Biologia

Tämä artikkeli on psykiatrisen hoidon tarpeessa. Voit auttaa Hikipediaa antamalla sille terapiaa.

Biologia on koulun oppiaine. Se määritelmällisesti kasvaa ala-asteen aikana ympäristötiedosta ja käsittelee ’elämää’ määriteltynä... biologiseksi ilmiöksi. Biologia on osa opiskeluamme läpi peruskoulun, ja jos liitymme sen jälkeen lukioon, vielä siellä noin kymmenen viikkoa, mutta harvoin peräjälkeen. Sen jälkeen ihmiset vapautuvat biologiasta. Poikkeuksena tähän ovat tulevat biologit.

Söpö puoliapina. Lähikuva sellaisesta on myös Otavan Lukion biologia 2: Solu ja perinnöllisyys -kirjan kannessa, silkkana valheellisena mainontana. Se mitään solutasoa ole.

Ala-asteella biologian hoitaa aivan hyvin luokanopettaja. Yläasteen valinnaisbiologian paikkeilla opettaja mutatoituu siksi, mitä hän tulee lukion biologiassa olemaan: miesmäinen, farkkuihin ja löysään T-paitaan pukeutunut keski-ikäinen tai hieman vanhempi lyhytkiharahiuksinen nainen.

Yläasteen valinnaisbiologia

”Ei pidä moittia sitä, että suurinta osaa nuorista ei suot voisi vähempää kiinnostaa. Se, että vaatekaapin sisältö kiinnostaa enemmän kuin harvinaisen hyönteisen häviäminen Suomen soilta, on täysin normaalia. Onneksi nuortenkin joukkoon kuuluu myös niitä, joilta löytyy edelleen mielipiteitä myös soista. Blaa blaa blaa blaa...”

~moniste koulun seinällä

Yläasteen pitkä valinnainen biologia on pitkästyttävää. Sitä voi suositella vain todella taitaville trolleille, joilla on jazz-muusikon kyky esiintyä edukseen yllättävissä ja epäsuotuisissa olosuhteissa. Monisteet ovat monesti luontevin kohde, vaan niitä ei tarvitse palauttaa, mikä viittaa siihen, ettei opettaja niitä juuri lue.

»Mitten tahojen kesken Suomen metsien omistus jakautuu? (3 p.)
52 %: minä
35 %: Claude
8 %: Elisa-vandaalit»

Jos oma-aloitteisesti käyt erikseen viemässä opettajalle tuolla tapaa täytetyn tehtävän, olet säälittävä.

Valinnaisbiologiassa ei matkata vain kävellen kaivamaan hyönteisiä nurmikosta. Silloin tällöin minibussi tulee hakemaan ryhmän huomattavaan biologiseen paikkaan. Ne vain eivät aina ole puistoja tai edes metsäpolkuja. Voisiko kuvitella itse kokematta, että biologian peruskouluoppilaille todella järjestetään neljän tunnin pituisia messuja, joissa on kaikkea todella jännittävää, kuten makkarakioski, joku äijä puhumassa megafoniin, kalustamaton hirsitalo kielodiaesityksellä ja kaksi vuohta? Sellutehtaalla käynti taas on jollain tapaa siitä lähtien ihmiset mielessä jakava (on käynyt – ei ole) kokemus. Eihän sieltä voi edes paeta, kun se sijaitsee kaupungin kaukaisimmassa ja luonnoltaan ja infrastruktuuriltaan masentavimmassa lähiössä. Jos kaksi oppilasta jäisi kunnolla jälkeen ryhmästä kerrossokkeloissa ahdistavien koneiden seuraan, saisivat he toistensa seurasta huolimatta tuntea uudestaan, millaista oli eksyä vanhemmista tavaratalossa pikkulapsena. Kiinassa.

Ajoittaiset retket joihinkin pöheikköihin ovat se varsinainen tilaisuus onnistuneeseen hiljentämiseen. Seuraavat tapaukset eivät ehkä ole parasta näyttöä, mutta ovatpahan oikeasta elämästä.

1. Geologisella tutkimuslaitoksella (aaaaaaa!!!) opas kertoo tutkijoiden toimenkuvasta ja vertaa laitosta sairaalaan. ”Seismologin työtä ei voi mineraaligeologi tehdä. Aivan kuten sairaalassa on kirurgeja, psykiatreja, syöpälääkäreitä ja niin edelleen, on täällä erikoistuttu myös.”
   • Oppilas: ”Sillä erotuksella, että sairaalassa tehdään tärkeää työtä.”
   • Reaktio: Noin 10 sekunnin ajan vallitsee hiljaisuus. Opas ei sen aikana kiinnitä katsettaan mihinkään, ja hänen ilmeensä voi tulkita sanovan ”perkele, nulikkaa on oikeassa”.
2. Kalankasvattamolla on töissä yksi mies ja väliaikainen avustaja, joka vaikuttaa vahvasti suorittavan yhdyskuntapalvelua. Ensin mainittu puhuu lukemattomille kiinnostuneille altaan vieressä työstään.
   • Oppilas kyselee asiallisia, sitten vakavalla naamalla: ”Taidat olla viinamäen miehiä kun pärstäs punottaa tolleen?” (© Jaakko Parantainen)
   • Reaktio: tuohtunutta muttei kovaäänistä selitystä vesihöyryn vaikutuksista.

Lukion biologia

Lukion biologia, paskaa jota päkistetään oikein tosissaan.

Ihmisryhmiä, instituutioista puhumattakaan, on näin yleisesti ottaen vähän järkevämpi tarkastella sosiologian kannalta. Lukion biologia onkin erittäin hyvin sekava, kenttätyössä hankala, alituisen revisionismin painama, juridisesti kiistanalainen ja apurahaton biologian haara, jota joutuu vieläpä opiskelemaan kasvatustieteellisessä, ihan vain koska se on tyhjänpäiväisin kaikista tiedekunnista.

No niin, huono vitsi. Saadaan kai aloittaa uudestaan?

Lukion biologia

Lukion kahdesta pakollisesta biologian kurssista järjestyksessä toinen, solubiologia, on käsittämätön pedagoginen ilmiö. Nykymuotoisesta solubiologiasta ei voi olla koskaan mitään hyötyä kellekään alan ulkopuolelle jäävälle. Solubiologian kurssilla opitaan esimerkiksi mitoosin merkitsevän normaalia solun jakautumista ja meioosin sukusolun syntymistä, jos ollaan onnistuttu olemaan oppimatta nämä asiat silloin, kun ne opetettiin ala- ja yläkoulussa. Uutta on tarkempi jako. Lukiolaisen on muistettava viiden viikon ajan elämästään, että mitoosin muodostavat juuri esivaihe, esikeskivaihe, keskivaihe, jälkivaihe ja loppuvaihe. Tätä kysytään kokeessa.

Ammattikoulun biologia

Prosessitekniikka

Prosessitekniikan perustutkintoon kuuluu pakollisena solubiologia, jotta valmiudet niille 0,2 % halukkaalle lähteä opiskelemaan pidemmälle jotain vitun soluja varmistuisivat. Sittenpä laboratoriossa nyhräämistä, ja koskee kerran johonkin desinfioimattomilla käsillä: Juuso, se on rikki nyt, yli 9500 tunnin työ on pilalla. Joudutaan välillä kasvattamaan jotain bakteereja vaan sitä ennen tekemään ne kasvatusalustat ja se se vasta jotain onkin. Kolmen desimaalin, siis tuhannesosagramman tarkkuudella pitää kaikki punnita ja sitten sekoitella juuri oikeassa järjestyksessä ja sekuntikello kädessä, ettei vain ole liian vähän tai liian kauan. Yksikin vesipisara jossain tai hiukan liian paksu tai ohut kerros, niin hylätään. Miten on mahdollista että ne ikinä selviytyy missään, jos niiden hengissäpito on noin tarkkaa?

Katso myös

• luonto
• koulu
• fysiikka
• kemia
• maantiede