dYWryVfi
Alle 16-vuotiaiden vakavat sähköpotkulautavammat lisääntyneet
hus.fi