Windows 98

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo käyttöjärjestelmästä. Saatoit myös etsiä tietoja BSODista

Windows 98:n grafiikkaominaisuudet olivat kerrassaan loistavat.

”Uusi Windows-käyttöjärjestelmä on erityisen vakaa.”

~Bill Gates Microsoftin yhtiökokouksessa esitellessään Windows 98:n maailmanlaajuista tuottoa dollareissa

Microsoft Windows 98 eli tuttavallisemmin susikasi oli tuhoisaa jatkoa Microsoftin tunnetulle Windows-virusperheelle. Julkaisijalle ei riittänyt, että koodinimellä "Mämmi" kehittämisensä aikana tunnettu graafinen mörkö jatkoi edeltäjänsä Windows 95:nsurullisenkuuluisaa kaatuilun maailmanmonopolia, vaan siihen ujutettiin hyväuskoiselle ostajalle myös muiden vahingollisten ohjelmien paras ystävä, Internet Explorer, ilman poistamisen mahdollisuutta. Näin yhdeksän kymmenestä PC-tietokoneen käyttäjästä onnistuttiin tekemään KKK:n kanssa juonitun salajuonen avulla täysin kaljuksi ja taipuvaiseksi vihapuheisiin internet-selauksen käsittämättömällä hitaudella.

Oivallukset[muokkaa]

Kokemuksista Windows 95:n parissa Microsoft viisastui kyllin keksiäkseen uuteen järjestelmäänsä uusia rahankiristyskikkoja sekä työkaluja maailman valtaamiseksi. Mainitun Internet Explorerin sisäistämisen lisäksi uusi Windows julkaistiin keskentekoisena maailmalle aivan liian monen tuskastellessa pari vuotta sitten julkaistun 95:n kanssa. Juoni toimi ja BSOD-tuskainen kansa osti valtavasti 98:a ensimmäisen puolen vuoden kuluessa tämän julkaisusta odottaen (turhaan) parempaa. Vasta kun yhtiön kassakone laski tuotot miljardeissa dollareissa, Microsoft lanseerasi "parannellun" version, Windows 98 Second Editonin. SE-versio myi enemmän kuin alkuperäinen 98, ja Microsoft rikastui kahden käyttöjärjestelmän julkaisun verran vain muutamalla epäolennaisella muutoksella.

Mikäli etsit tästä kappaleesta teknisiä oivalluksia, olet väärässä paikassa. Hakemasi tieto löytyy paremmin täältä.

Kokemukset[muokkaa]

Koe Windows 98 ja muutu!

"Susikasi" tarjosi edeltääjänsä pätevästi jatkaen hyvän jatko-osan Windows 95:lle. Vastaanotto oli yleisesti ottaen hyvä. Muun muassa katolinen kirkko julisti Bill Gatesin autuaaksi katolisten uskonnollisten elämysten tarjoamisesta myös interaktiivisesti hurskaille toistuvien Sovellus ei vastaa -lätkistä seuraavien reboottauksien muodossa, mikä paavin taloudenhoitajien mielestä muistuttaa katolista, miten tulisi toimia, jos Jumala ei vastaa.

Katso myös[muokkaa]

Windows logo mini.png edeltäjä:
Windows 95
Windowsin versiot seuraaja:
Windows 2000