Wehrmacht
”Tuonnepäin!”
~Saksalainen kenraali, vuonna 1941
”Tuonnepäin!”
~Neuvostoliittolainen kenraali, vuonna 1944, osoittamassa päinvastaiseen suuntan
Wehrmacht (syntynyt 1935, tuhoutunut totaalisesti 1945) oli Natsi-Saksan yhteenlasketut puolustusvoimat. Se seurasi hyvässä järjestyksessä sen edellä mennyttä Reichswehriä, mutta kukaan ei oikein suostunut vapaaehtoisesti marssimaan koskaan sen jäljessä. Tähän kehitykseen on löydetty useita, jopa lukemattomia syitä, mutta suurimman osan niistä voi tiivistää katkeruuteen koko puolustusvoimia kohtaan, sillä se epäonnistui puolustamaan Saksaa sen vihollisilta, mikä nyt jo nimenkin perusteella olisi luullut olevan ainut asia, missä organisaation olisi pitänyt olla hyvä.
Tänä päivänä Wehrmacthin vaikutuksen voi huomata helpoimmin metsiin mätänevissä bunkereissa, joissakin hämyisissä kirpputoreissa (jonkin sotareliikkien myyntipöydän edessä), sekä aina, kun hetkeä aikaisemmin retostelleet vasemmistonuoret paskantavat housuihinsa, jos lähellä huudetaan ”Achtung!”[1].
Mikäs se täällä?[2][muokkaa]
Ensimmäisen maailmansodan jäljiltä Saksan armeija kärsi eräästä melko merkittävästä lääketieteellisestä puutostilasta; sitä ei ollut fyysisesti olemassa oikeastaan ollenkaan. Hansien ja Fritsien sekä Hunnien hiipiessä eri suunnista koteihinsa, Saksa mietti hiljaa mielessään olisiko kokeiltava jotakin aivan toista tapaa elää elämäänsä. Käytännöllisiä kun ovat nuo hassut saksalaiset, he päättivät kokeilla demokraattista elämänmuotoa ja loivat Weimarin tasavallan.
Myöhemmin tämä aika on tullut tunnetuksi kaikesta siitä äänitetystä naurusta, joka seurasi tämän edistysmielisen ja uuteen maailmaan liittyvän demokratian tukehtuessa omaan byrokratiaansa. Kyseessä oli klassinen dilemma, jossa vanhoillismieliset raharikkaat halusivat luoda paremman maailman, kunhan se ei tapahtuisi heidän rahoillaan ja vaatisi heiltä montaa hikipisaraa[3].
Viime tipassa ennen 1920-lukua Saksa järjesteli armeijansa uudelleen Übergangsheeriksi ("Siirtymäkauden jämäpalat"). Pian tästä joukosta tulisi Reichswehr.
Kasaan saatiin noin neljäkymmentä ukkoa, joilla oli yhteen laskettuna noin puolet hampaistaan, neljännes raajoistaan sekä ainakin yksi silmäpari, että tämä iskujoukko kykenisi arvioimaan vihollisen etäisyyden oikein. Koska Saksalla meni niinkin lujaa kuin meni, tämäkin joukko oli pian karsittava kahteenkymmeneen mieheen. (Tässä yhteydessä menetettiin toinen silmistä ja samalla pitkäksi aikaa koko armeijan iskukyky ja taktinen silmä.[4])
Joukon käyttöön tosin annettiin yksi hevonen, joten oli tästä uudelleenorganisoinnista jotakin iloakin, puhumattakaan siitä millaiset jalkalihakset tuolla urhealla hevosella oli toisen maailmansodan alkamiseen mennessä.
Purnaamista[muokkaa]
Reichswehrin vahvuudeksi määrättiin hetken päästä 100 000 ukkoa, tasan.
Joukkoon ei saanut kuulua yhtäkään sellaista miestä, jolla olisi ollut vaivaisenluu, häntäluu, finnejä, liian pitkät hiukset tai liikaa räkää nenässä. Erityisen kiellettyä oli ylipaino (koska ylipaino on ylivoimaa), liikasormet- ja varpaat (koska niistä voisi olla liiallista etua liikkuvuudelle ja kohteiden osoittamiselle) sekä erityisesti viisaudenhampaat (ettei ylimääräinen ajatusvoima tuottaisi saksalaisille taktista tai strategista ylivoimaa). Joukkoon sai kuulua myös yksi soutuvene, jotta Britannia ei vaikuttaisi mulkulta. Veneessä sai kuitenkin olla kerralla korkeintaan kolme miestä ja siinä oli oltava ainakin yksi reikä, ettei se vaan olisi nopeampi kuin brittiläiset veneet.
Ei armeija kuitenkaan hylkää omiaan. Oli itsestäänselvää kaikille, paitsi ilmeisesti voittajavaltioille, että tällaisella sopimuksella Saksa EI saisi hyvää lähtökohtaa aloittaa yhteinen rauhanomainen ja mukava eläminen. Sen sijaan se toisi kyllä kansat mukavasti yhteen heti, kun Wehrmacht alkaisi marssia. Saksalaiset kenraalit olivatkin pian iso ongelma, sillä heille tuli paljon stressin aiheuttamia tappeluita, kun he jonottivat lasiliikkeiden ovilla uusia monokkeleita vanhojen hajottua tuohtumuksen pullistamien silmien takia.
Voittajavalloilta jäi myös miettimättä se, miten sairaita sotajermuja siitä syntyisi, kun armeijan ahtaisi noin pieneen tilaan. Paine kun kerran tuppaa kasvamaan ahtaudessa, niin eikö siinä käynytkin niin, että noin pienessä armeijassa saksalaisten sotimishalu kiehui kuin pahinkin painekattila. Samaan aikaan Ranskassa syötiin patonkia ja Britanniassa pelättiin ajatustakin sotimisesta.
Mennään vanhaan malliin vaan, pojat[muokkaa]
Samaan aikaan kun Weimar yritti kaikin voimin olla tasavalta, valtion sisällä Saksan armeija yritti olla sama diktatuuri kuin mitä armeijat tapaavat olla. (Missä Fox Mulder oli silloin kun häntä olisi tarvittu paljastamaan tällainen sisäkkäin päässeiden valtioiden epäsikiö?) He eivät olisi missään nimessä saaneet pitää mitään yleisesikunnan tapaistakaan pystyssä, joten he vain myivät kojusta limonadia Saksan palautuvalle kansalle, jota vaivasi paha sotakrapula.
Ei armeija kuitenkaan hylkää omiaan. Siinä kun kerran lauma kenraaleita yhdessä vietti aikaa, niin totta kai siinä nyt ihan vahingossa tuli vähän mietittyä että ”mitenkäs sen armeijan kanssa?”
”Ette kai te nyt täällä vaan mitään esikuntaa pidä?”
~Ympärysvallat
”Nein! Pois se meistä!”
~Saksalaiset kenraalit[5]
Mukava tyylikäs pikkumies[6][muokkaa]
Samaan aikaan kun Weimar yritti kaikin voimin olla tasavalta, valtion sisällä Saksan kansalaisuudesta haaveileva vaatimaton taiteilija Adolf Schicklgruber[7] halusi osallistua ihailemansa valtion politiikkaan, mutta itävaltalaisena hänellä oli rajalliset resurssit sekä keinot alkaa yhtään mihinkään.
Ei armeija kuitenkaan hylkää omiaan. Adolf Schicklgruber sai paikan tiedusteluosastolta kapakoiden, räkälöiden sekä muiden kolojen tarkistelijana, ettei siellä vaan alkaisi kumouksellista toimintaa. Kukaan ei tajunnut sanoa Adolf-poloiselle, ettei hänen itsekään pitäisi missään nimessä alkaa sellaiseen, joten kurallehan se meni.
”Mutta Aatu! Miten veljeys, toveruus, ystävyys?”
~Ernest Röhm
”Totta kai. Jos en olisi ystäväsi niin puukottaisin sinua selkään enkä ampuisi. Sehän sattuisi paljon pidempään! Joten jos millään viitsisit kääntyä suosiolla ympäri, iso mies!”
~Adolf Hitler
Rauhan miehiä[muokkaa]
Samaan aikaan kun Weimar yritti kaikin voimin olla tasavalta, Freikorps-joukko syntyi. Se perustettiin pohjalle, joka koostui sodassa hävinneiden kuivuneista kyynelistä, oksennuksesta, kaljasattumista sekä halusta olla toverillisia, noin niin kuin heterolla ja lojaalilla sotilastavalla, ihan totta. Tällainen humalainen joukko-osasto ei olisi missään normaaleissa oloissa voinut päästä yhtään minnekään
Joskus armeija hylkää omansa. Freikorps oli eräälle vähärahaiselle taiteilijalle hyvä kaveripiiri, noin niin kuin kontaktienluomismielessä. Kunhan Saksa vain saisi hyvän ja vahvan armeijan, niin kyllä se siitä sitten ja Freikorps voisi olla sille pohjana. Paitsi, ettei se mennyt ihan niin.
Wehrmacht[muokkaa]
Saksan keisarillinen armeija (Deutsches Heer) oli ollut Weimarin tasavallalle vähän liian yksinvaltainen nimitys armeijan tarjoamalle kokonaisuudelle.
Mutta sellaista peliä osaa pelata kaksikin. Adolf H:lle Valtakunnanpuolustus[8](Reichswehr) oli liian valtakunnallinen. Hänestä parempi nimi oli voimaa uhkuva Puolustusvoimat, Wehrmacht[9].
Kun Adolf oli saanut aikaan kaiken sen, mitä hän pystyi länsivalloilta salaa tekemään, hän päätti Aatumaiseen tapaan tehdä sen ihan paljaaltaan koko valvovan maailman silmien alla. Siinä vaiheessa, kun Adolf päätti päästä eroon Weimarin aikaisesta nimestä vuonna 1935, ei kenelläkään ollut enää paljon vastaan sanomista. Jos yritti sanoa vastaan, Gestapo kävi yöllä kylässä, ja sen jälkeen ei ollut kenelläkään mitään sanottavaa.
Tähän mennessä Saksan armeija oli ehtinyt jo vuonna 1934 todistaa haluttomuutensa olla Adolfin poliittinen välikappale vannomalla valan suoraan Adolfille. (Armeijan olikin pakko selitellä sodan jälkeen tätä munausta monta kertaa ja aika usein, sillä eiväthän he olisi missään nimessä menneet vannomaan sotilasvalaa, jos olisivat tienneet sen olevan sittenkin Adolf Hitlerille eikä Adolf Schicklgruberille.)
Kokoonpano[muokkaa]
Wehrmacht koostui eri palasista, joiden yhteenlaskettu summa oli suunnilleen jaollinen sillä mielenlaadulla, joka tuota jakomielisten joukkoa piti neliöjuuren kulmalla keikkumassa.
Kaava Saksan asevoimien koostumuksesta ennen toista maailmansotaa ja sen aikana oli:
((Heer = Armeija) (Kriegsmarine = Merivoimat)) (Luftwaffe = Ilmavoimat) = Mitä Adolf milloinkin sattui saamaan päähänsä x katastrofi
Koska Wehrmacht kokosi yhteen kamalimman mahdollisen hallinnon parhaimmat miehet, se vaati erittäin toimivaa ja hallinnoitua keskusjohtoa. Tästä syystä armeijan kehityspuu (johon ei ikävä kyllä kuulunut sen paremmin Zerglingejä kuin avaruusmerijalkaväkeä, mutta johon sentään kuului liekinheittimiä sekä tiikereitä) oli erittäin karsittu oksistaan ja hyvin motivoitunut joukko.
Koska sota on etenevää toimintaa (paitsi ensimmäinen maailmansota, jossa ei neljään ja puoleen vuoteen edetty oikeastaan minnekään), olisi mällien heittämistä historian kasvoille kuvata yhdellä kaaviolla tätä hienostunutta kokonaisuutta. Siitä syystä Hikipedian työryhmä on ottanut kaksi selvästi eroteltua kaavaa, josta saattaa maallikkokin saada joitain viitteitä armeijan komentosuhteiden hienoisista muutoksista sodan aikana.
- Kaavio 1 (vuosi x):
- Asevoimien ylijohtaja: Adolf H.
- Asevoimien päällikkö: Werner von Blomberg
- Merivoimien johtaja: Erich Raeder
- Ilmavoimien johtaja: Hermann Göring
- Yleisesikunnan johtaja: Alfred Jodl
- Armeijan ylijohtaja: Walther von Brauchitsch
- Kaavio 2 (vuosi y):
- Asevoimien ylijohtaja: Adolf H.
- Asevoimien päällikkö: Ei tarvita
- Merivoimien johtaja: Karl Dönitz
- Ilmavoimien johtaja: Hermann Göring, jos joku saa tämän kiinni ooppiumihuuruissa
- Yleisesikunnan johtaja: Adolf H.
- Armeijan ylijohtaja: Adolf H.
Statsit[10][muokkaa]
Saksan armeijan uskotaan olevan yksi ensimmäisiä, joissa oli johtoryhmään päässyt mukaan oikeita, pesunkestäviä nörttejä. Sellainen numeroiden rakasteleminen ja oman napansa haisteleminen on ainut selitys sille, miten joukko kulttuurikansana pidettyjä kunnon saksalaisia saattoi natsien vallassaolon ajan olla sellaisia verenhimoisia sekopäitä ja sitten päivää sodan päättymisen jälkeen taas tavallisia kunnon saksalaisia.
Usein uskotaan eri aikoina armeijassa johtajaansa palvoneiden Wehrmachtin jäsenten yhteismäärän kohoavan yli kahdeksaantoista miljoonaan mieheen. Tämä luku on kuitenkin hyvin luultavasti virheellinen. Sinällään armeijassa uskotaan sinä tai tuona aikana olleen suunnilleen 18,2 miljoonaa miestä, mutta luultavasti heistä viimeisen parin vuoden aikana palvelleet eivät palvoneet mitään Aatun ruumiinosaa, puhumattakaan koko miehestä. (Muutamat arvioivat, että he saattoivat sodasta selvittyään palvoa sitä luotia, joka Aatun päähän sodan päätteeksi joutui, mutta koska luoti oli vieras esine tämän päässä, ei sitä lasketa.)
”Tee työtä, jolla on tarkoitus!”[11][muokkaa]
Armeija käytti rekrytointiin yhdistelmää, jossa oli sekä vapaaehtoista pakkoa että pakollista vapaaehtoisuutta vuosien 1935 ja 1945 välillä.
Armeijaan kuului eri aikoina myös muita vapaaehtoisia, kunhan heistä oli ensin saatu pakottamalla vapaaehtoisia. Joskus armeijaan liittyi myös pakotettuja ihmisiä, tosin vapaaehtoisesti.
Hyvin harvoissa tilanteissa saattoi myös olla, että vapaaehtoiset pakottivat Saksan armeijan ottamaan heidät mukaansa.[12]
Usein on ajateltu, että Wehrmacht oli julma ja sortotoimiin taipuvainen ottaessaan joukkoonsa ihmisiä ahdistelemalla heidät yhdenmukaisuuteen. On kuitenkin tehty havaintoja seuraavista seikoista:
- Britannia piti hallussaan suunnilleen puolta Maapalloa samaan aikaan, kun Saksalle ei ollut annettu lupaa omistaa oikein ketään.
- Amerikka oli ehtinyt ottaa kopin Filippiineistä sekä Meksikosta jo ajat sitten.
- Ranska... oli jossakin vaiheessa omistanut maata.
- Italia... Niin no... He omistivat teoriassa useita naapurimaitaan.
- Neuvostoliitto halusi myös mukaan. Ennen toista maailmansotaa sen onnistui kuitenkin vain saada puskissa alkoholisoituvilta sekopäiltä vähän hautuumaata sekä Baltian alueelta Sofi Oksasen, mistä kummastakaan ei suoraan sanoen ollut Stalinille paljon iloa.
- (Toisen maailmansodan jälkeen Stalin oli katsellut miten muut sen tekevät ja pärjäsi jo paljon paremmin...)
Rättivarasto[muokkaa]
Nykyaikaiselle historioitsijalle mikään ei ole helpompaa kuin käydä nojatuolistaan käsi sotaan Wehrmachtin kyvyttömyyttä vastaan. (Mikä vastaa suurin piirtein DeGaullen koko sodanaikaista sotilasstrategiaa. Voi Ranska, tuo sodankäynnin primadonna.) Tuoreet tutkimukset pölyttyneissä arkistoissa löydetyistä kusenkeltaisista papereista, joita oli ollut siellä jo sodan aikanakin mutta jota kukaan ei ollut jaksanut lukea ennen vuotta 1943, asia on toisin.
Wehrmacht oli ennen sotaa ja sen alkuvuosinakin melko edistyksellinen ja särmä kokonaisuus, johon kuului kaikenlaisia hienoja ja kimmelteleviä leluja sekä aivan rutosti leikkimielisiä ja innokkaita lapsenmielisiä ahnehtimassa niitä hiekkalaatikolle.
- Tankit
- Saksalaisilla on aina ollut halua tunkea pistin ranskalaiselle maaperälle ja välillä muuallekin. (Heillä oli kypäröissään pistimet, hitto vie!) Oli ihan selvä homma, että isompi pistin saisi heidät entistä enemmän innostumaan. Jos se vielä itse rullaisi eteenpäin, ettei saksalaisten itse tarvitsisi tehdä muuta kuin nojata käsi ikkunasta ulos ja laulaa motivoivia marssilauluja, niin mikäs siinä oli vikana?
- Hevosvoimaa
- Saksalaisilla oli paljon hevosvoimaa. He rakastivat hevosvoimaa. Sen vuoksi Saksan armeijassa palvelikin noin 600 000 hevosta. (Adolf ei aivan ymmärtänyt sitä, mitä hevosvoimilla bräggäileminen tarkoittaa. Varsinkin Kurskin kokoontumisajoissa tämä kostautui pitkällä tähtäimellä.)
- Stuka
- Saksalaiset tykkäsivät lentokoneista, joten he ottivat armeijaansa lentokoneita. Eihän siinä olisi ollut mitään epäselvää, jos he olisivat muistaneet joskus tankata niitä.
- Bismarck
- Saksalaisilla oli sodan aikana käytössään Britannian sallima, reiällä varustettu ja alimiehitetty soutuveneensä, eikä paljon muuta.
Tutkimukset uponneilla soutuveneillä tosin johtivat siihen, että he keksivät kääntää nuo veneet väärin päin, jolloin niiden sisälle jäi ilmatasku. Siitä heille oli jo hyötyäkin. (Ainakin yhden SS-upserin on ollut pakko elää uudelle vuosituhannelle, sillä on täytynyt vaatia Gestapo-tason taitoja rääkätä Amerikka myöntämään, miten pahasti Saksan väärinpäin käännetyt soutuveneet mässäilivät heidän laivoillaan ensimmäiset puoli vuotta USA:n sota-ajasta.)
Strateginen ajattelu[muokkaa]
Saksalaiset ajattelivat, että paras puolustus on hyökätä niin maan saatanasti. Sen vuoksi he halusivat joustavan sekä omatoimisen komentoketjun sekä sotilasajattelun. Tästä syystä he keksivät maailman ensimmäiset tietokonepelien ”campanjat”, mikä oli edistyksellistä, kun tietokoneet saattoivat samaan aikaan korkeintaan avata säilykepurkkeja sekä tehdä reikiä paperiin.
Kuten missä tahansa tietokonepelissä, he antoivat joukoilleen irrallisten komentojen sijaan tehtävän x. Siihen annettiin joukkoja seuraavassa suhteessa:
(x – puolet tarpeellisesta määrästä) fanaattisia iskulauseita propagandaa Saksan ylivertaisuudesta
Tehtävä suoritettiin, tai sitten itkettiin ja se suoritettiin. Kun tätä vertaa esimerkiksi Neuvostoliiton strategiaan (miehiä kohti vihollista) tai Amerikan strategiaan (liittoudu mukaan vasta vuonna 1944, aikaisintaan), se oli yllättävän toimivaa.
Oikeastaan ainut puute koko strategiassa oli yksi heikko lenkki. Harmi, että se sattui olemana Saksan sotavoimien ylipäälikkö.
Marssilla[muokkaa]
(Koska Toinen maailmansota on aika mehevän kuohkea kokonaisuus, ei sitä täällä jaksa uudelleen alkaa leipoa)
Wehrmachtin sotiminen toisessa maailmansodassa sisälsi tuhansia, miljooniakin tallattuja kilometrejä, lukemattomia ammuttuja luoteja, verta, hikeä ja kyyneleitä (muiltakin kuin briteiltä), paljon räjähdyksiä sekä ihan saatanasti Ranskassa juotua viiniä.
Koska normaali Hikipedian lukija (tai artikkelin muokkaaja) kuitenkin on asteella, jossa räkä on ravintoa jos on liian jurrissa tai eksynyt löytääkseen ruokakauppaan, on Wehrmachtin voitonmarssista tehty tässä vain yksinkertainen, selvä ja saksalaisen sotilaan marssireitin suora jana.
- 1936
Wehrmacht… Saksalaiset vapaaehtoiset marssivat Espanjaan
- 1938-1939
- Wehrmacht marssii Itävaltaan ja Tšekkoslovakiaan.
- 1939-1942
- Wehrmacht marssii Puolaan, Norjaan, Tanskaan, Ranskaan, Hollantiin, Belgiaan, Kreikkaan, Bulgariaan, Romaniaan, Viroon, Latviaan, Liettuaan, vähän Suomeenkin, Brittien parille saarelle, USA:n rannikolle, Tunisiaan, Egyptiin sekä puoleenväliin Neuvostoliittoa[13]. Ketään ei yllätä, että samaan aikaan kukaan ei mennyt Ruotsiin.
- 1943-1945
- Sama lista, mutta tällä kertaa marssittiin takaisinpäin.
(Listaan pitää muistaa lisätä maat ennen vuotta 1943, mukaan lukien Saksa mutta poislukien Ruotsi, jonne kukaan ei halunnut edelleenkään mennä)
Onkin herännyt kova keskustelu siitä, oliko Saksan häviö itse asiassa vain sen syytä, että Adolf joku aamu tiputti vahingossa länsi- sekä itärintamaa edustavat nuolet ja pisti ne vahingossa takaisin paikoilleen väärin päin. Se selittäisi yksin tein kaikki vuosien 1943-1945 munaukset sekä tekisi Adolfia haukkuneet kenraalit naurettaviksi pelleiksi[14]
Sotarikossyytteet sekä tulevaisuus[muokkaa]
Sodan jälkeen Wehrmacht osoitti vielä kerran pilkahduksen ensivuosiensa loistosta, sillä rauhansopimuksen musteen vielä kuivuessa sen oli onnistunut jo kotiuttaa viimeiset miljoonat sotilaansa. Ketään ei ollut enää missään. Ei jäänyt edes yhtä puominvartijaa tai kattilanlämmittäjää selittämään, mistä hemmetistä koko raivoisassa sotimisessa oli ollut kysymys.
1946, kun kukaan ei ollut onnistunut löytämään ketään selittämään mihin koko 18,2 miljoonan miehen Wehrmacht oli kadonnut, he vain päättivät julistaa sen laittomaksi. (Se olikin hyvä, kun sinne olisi muuten ollut niin paljon tunkua vuonna 1946!) Kunnianarvoisa ja täysin moraalisesti nuhteeton liittoutuneiden tuomioistuin (jossa siis istui Neuvostoliittokin) oli valmis tuomitsemaan kaikki taivaan ja maan välillä. Ainoat poikkeukset olivat hyvin harvat sotilaalliset nerot sekä tiedemiehet tai muut, jotka olivat sodan aikana rääkänneet sotavankeja ja saattoivat tietääkin jotakin asioista tai olla tehnyt niitä.
Tavallisia rivimiehiä kuoli nälkään Neuvostoliitossa jonnekin 1950-luvulle asti.
Nuhteeton kansakunta[muokkaa]
Saksalaiset ovat aina olleet nuhteetonta ja perinpohjaista väkeä. Siksi onkin ollut naurettavaa seurata, miten jotkut historioitsijat ovat yrittäneet saattaa Wehrmachtin entiset jäsenet tutkinnan kohteiksi.
Eräältä saksalaiselta sotaleskeltä löytyi korulippaasta koruja, joissa oli juutalaisia nimiä. Hän kertoi, että ne olivat tulleet kalsaritontun lahjana eräänä kauniina 1943 vuoden kesäpäivänä, ja asia oli sillä selvä.
Muutamilta kaivauksissa löytyneiltä saksalaisilta sotilaiden ruumiilta on löytynyt neuvostoliittolaisia rannekelloja, kultahampaita sekä ihmislihasta tehtyjä turkiksia. Koska Neuvostoliitossa oli sotatalvina kylmää, se selitettiin kuitenkin pian kylmältä verhoutumisen tarpeeksi. Ketä nyt sellaisesta voisi syyttää?
Joidenkin entisien sota-alueiden raunioista on paljastunut monia kansallisuuksia kattavia jäänteitä saksalaisissa, ei niin tyköistuvissa univormuissa. Koska saksalaisten mukaan saksan armeijassa palveli vain vapaaehtoisia, on tämä mahdotonta. Joku peijakas on varmasti varastanut Wehrmachtin varusteita sodan aikana.
Metsistä löytyneille, niskaan ammutuille teloitetuille saksalaisille sotilaillekin on löydetty selitys. He ovat monen vuoden sodan paineen alla murtuneita, jotka teloitettiin esimerkeiksi. Eihän se nyt ole sotilaan käytöstä seota, jos nyt vain pari tonnia tykkitulta sataa samana päivänä niskaan kuin sadepisarat.
Samoin Katynin metsästä löydetyt tuhannet niskaan ammutut puolalaiset… Eikun, liittoutuneiden tuomioistuimen päätöksellä tämä asia jää käsittelemättä. Ette lue enempää! Lopeta!
Missä ihmeessä Wehrmacht on nyt?[muokkaa]
Paras paikka löytää Wehrmacht tänä päivänä on joko kirjasto tai sitten jonkin tietokonepelin leveleistä tekemässä Gestapolle tarkoitettuja sotarikoksia.
Joskus harvoin sen voi löytää myös panssarimuseosta. Wehrmachtin tankit on helppoa tunnistaa muista, sillä jos tankki näyttää insinööritaitojen puolesta kamalalta, niin se on neuvostoliittolainen, ja jos taas se näyttää täysin voimattomalta paperipussilta, niin se on länsivaltojen tankki. Saksalaiset tankit ovat niitä, joissa on liian pieni moottori ja tyhjä bensatankki. Italiaa edustaa pari urheiluautoa, joita Mussolini suuruudenhulluudessaan erehtyi kuvittelemaan tankeiksi ja lähetti sotaan.
(Suurin osa turisteista ei koskaan näe tuossa museossa suomalaisia tankkeja, sillä joku suomalaisista turisteista erehtyy tuon tuosta juomaan sen luullessaan sitä museon tarjoamaksi lippuhintaa sisältyväksi virvokkeeksi, jolloin jonkun poloisen ensimmäisen vuoden arkeologian opiskelijan on mentävän yöllä rajan taakse ja kaivettava maasta uusi.)
Viitteet[muokkaa]
- ↑ No, tasapuolisuuden nimissä puoli maailmaa paskantaa housuihinsa aina, kun joku sanoo millään kuultavalla äänenpainolla ”Stalin”, koska kaikki pelkäävät että se paskiainen herää haudastaan, jos hänestä puhuu liian kovaa. Ei kun helvetti! HYS HYS HYS!
- ↑ Mummo, joka ei tajua että joskus haukkuva koira puree, jos sitä alkaa tökkiä kuonoon...
- ↑ Sama logiikka kuin suunnilleen siinä, että haluaa tehdä omeletin mutta ei ole valmis rikkomaan munia, varsinkaan muniaan, sitä varten
- ↑ Ahahaahahaa... Liian ilmeistä?
- ↑ ...joiden mukaan muuten Hitler oli yksin syypää ihan kaikkeen, siis ihan kaikkeen.
- ↑ Erään piirretyn leikkisä kuvaus tästä yksilöstä.
- ↑ Nimi muutettu.
- ↑ Kyllä niillä saksalaisilla riittää omaperäisyyttä
- ↑ Jollei se nyt jo tullut siis selväksi jollekulle, että artikkelissa on siis kyse Wehrmachtista.
- ↑ Nörttien tapa ilmaista lukumääriä sekä tilastoja
- ↑ Suomen armeijan juliste ruokalan seinässä. Tosi juttu muuten.
- ↑ Mikään maa maailmassa ei haluaisi Italiaa liittolaisekseen eikä italialaisia erityisesti kavereikseen, jollei sitten eletä Rooman aikaisia vuosisatoja. Kun Mussolini meni aloittamaan tappeluita ties missä, niin ei siinä jäänyt paljon vaihtoehtoja.
- ↑ Wehrmachtin marssireitti onkin ainut tapa opettaa nykynuorille Euroopan valtiot kuin apteekin hyllyltä
- ↑ Jaa. Voi olla ettei se ihan niin yksinkertaista ollut. Toisaalta...