Aidanseiväs
Aidanseipään palvonta tai Myöhempien Aikojen Pyhien Aidanseiväs on uskonto, jota harjoitetaan erityisesti Venäjällä, Valko-Venäjällä, Sisä- sekä Ulko-Mongoliassa ja Etelä-Karjalassa.
Aidanseipään palvonnan historiaaMuokkaa
Oli vain aidanseiväs, mutta kun joku sytytti sen tuleen tuli siitä Aidanseiväs ja eräs mies, viisas mies nimeltä Gerhard "Seinähullu" Von Burger kirjoitti siitä kirjan, jossa hän kertoo kuinka Aidanseiväs kertoi hänelle tarinaa, jossa muumillakin on peräreikä Lähde?. Aidanseipään palvonta on itse asiassa vanhin abrahamilainen uskonto maassamme: sen alkuperä johtaa suoraan Mooseksen näkemään palavaan pensaaseen. Ilmastollisista olosuhteista johtuen meillä päin eivät puskat pahemmin tuprahtele tuleen, joten Suuren Ilmestyksen korvikkeena on vuosisatojen ajan toiminut aidanseiväs, joka on kykenevä seisomaan tuulessa ja tuiskussa kuin hääyönä sulhasen jämäkkä – äh, antaa olla, asia tuli varmaan ymmärretyksi. Samaa perua on myös niin sanottu Mooseksen laki: viranomaiselle asian selittäminen on kuin aidanseipäälle puhuisi, mikä ei ole kehotus poliisien palvontaan lukuun ottamatta peltipoliiseja tien vierellä – ylistävien rovioiden rakentaminen niiden juureen osoittaa suurta kunnioitusta virkavaltaa sekä kunniakasta, kaikkivoipaa Aidanseivästä kohtaan ja on siten ei yksin osoitus yhteiskuntakelpoisuudesta, vaan hartaasta uskosta, joka kilvoittelun myötä takaa isomman sellin paratiisissa.
Keskeisimmät opitMuokkaa
Uskonnon tarkoitus on pääasiassa, että palavalle aidanseipäälle pyllistetään ja hoetaan: "Muumilla on sittenkin peräreikä!" eli toisin sanottuna tällä ei ole järjen kanssa mitään tekemistä. Oppeihin kuuluu myös erilaisten sienten syönti sekä juopottelu ja lääkkeiden väärinkäyttö. Alkoholin runsas käyttäminen edesauttaa yhteyden muodostamista pyhään pylvääseen, jolloin vääräuskoisten deliriumiksi määrittelemät oireet osoittavat tosiuskovaisen lähestyvän lopullista päämäärää, seipäistymistä, jota alemmissa uskonnollisissa kulteissa kutsutaan valaistumiseksi vrt. palava pensas.
Aidanseiväs ennen ja nytMuokkaa
Luontaisesta keräilytaloudesta, toisin sanoen kaiken irraallaan olevan ja ilman omistajaa kuljeskelevan eläimistön omaan pihaan haalimisesta luopumisen yhteydessä erään piispaksi kutsutun Henrikin käväistyä maassamme julistamassa toisen oman kunnioittamisen hyveitä, muutamat varsinaissuomalaiset tolvanat päättivät rajoittaa yhteistä hyvää rakentamalla kulkuesteitä vapaasti kirmailevien lehmien, sikojen ja vaimojen vastuksille. Tähän tarkoitukseen havaittiin varsin käyttökelpoiseksi aidanseiväs, johon saattoi naulata ja ripustaa mitä eriskummallisimpia asioita torjumaan ei-toivottua liikehdintää. Historia on osoittanut moisen toiminnan olleen joka suhteessa turmiollista ja osin hyödytöntäkin. Aidanseivästä on hyödynnetty mm. rakentamalla piikkilangalla ympäröityjä alueita, joille ikäviä asioita valtaapitäviltä kyselleitä tai muuten poikkeavasti ajatelleita on teljetty pois opetuslasten silmistä. Pahinta asiassa on se, että kyseessä on maamme johtava vientituote, joka edelleen on käytössä mm. Pohjois-Koreassa, Kiinassa ja Venäjällä. Tämä ei ollut Pyhän Aidanseipään alkuperäinen tarkoitus, vaan se oli toimiminen ylväänä pohjoisena fallossymbolina muistuttamassa elämän olennaisimmista kenen mukaan? iloista. Onneksi mikään aitausmenetelmä ei ole kyennyt estämään vaimojen iloluontoista kirmailua tosiuskovaisen paalunpalvojan tykö kumartamaan ja osoittamaan kunnioitusta kalevalaiselle perinteelle. Niinpä ilolla voimme todeta Pyhän Aidanseipään selvinneen voittajana historian vääräuskoisten kilvoittelussa, onhan nykyisen teknologian huipentumassa edelleen käytössä termi "paalupaikka", joka tarkoittaa Aidanseipään palvonnan esikilvoittelussa parhaiten menestyneen saavuttamaa asemaa muihin uskovaisiin nähden.
Katso myösMuokkaa
