Viikingit
Viikingit (vikingarna) olivat yleispohjoismaisen vastakulttuurin kleptomaanisia edustajia, jotka kiersivät Euroopan vesireittejä varhaiskeskiajalla. Heidät tunnettiin kaikkialla Euroopan rannikkoseuduilla vaaleudestaan, verrattomista navigointitaidoistaan ja urheudestaan. Heidän mainettaan kasvatti entisestään heidän tapansa ryöstää eteensä sattuvat kylät ja kaupungit putipuhtaiksi, polttaa ne sitten maan tasalle ja teurastaa, raiskata tai orjuuttaa kaikki niiden asukkaat. Tämä toimintakonsepti osoittautui sekä taloudellisesti kannattavaksi että sangen hauskaksi, sillä vastapuolen feodaalivaltioiden jäykät organisaatiot (sikäli kuin niitä ylipäänsä oli) eivät olleet varautuneet karjuvien blondilaumojen nurkanvaltauksiin.
Viikinkiretkien syyt
On ollut pitkään melkoinen arvoitus, mikä sai joukoittain norjalaisia, ruotsalaisia ja tanskalaisia nuoria miehiä lähtemään vaarallisille ryöstöretkille kauas kotoa, sillä historiantutkijat eivät ole kyenneet hyväksymään kaikkein ilmeisintä ratkaisua (sitä, että Trondheimissä on yksinkertaisesti aika tylsää) sen ”helppouden” takia.
Teoria I: Perimysjärjestys
Skandinaavisen lain mukaan vanhin poika peri yksin isänsä omaisuuden. Tämä jätti muille pojille[1] kolme mahdollisuutta:
- Elää puilla paljailla ja syödä jäkälää vuonon rannalla
- Tappaa vanhin poika (toimii vain, jos olet itse toiseksi vanhin)
- Kokeilla onneaan huonosti puolustautuvien ulkomaalaisten luona.
Teoria II: Ilmastonmuutos
Skandinavian ilmasto saattoi 700-luvulla muuttua viljelyn kannalta epäsuotuisaan suuntaan. Kun väestö kasvoi, ruokaa ei enää välttämättä riittänyt kaikille ja osan oli muutettava pois tai ryhdyttävä viettämään kiertelevää (ja ryöstelevää) elämää.
Mutta jos viikingit jättivät kotinsa muka lähteäkseen etsimään parempaa ilmastoa, miksi niin monet heistä suuntasivat Brittein saarille ja Islantiin?
Tuskin kukaan voi kiistää, että Skandinavia ei ollut aivan mantereen parhaita menomestoja keskiajan alussa. Alueen viihdepuoli saattoi jättää kylmäksi, ellei pitänyt kalojen perkaamisesta ja kylmillä käräjäkivillä istumisesta. Toki ulottuvilla oli aina vahvaa simaa, mutta Keski-Eurooppa oli yksinkertaisesti houkutteleva. Eikä rahan puute ollut mikään este, vaan onnistunut retki ratkaisi senkin pulman.
Retkien kulku
Norjalaiset ja tanskalaiset viikingit suuntasivat yleensä länteen, kun taas ruotsalaiset hieman vähemmän fiksuina suuntasivat itään. He löysivät sieltä tyhjänpäiväisen, metsäisen niemen, jolla asui väkivaltainen ja itsetuhoinen kansa. Tuolla kansalla ei ollut hallussaan mitään viemisen arvoista, joten ruotsalaiset purjehtivat eteenpäin. Itämeren loppuminen Nevan suistoon ei sinnikkäitä ruotsalaisia pysäyttänyt, vaan he lähtivät seikkailemaan Venäjän aroja halkoville joille. Alueella asuvat slaavit eivät olleet juuri varakkaampia kuin suomalaisetkaan, mutta olivat useammin kännissä. Ruotsalaiset viikingit tekivät maailmanluokan mokan ja tulivat perustaneeksi läpikulkumatkoillaan Venäjän valtion. Lopulta harhailtuaan läpi lähes kaikki Itä-Euroopan joet ja suurimman osan puroista saapuivat ruotsalaiset Mustallemerelle ja purjehtivat suoraan Konstantinopoliin. Ikävä kyllä Bysantti oli liian vahva ryöstettäväksi. Ruotsalaiset kävivät nopean neuvonpidon ja todettuaan, että olisi melko noloa palata moisen matkan jälkeen kotiin tyhjin käsin,[2] värväytyivät Bysantin keisarilliseen armeijaan. Norjalaiset ja tanskalaiset pitivät tätä huijauksena, sillä ruotsalaisten ratkaisu lähenteli uhkaavasti rehellistä työntekoa.
Norjalaiset kunnostautuivat erityisesti Pohjois-Atlantin kartoittamisessa. Ei sieltä juuri mitään tähdellistä löytynyt,[3] mutta matkoista tuli hyvää aineistoa saagoihin, kunhan niihin ensin lisättiin vielä sopivasti kalajuttuja ja isorintaisia valkyyroita. Asuttaessaan Islannin norjalaiset viikingit veivät viimeisenkin rauhan yksinäisyyttä etsimään tulleilta irlantilaisilta erakkomunkeilta.[4] Eerik Punainen purjehti vielä Islannista länteen yrittäessään löytää vielä surkeamman paikan, ja löysikin. Kiinteistönvälitysbisneksen pioneeri antoi valtavalle jäämöhkäleelle nimen Grönlanti eli ”Vihreä maa”. Myöhemmin ilmeisen hankala norski nimeltään Leif Eriksson joutui pakenemaan murhasyytettä Norjasta Islantiin. Hän tuli tappaneeksi jonkun myös Islannissa ja joutui pakenemaan uudelleen, tällä kertaa vielä kauemmas. Hänen laivansa saapui noin vuonna 1000 Newfoundlandin rannikolle Kanadan edustalle. Hän antoi saarelle nimen Vinland eli ”Viinimaa”. Nimi on hämmentävä, sillä Newfoudlandissä ei kasva viiniä. Mahdollisesti kyseessä oli Erikssonin toiveajattelu. On myös mahdollista, että nimi tarkoittaakin ”laidunmaata” tai sitten ”mulla ei ole aavistustakaan, missä ollaan”. NHL:n jääkiekko-ottelusta palaavat hurjistuneet intiaanit (skraeling) kuitenkin pakottivat Erikssonin jättämään siirtokuntansa, ja kaiken kunnian sai Kristoffer Kolumbus.
Norjalaiset purjehtivat kuitenkin myös etelään tanskalaisten tavoin. Kaikki parhaat nähtävyydet ja ryöstökohteet olivat siellä. Erityisesti luostarit olivat kannattavia kohteita, sillä köyhyyslupauksen tehneet munkit varastoivat niihin lähes kaikkea muuta rahanarvoista paitsi aseita. Viikinkien hyökätessä munkit päätyivät läpsimään vihollista rukousnauhoilla tai sitten hokivat pikarukousta ”a furore normannorum libera nos Domine”, kunnes joku halkaisi heidän kallonsa taitavasti muotoillulla sotakirveellä.
Frankit kyllästyivät jatkuvaan rannikkonsa hävitykseen ja päättivät lahjoittaa osan Pohjois-Ranskaa (nyk. Normandia) tanskalaisille viikingeille. He asettuivat sinne ja alkoivat viettää rauhallista siviilielämää – mutta vain jonkin aikaa. 1000-luvun jälkipuoliskolle tultaessa normannit olivat kuitenkin jo kyllästyneet rauhanomaiseen eloon ja suuntasivat Vilhelm-herttuan johdolla Englantiin verestämään taitojaan.
Viikinkiretket loppuivat noin vuoden 1000 tienoilla, kun lähetyssaarnaajat kastoivat skandinaavit kristinuskoon ja opettivat hieman valheellisesti, että ”kristityt eivät tee toisilleen vääryyttä”. Viikinkejä pidettiin erityisen julmina pakanoina siksi, että he ottivat kohteekseen puolustuskyvyttömät Herran huoneet. Turhaa ininää. Olisivat puolustaneet paremmin. Juuri viikinkiajan päättyessä alkoikin ristiretkien aika, jolloin paavi lähetti kristityt sotimaan Lähi-itään uskontonsa puolesta. Viikingit olivat tässäkin asiassa rehdimpiä: kun he halusivat varastaa toisten tavarat, he myönsivät sen avoimesti eivätkä keksineet typeriä tekosyitä.
Monet viikingit, varsinkin normannit, päättivät ryhtyä ritareiksi käännyttyään kristinuskoon. Tämä itse asiassa vain teki heistä entistä vaarallisempia, sillä nyt he olivatkin virallisesti hyviksien puolella, taistelivat kaupan päälle hevosen selästä, ja muslimit, jotka siihen saakka olivat vahingoniloisesti nauraneet kristittyjen tukalalle tilalle, saivat nyt maistaa miltä tuntui olla teräväksi hiotun miekan toisessa päässä. Norjalaiset, jotka siihen saakka olivat tyytyneet vain ryöstämään Englantia, hyökkäsivätkin nyt ympäri Välimerta ja Norjan kuningas Sigurd vei armeijansa Palestiinaan saakka katsomaan, josko sieltä burkhien alta löytyisi riemurassia.
Kulttuuri
Viikinkien kulttuuri oli väkivaltaista ja hiomatonta, mutta jos haluaa säilyttää henkensä, kannattaa heidän keskuudessaan käyttää sanoja ”omaperäinen” ja ”kultivoitunut”.
Kertomarunous
Viikingit kokosivat suurimmat valeensa saagoiksi, jotka kertovat jumalten, ihmisten, kääpiöiden, peikkojen ja muiden edesottamuksista. Yleensä saagoissa tyydytään varioimaan verikoston tematiikkaa. Jos saagoista voi päätellä mitään, niin ainakin sen, että viikingit olisivat pitäneet Rambo-elokuvista.[5]
Uskonto ja mytologia
Viikingit harjoittivat aina silloin tällöin asian muistaessaan polyteististä uskontoa, johon liittyy laajoja kertomuksia luomisesta ja maailmanlopusta sekä niiden välillä vallitsevasta sekasotkusta. Muinaisten skandinaavien luomismyytti ei ole kovin imarteleva, sillä sen mukaan ihmiset syntyivät alun perin jättiläisen kainalohiestä[6] tai sitten rantaan ajautuneista puunpalasista lähteestä riippuen. Mytologiassa maailman eri tasoja kannattelee elämänpuu Yggdrasil, ja metsät, vuoret ja meret ovat täynnä järjettömän rumia ja tavallisesti typeriä peikkoja, menninkäisiä, lohikäärmeitä, örkkejä sun muuta roinaa, joka on uskollisesti kopioitu roolipelaajien hiekkalaatikkoleikkeihin. Maailma tuhoutuu Ragnarökin koittaessa (huomaat kyllä sen tulon, sitä edeltää monta talvea ilman väliin sijoittuvaa kesää yms.), jolloin Fenris-susi vapautetaan kahleistaan EU-komission vaatimuksesta. Tämän jälkeen Loke ja jättiläiset taistelevat jumalia vastaan, kunnes kaikki tappavat toisensa, Valhalla murenee ja kaikki on muutenkin kuin halvasta fantasiafilmistä tai Wagnerin oopperasta. Positiivista on, että savun hälvennyttyä kaikki jumalat ovat heittäneet lusikan nurkkaan ja jäljellä on enää kaksi ihmistä, jotka aloittavat koko jutun alusta. Tällä kertaa ilman jumalia.
Jumalat
Viikingit kokivat tarvitsevansa useampia jumalia. Ohessa heistä tärkeimmät ja väkivaltaisimmat.
- Odin (Óðinn) – Yksisilmäinen ylijumala, joka määrää kaikesta Valhallassa tapahtuvasta. Valkyyriat, jotka liittyvät lähinnä sotahullujen berserkkerien erikoisempiin fantasioihin, ovat hänen tyttäriään. Odin oli hallintojumalan paikan saanut eräänlainen renessanssijumala, joka oli kunnostautunut jumalkulttuurin muodoissa yliluonnollisista taistelumetodeista shamanismiin. Ennen kaikkea hän oli huru-ukko, joka kaveerasi korppien kanssa, mutta viikinkien keskuudessa Tor oli silti huomattavasti suositumpi, koska mätki ihmisiä enemmän kuoliaaksi.
- Tor eli Thor (Þórr) – Odinin poika. Vahva ukkosenjumala, joka mäiskii muita vasarallaan. Viikinkien ihannejumala väkivaltaisuutensa ja vähäisen harkintansa takia. Ai niin, tässä välissä on pakko sanoa, että torstai on nimetty hänen mukaansa.
- Frigga – Odinin vaimo. Klassinen kyökkikomedian Hera/Siiri Angerkoski -hahmo.
- Tyr (Týr) – Sodan jumala. Arvattavasti melko suosittu.
- Baldr – Kaikkien pitämä kauneuden jumala. Koska jumalat eivät olleet älyltään kovinkaan ylivertaisia, he onnistuivat tappamaan Baldrin osallistumalla kisaan, jossa tätä tuli heitellä terävillä esineillä. Ja jopa Baldr itse piti ideaa hauskana. Tämä taru lienee syntynyt sienten vaikutuksen alaisena.
- Loge eli Loki – Tulen jumala. Puolijumala Loki on klassinen triksterihahmo, joka aiheuttaa muille harmia huvikseen. Hän aiheuttaa maailmanlopun, joten häntä kannattaa varoa.
Uskonnonharjoitus
Koska viikingit pitivät tappamisesta, muokkasivat he myös palvontamenonsa ihanteensa mukaisiksi. Yleistä oli valita pyhä tammi, johon väkeä hirtettiin uhreina jumalille. Kun kristityt saarnaajat saapuivat Skandinaviaan, he kaatoivat ensi töikseen barbaariset pyhät tammet – ja päätyivät roikkumaan uuteen pyhään tammeen. Viikingit suosivat myös psykoaktiivisten kärpässienten käyttöä. Se avarsi tajuntaa ja auttoi taisteluissa. Usein pohjanmiehet lähtivätkin rynnäkköön täydessä sienipöllyssä. Tapa selittää ehkä myös näiden suurten merenkävijöiden suuret harhailut.
Viikinkien perintö
Viikingit jättivät jälkeensä runsaasti riimukiviä ja savuavia raunioita, mutta rauhoittuivat kristillistyttyään huomattavasti. Skandinaavien hurjuus laski vähitellen, ja nykyisin Pohjoismaat tunnetaan lässynä muun maailman sosiaalisena omatuntona. Tämä rehabilitaatioprosessi kansakuntien sivistyneeseen seurueeseen antaa toivoa myös muille tyhmyyksiä tehneille kansoille: tuhannen vuoden kuluttua saksalaisiakin pidetään jo ihan mukavina ihmisinä.
Viitteet
- ↑ Naisista ei tarvitse niin paljon välittää.
- ↑ Viikinkien vaimot eivät jääneet hurjuudessa miehistään jälkeen.
- ↑ Färsaaret ja Islanti olivat kiistattomia pettymyksiä.
- ↑ Toisaalta erakkomunkkien massamuutto oli joka tapauksessa jo tuhonnut koko projektin idean. Lisäksi tonsuurille paskovat lunnit ja ajoittaiset tulivuorenpurkaukset häiritsivät rukouksia.
- ↑ Ei ihme, että islantilaiset käyvät ahkerimmin elokuvissa koko Euroopassa.
- ↑ Ihmiskunnan kannalta on hyvä asia, että deodoranttia ei vielä ollut keksitty.
Katso myös
Ai niin, viikingit käyttivät sarvikypäriä vain seremonia-asusteina. Harald Hirmuinen ei siis ole kovin luotettava tietolähde.