Buddhalaisuus
|
Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole. Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla. |
Buddhalaisuus on Siddhartha Gautaman oppeihin perustuva aasialainen uskonto, jonka YK julisti maailmanlaajuisesti ei-toivotuksi ilmiöksi vuonna 2001. Ympäri maailmaa toimii vielä pieniä buddhalaisia salaseuroja, lähinnä Madagaskarilla, Antarktiksella ja Ahvenanmaalla. Pääasiassa uskonto on kuitenkin hävinnyt rauhanturvaajien ansiokkaan kyyläämisen tuloksena.
| ” |
|
” |
~buddhalainen pizzeriassa | ||
Historia
Siddhartha Gautama
Buddhalaisten oman tiedon mukaan buddalaisuus syntyi seuraavanlaisesti. Siddhartha Gautama eli Buddha oli ylisuojeltua elämää elänyt yliherkkä prinssi, jonka pää hajosi ihmisten keskuudessa Intian kaduilla. Siis sellainen ressukka, josta Suomessa tulisi sivari. Lopulta hän pimahti ja luopui kaikesta maanpäällisesti normaalista elämästä ja syventyi kaikenlaisiin typeriin mantroihin ja ajatuksiin, joissa ei kuitenkaan ollut mitään tolkkua, eikä Gautama päässyt puusta pitkään. Lopulta Gautama sai tarpeekseen askeesista ja heitti hanskat naulakkoon kun mistään ei tuntunut tulevan mitään. Hän tuli pitkän harkinnan[1] jälkeen tulokseen, että kultainen keskitie on hyvä. Gautama alkoi taas syödä ja juoda päivittäin ja peseytyä joskus. (Mikä lienee ollut ajan intialainen normi. Kuninkaallisilla ehkä vähän useammin. Mutta toisaalta ei kai Gautaman omatunto kestänyt sellaiseen palata.)
Gautama veti tupakkaa, eihän se ole mikään mieltä sumentava päihde, ja sai tässä savun keskellä näyn kuoleman eskadroonasta. Parin sananvaihdon kuoleman eskadroonan, hakkapeliitojen, kanssa Gautamasta tuli kaikkien aikojen tunnetuin baarimikko, ja häntä alettiin kutsumaan nimellä Buddha eli valopää. Hän muutti ihmisten keskuuteen ja suositteli siitä lähtien enää korkeintaan munkkielämää, ei erakoitumista vuorille. Jotta pysyisi sen kultaisen tien keskellä, ei tulisi kuitenkaan päihteitä, kiroilua tai häröilyä harrastaa. Niinikään totuudenpuhumisesta tuli olennainen osa buddhalaista opetusta, jota Buddha jakoi loppuelämänsä. Niin, ja elämän perimmäiseksi päämääräksi käsitetyn olemattomuuden, jossa olematonta on myös kaikki joka on vaikeaa tai kivuliasta.
Yksinkertaistuksen vuoksi Gautaman opettamaa buddhalaisuutta voidaan pitää eufemismina itämaiselle nihilismille. Siitä huolimatta edes buddhalaisuuden vanhinta eli theravada-koulukuntaa ei saa kutsua ”nihilistiseksi” kokeessa ilman että hartaahkon kristitty opettaja merkitsee viereen kysymysmerkin.[2]
Buddha itse otti ja kuoli sienimyrkytykseen 82-vuotiaana. Eli hän oli ehtinyt elää lähes puoli vuosisataa hyödyttömänä tyhjäntoimittajana muiden riesana höpisemässä joutavia.
Leviäminen
Buddhalaisuus muodosti itsestään uusia versioita levitessään Kiinaan ja Japaniin (ks. zen) Sieltä se levisi sitten muuallekin, lähinnä Koreaan,Thaimaahan, Burmaan ja sinnepäin. Sitten häröiltiin kunnolla, hajaannuttiin erilleen ja syntyi Mahayana, Vajrayana ja muita hienoja sanoja. Vuosisatojen aikana buddhalaisuus hävisi sieltä sun täältä lyhyiksi ajoiksi, kuten Kiinasta, Tiibetistä ja Intiasta yleensä tosi kivojen hallitsijoiden vainojen takia, tai siksi että eräs rauhanuskonto pyysi sitä kohteliaasti poistumaan alueelta. Tässä kohtaa pitää mainita mm. Tang-dynastian aikaiset vainot tai jotain. Se palasi yleensä aina kuitenkin takaisin näille alueille, hitaasti mutta varmasti. Liekö tässäkin joku himskutin syvällinen symboliikka, jota me tavalliset Samsaran tallaajat emme havaitse? Vai olisiko kyse Asokan kaltaisista hallitsijoista, jotka tunkivat uskonnon muiden kurkusta alas kääntymällä siihen itse?
Kun buddhalaisuus tuli länsimaihin, aluksi ei se kiinnostanut ketään paria hassua nörttiä lukuunottamatta, jotka tutkivat buddhalaisuutta 1900-luvun alussa yliopistojen pimeissä kellareissa. Mutta, kaikki tämä muuttui 1960-luvulla, kun hipit keksivät mm. tämän uskonnon ja väänsivät siitä ihan karmean version, mihin meditaation ohella liittyi sex, drugs and rockn'roll.
Lisää keskeisiä oppeja
Buddhalaisuus perustaa suuren osan oppiaan sielunvaellukseen, mutta sitten ottaa ja kieltää sielun olemassaolon. Sinua ei ole, mutta sitä rankaistaan. Siksi on oltava positiivinen, yhteydessä luonnon kanssa ja katsoa suurempaa kokonaiskuvaa, josta sinulla ei voi olla mitään käsitystä.
Yksi buddhalaisuuden perusperiaatteita on Gautaman ajoista ollut ahimsa eli väkivallattomuus – toisin sanoen buddhalainen ei halua lähteä tuhoamaan niin paljon tajuisia olentoja kuin voi (ks. jotkut japanilaiset äärikultit), koska ne syntyvät vain uudestaan ja koska muutenkin on ihan riittävää vain tuhota elämän sijasta harha sen mielekkyydestä. Ahimsan takia buddhalainen ei saa tehdä väkivaltaa yhdellekään elävälle olennolle. Mutta eihän tämä tietenkään ole estänyt hallitsijoita passittamaan buddhalaisia kansalaisiaan kautta historian tappamaan toisiaan. Vaikka buddhalaiset eivät koskaan ole varsinaisesti pelkän uskonnon takia laajamittaisesti sotineet toisin kuin eräät rauhanuskonnot, sisällissotia ei ilmeisesti lasketa tappamiseksi, kuten Japanin iloinen ja rauhanomainen historia hyvin todistaa.
Erään tietyn rauhanuskonnon mielestä buddhalaisuus on sodan uskonto, ja siksi rauhanuskonnon harjoittajat taistelevatkin rauhan puolesta sodan uskontoa vastaan, eikä ainakaan Afganistanissa tai Iranissa ole sodan uskonnosta jätetty kiveä kiven päälle.[1] Samanaikaisesti buddhalaiset ovat osoittaneet rauhanomaisuuttaan 969 -liikkeen voimin.[2] 969 -liike saattaa islamkriittisyytensä, kriittisten mielipiteidensä ja uskomattoman kiukkuisuutensa vuoksi tuoda mielleyhtymiä myös joihinkin suomalaisiin "buddhalaisiin".