Fernão de Magalhães

Fernão de Magalhães - älä turhaan yritä, et sinä kuitenkaan osaa ääntää sitä portugaliksi! (1480–1521) oli portugalilaissyntyinen sotilas ja löytöretkeilijä. Hän oli ensimmäinen, joka purjehti länteen Aasiaan, ja ensimmäinen, joka purjehti Tyynellemerelle löytöretkellään maailman ympäri.

Magalhães oli hyvin hajamielinen, ja siksi kaikkiin hänestä maalattuihin muotokuviin katsottiin aiheelliseksi kirjoittaa löytöretkeilijän nimi selvästi näkyville siltä varalta, että hän unohtaisi sen.

Retkikunta löysi matkalla muun muassa Magalhãesinsalmen. He tekivät myös tähtitieteellisiä havaintoja. Retkikunta havaitsi Linnunradan lähigalakseista suuren ja Pienen Magalhãesin pilven, jotka nimettiin Fernão de Magalhãesin mukaan. Tosin tarina ei kerro, kuinka pahasti herrat tähtitieteilijät olivat pilvessä tai muuten vain sfääreissä tuon havainnon tehdessään.

Elämä

Magalhães syntyi jossain päin Portugalia – tarina ei kerro, missä. Hänen isänsä oli kaupungin pormestari, mutta minkä, sitäkään tarina ei kerro. Magalhãesin vanhemmat kuolivat, kun hän oli kymmenvuotias, ja syytettynä vanhempiensa murhasta Magalhães pyysi tuomarilta, että hänelle myönnettäisiin eläke, koska hän oli orpo. Taitavana pelurina ja suhteillaan Magalhães pääsi 12-vuotiaana hovipojaksi kuningas Juhana II:n ja kuningatar Eleonoran hoviin, jonne hänen veljensä oli mennyt jo kaksi vuotta aikaisemmin. Hovissa sattuneiden outojen kuolemantapausten jälkeen kuninkaassa oli herännyt epäilys tätä nuorta nousukasta kohtaan, ja hänet pantiin varotoimenpiteenä Sagresin merenkulkuopistoon. Magalhães lähti merille ensimmäisen kerran 20-vuotiaana.

Magalhães purjehti Itä-Intiaan 1506 osana Maustesaarille (Molukit) suuntautunutta tutkimusmatkaa. Tämä nuori kukonpoika olisi halunnut jatkaa eteenpäin, mutta edessä auennut tyhjä valtameri ja pelko maailman reunalta putoamisesta sai hänet luopumaan ajatuksesta. On väitetty, että miehistön häntä kohti suuntaamilla pistooleilla ja paljastetuilla miekoilla olisi ollut osuutta päätökseen. Magalhães onnistui kuitenkin ylemmilleen selittämään tämän suotuisasti, ja vuonna 1510 hänet ylennettiin kapteeniksi. Samana vuonna hän palasi Portugaliin. Mukana hänellä oli ostamansa orja Enrique, joka oli vangittu luultavasti Sumatralta, Filippiineiltä tai Molukeilta 12–18 vuoden ikäisenä. Enrique seurasi tästä lähin Magalhãesia hänen tutkimusmatkoilleen, ja hänestä tuli mahdollisesti ensimmäinen maailman ympäri purjehtinut ihminen.

Vuonna 1511 Magalhães lähetettiin Marokkoon, missä hän osallistui 28. elokuuta 1513 Azamorin taisteluun, jossa portugalilaiset saavuttivat yhden historiansa lukemattomista Pyrrhoksen voitoistaan. Hän haavoittui taistelussa maureja vastaan ja ontui siitä alkaen. Magalhãesia syytettiin kuitenkin laittomasta kaupasta islaminuskoisten maurien kanssa. Portugalissa oli tuolloin kuningas vaihtunut, ja uusi kuningas Manuel I oli täysin selvillä Magalhãesin ambitioista. Magalhães joutui välirikkoon kuningas Manuel I:n kanssa ja hän pyysi vapautusta uskollisuudenvalastaan toukokuussa 1514.

Magalhães matkusti Sevillaan syksyllä 1517 ja sieltä Valladolidiin tarjoamaan palveluksiaan Espanjan vielä teini-ikäiselle kuninkaalle Kaarle I:lle. Magalhãesilla oli aikaisempiin löytöretkiin perustuva kartta, johon perustuen hän oli päätellyt reitin Maustesaarille. Taitavana juonittelijana Magalhães onnistui puhumaan nuoren kuninkaan ympäri. 22. maaliskuuta 1518 Kaarle hyväksyi suunnitelman ja Magalhãesille myönnettiin laivasto maailmanympäripurjehdusta varten. Magalhães ja Faleiro varustivat viisi laivaa: Trinidad, San Antonio, Concepcion, Victoria ja Santiago. Laivasto kulkee nimellä Armada de Molucca.

RokatenSeilaten ympäri maailmaa

Magalhães purjehtimassa Victoria-laivalla, tässä selvästikin länteen. Magalhães suunnisti meressä olevien kirjoitusten sekä pituus- ja leveyspiirien perusteella, jotka näkyvät tässä kuvassa poikkeuksellisen selvästi.

Elokuun 10. päivänä vuonna 1519 viisi laivaa ja 270 miestä lähti Sevillasta retkelle. Magalhães oli jo tässä vaiheessa muuttanut nimekseen Hernando de Magellanes hämätäkseen portugalilaisia vihamiehiään. Matkalla oli mukana Antonio Pigafetta, vicenzalainen navigaattori, joka oli maksanut suuren summan rahaa päästäkseen mukaan. Hän piti tarkkaa päiväkirjaa ja dokumentoi matkan kulun. Ilman Pigafettaa tuskin tietäisimme koko reissusta oikeastaan mitään, sillä aatelisherrat yleensä tuohon aikaan halveksivat kynäniekkoja eivätkä pahemmin viitsineet kirjoittaa oikeastaan mitään.

Manuel I, jolla oli hampaankolossa Magalhãesia vastaan, määräsi Portugalin laivaston pysäyttämään Magalhãesin laivaston, mutta Sagresin merenkulkuopiston kasvattina ja Kristoffer Kolumbusta huomattavasti parempana navigoijana hän vältti sekä portugalilaiset että portugalinsotalaivat ja purjehti Kanariansaarten kautta Kap Verdeen, mistä kurssi otettiin sen enempää viivyttelemättä Cabo do Santo Agostinhoon Brasiliassa. 6. joulukuuta 1519 miehistö näki Brasilian rannikon. Retkikunta vältteli portugalilaisten siirtomaata, ja ankkuroi 13. joulukuuta Rio de Janeiroon, jossa laivasto täydensi varastojaan. Sieltä retkikunta jatkoi pitkin Etelä-Amerikan rannikkoa etsien salmea, jonka Magalhães uskoi vievän Maustesaarille. Laivasto saavutti Río de la Platan 10. tammikuuta 1520. Oli jo myöhäinen vuodenaika ja myrskyt iskivät kun laivasto oli vielä Argentiinan rannikolla.

Matkalla Magalhães näytti todellisen karvansa. Hän osoittautui tärkeileväksi, pikkusieluiseksi, pikkutarkaksi päällepäsmäriksi, jonka kunnianhimolle vei vertoja vain hänen tyrannimaisuutensa, vallanhalunsa ja komentelunhalunsa. . Hyvin nopeasti hän sai koko miehistön vihaamaan itseään – portugalilaiset hänen sietämättömän luonteensa vuoksi, ja espanjalaiset hänen portugalilaisuutensa vuoksi. Ainoat, jotka suhtautuivat häneen about positiivisesti, olivat Juan Sebastian de Elcano, joka oli baski, ja Pigafetta, joka oli liian työntäyteinen navigoinnin suhteen joutuakseen Magalhãesin pompoteltavaksi.

Magalhães päätti viettää talven Patagoniassa, ja retki tyssäsi siihen. 31. maaliskuuta syttyikin kauan odotettu kapina kolmen laivan kapteenin johdolla. Kapina kukistettiin, ja kapteenit Quesada ja Mendoza teloitettiin ja kapteeni Cartagena ja pappi hylättiin rannikolle. Puolen vuoden rankaisu- ja kostotoimenpiteiden jälkeen matka jatkui 24. elokuuta. Magalhães oli tyytymätön matkan etenemiseen ja päätti lähteä sään vielä tuottaessa ongelmia. Santiago, joka lähetettiin tiedustelemaan pitkin rannikkoa, haaksirikkoutui myrskyssä, mutta kaikki sen miehistöstä selviytyivät.

52° eteläisellä pituuspiirillä 21. lokakuuta 1520 laivasto saavutti Cape Virgenesin, Etelä-Amerikan kaakkoisimman pisteen. Magalhães päätteli löytäneensä salmen, koska vesi oli suolaista ja meri ulottui syvälle sisämaahan.. Reitti vaikutti lähes yhtä karikkoiselta ja pirulliselta navigoitavaksi kuin Turun saaristo, mutta Magalhães päätti mennä läpi, todeten Diabo os torpedos! Cheio velocidade antes!

Magalhães määräsi Concepcionin ja San Antonion tutkimaan reittiä, mutta jälkimmäinen alus karkasi ja palasi Espanjaan kapteeni Gomezin johdolla, joka oli ollut riittävän ovela kätkeäkseen aikomuksensa tyrannimaiselta pomoltaan, ja karkasi vasta kun hän oli riittävän etäällä, ettei Magalhães enää saisi häntä kiinni. 28. marraskuuta kolme jäljellä ollutta laivaa saapuivat eteläiselle Tyynellemerelle. Meri oli nimensä mukainen, ja laivat juuttuivat pläkään. Merelle annettiin nimi Mar Pacifico sen rauhallisuuden vuoksi.

Purjehtien luoteeseen länttä kohti retkikunta saavutti päiväntasaajan 13. helmikuuta 1521. He purjehtivat 98 päivää näkemättä maata; ruoka loppui ja lähes kaikki vesi. Miehistö söi sahanpurua ja rottia nälkäänsä. Keripukin, beri-berin ja turhautumisen kaikki oireet tulivat jokaiselle tutuiksi. Viimein 6. maaliskuuta he saavuttivat Guamin Mariaaneilla. 16. maaliskuuta saatiin näkyviin Homonhonin saari Filippiineillä. Toisella saarella puhuttiin malaijikieltä ja Magalhães vaihtoi lahjoja Limasawan hinduruhtinas (rajah) Kolambun kanssa, joka opasti hänet Cebulle. Cebun rajah Hamubon oli ystävällinen ja suostui jopa kääntymään kristinuskoon. Lienee tarpeetonta mainita, että Magalhãesin tykit ja varsijouset tekivät vaadittavan vaikutuksen Humaboniin.

Magalhães heittää lusikan nurkkaan

Magalhães kohtaa filippiiniläisten tervetuliaiskomitean ja sattumalta samalla kertaa myös kohtalonsa.

Retkikunta päätti alistaa Mactansaaren päällikön, Lapu-Lapun. Pigafettan mukaan Lapu-Lapulla oli ainakin 1500 soturia, joita vastaan Magalhães varusti 48 haarniskoitua miestä. Hyökkäys kuitenkin epäonnistui, kun laivat eivät päässeet riutan vuoksi tykinkantaman päähän ja miehistö laukaisi muskettinsa liian pitkän matkan päästä. Magalhães ja kahdeksan miehistön jäsentä surmattiin taistelussa 27. huhtikuuta 1521. Miehistö huokaisi helpotuksesta, kun tästä diktaattorin ottein retkikuntaansa johtaneesta päällepäsmäristä päästiin. Ehkä kuitenkin hetkeä liian aikaisin.

Magalhãesin kuoleman jälkeen hänen orjansa Enrique oli lain mukaan vapaa, mutta retkikunnan johtajaksi noussut Duarte Barbosa ei suostunut vapauttamaan häntä. Hänet lähettiin uudelleen Cebulle Hamubonin luo, jonka kanssa hän teki salaliiton. Hamubon kutsui espanjalaiset juhlaan, jossa hän surmasi 30 miestä, mukaanlukien (erityisesti) Barbosan. Kaksi jäljellejäänyttä laivaa, Trinindad ja Victoria saapuit viimein Molukeille (Maustesaarille) 6. marraskuuta 1521, jolloin 115 miestä oli jäljellä. Johtajaksi oli nyt noussut Juan Sebastian de Elcano, joka oli baski (eli kenelläkään ei ollut etnisiä intressejä hänen suhteensa), joka oli johtajana hiukan tolkullisempi kuin Magalhães (ja jota ei yleisesti pidetty universaalina kusipäänä) ja jonka päämäärä oli sama kuin miehistön, eli päästä ehjin nahoin kotiin.

Kaksi laivaa lastattuina kallisarvoisilla mausteilla aloittivat matkan kohti Espanjaa purjehtien länteen. Trinidad kuitenkin vuoti, ja se jouduttiin jättämään jälkeen, ja portugalilaiset valtasivat sen.. Victoria lähti purjehdukselle Intian valtameren kautta kotiin 21. joulukuuta 1521. 6. toukokuuta 1522 se ohitti Juan Sebastián de Elcanon alaisuudessa Hyväntoivonniemen. Ruokavaroina oli jäljellä vain riisiä, eikä laivalla ollut yhtään sushikokkia. Kaksikymmentä merimiestä kuoli nälkään ennen Elcanon saavutettua Kap Verdeä. 6. syyskuuta 1522 Victoria saapui Juan Sebastián de Elcanon komentamana Espanjaan lähes tasan kolme vuotta lähdön jälkeen. Taitavana bisnesmiehenä de Elcano myi Victorian mukanaan tuoman maustelastin Sevillan pörssissä. Retki jäi jopa hiukan voitolliseksi, mutta miehistö ei saanut täyttä palkkaansa, mutta he kuitenkin saivat myytyä tax-free -ostoksensa hyvään hintaan ja näin kuitattua reissunsa. Vain 18 miestä (de Elcano, Pigafetta, Enrique ja 15 muuta) pääsi Victorian mukana Sevillaan. Vaatimattomuutensa vuoksi de Elcano ei saanut omittua kunniaa ensimmäisestä maailmanympäripurjehduksesta itselleen, vaan tuskin kukaan muistaa häntä, mutta sietämättömästä kukkoilijasta Magalhãesista ovat kuulleet kaikki, jos ei muuten, niin hänen englanninkielisellä nimellään Magellan.

Matkalla löydettiin vielä yksi ylläri, johon kukaan ei ollut varustautunut. Tunnontarkasti pidetty lokikirja nimittäin osoitti yhden päivän heittoa, ja tälle paradoksille etsittiin syytä, koska ketään ei voitu hirttää huolimattomuudesta. Kenellekään matkalaiselle ei tullut mieleen, että he olivat ylittäneet kansainvälisen päivämäärärajan. Hupsista. He siis menettivät päivän elämästään täysin ilman omaa syytään.