6 Commission priorities for 2019-24
EU:n tavoitteena on tehdä Euroopasta ensimmäinen ilmastoneutraali maanosa nykyaikaisen ja resurssitehokkaan talouden avulla.
EU:n digitaalistrategia valjastaa uuden sukupolven teknologiat ihmisten hyödyksi.
EU:n on luotava houkutteleva investointiympäristö ja edistettävä kasvua, jotta syntyy laadukkaita työpaikkoja pienyrityksiin ja nuorille työntekijöille.
EU vahvistaa ääntään maailmannäyttämöllä ajamalla monenvälisyyteen ja sääntöihin perustuvaa maailmanjärjestystä.
EU:n on puolustettava oikeusvaltioperiaatetta voidakseen puolustaa oikeutta ja keskeisiä arvojaan.
EU-kansalaisten on saatava vahvempi rooli osallistavassa demokratiassa, ja heitä on suojeltava ulkopuoliselta häirinnältä, kuten disinformaatiolta ja verkossa levitettävältä vihapuheelta.