Viktoriaaninen aikakausi
Viktoriaaninen aikakausi oli vanhaa hyvää aikaa, jolloin herrasmiehillä oli vielä käytöstavat hallussaan eivätkä nuoret harrastaneet paheita nykyiseen malliin. Aikakausi on nimetty kuningatar Viktorian mukaan, joka hallitsi vuosina 1837–1901. Eurooppalaisten yhteiskuntien sosiaaliluokat elivät keskenään täydellisessä harmoniassa eikä sosiaalisia konflikteja esiintynyt. Alaluokat eivät vielä olleet kuulleet sosialismista tai kommunismista, joten yläluokka saattoi vielä hetken aikaa riistää kaupunkien köyhälistöä heidän tiedostamatta asiaa laisinkaan.
Suurin ja mahtavin maailmanvalta tuona aikana oli brittiläinen imperiumi, rauhan ja järjestyksen tyyssija. Brittiläinen imperiumi työskenteli herkeämättä sen hyväksi, että yhä suurempi osa maailmasta voitiin liittää osaksi heidän vapaakauppa-aluettaan. Joskus toinen osapuoli ei ollut halukas myöntymään brittien vaatimuksiin, kuten siihen, että he saisivat koukuttaa suuren osan Aasian suurimman kuningaskunnan asukkaista oopiumaddikteiksi, mutta ennen pitkää kaikki maat saatiin ymmärtämään vapaakaupan vastavuoroinen hyödyllisyys. Parhaimmillaan neljäsosa maailmasta oli brittiläisen imperiumin alla.
Taide[muokkaa]
Modernismia ja postmodernismia ei ollut vielä keksitty, joten taide oli vielä vanhoja ja kunnollisia arvoja edistävää tekotaiteellisen roskan sijasta. Populaarikulttuuri ei ollut vielä päässyt pilaamaan taidetta sieluttomalla kaupallisuudellaan, joten porvarit ja aateliset saivat vielä kuluttaa ylevää ja henkevää taidetta aivan keskenään. Monet yläluokkaiset miehet ja naiset omistivatkin elämänsä kulttuuriharrastuksille, koska heillä ei ollut parempaakaan tekemistä palvelijoiden tehdessä kaikki kotityöt heidän puolestaan.
Viktoriaanisena aikana kirjallisuus koostui kansallisuudesta riippumatta enimmäkseen rikkaiden ja aatelisten elämää kuvaavista romanttisista komedioista ja pitkäveteisistä draamoista. Aikakauden lukijoita kiinnosti hahmojen tai tarinan sijasta eniten se, millaisia pöytähopeoita pöydässä oli, millaiset hevoskärryt kyydittivät hahmoja paikasta toiseen ja millaisia uusimman sesongin leninkejä heillä on. Jokaisella tarinan sankarilla täytyi olla vähintään tuhannen punnan vuositulot ja kartano maaseudulla. Lopussa nuoret, rikkaat, hyväkäytöksiset ja täydelliset ihmiset saavat aina toisensa. Kaunopuheisuutta ja kohteliaisuutta arvostettiin lyhyyden ja ytimekkyyden kustannuksella, ehkä siksi, ettei kirjailijoilla ollut mitään varsinaista sanottavaa. Nykyaikana näiden kirjallisuusklassikoiden rooli on tuoda kulttuurista pääomaa niille ihmisille, jotka jaksavat lukea ne kokonaan läpi nukahtamatta. Venäläisessä kirjallisuudessa laajan henkilögallerian hahmoilla on myös kolmesta neljään erilaista nimeä, jotka on kaikki muistettava ulkoa. Emily Brontë sai romaaninsa julkaistuksi, vaikkei siitä pidettykään, sillä kukaan ei osannut kuvitellakaan, että sovittamatonta väkivaltaa, liiallista käytöstä ja maalaisia sisältävän teoksen olisi voinut kirjoittaa nainen.
»Enough of what is mean and bitterly painful and degrading gathers round us during the course of his pilgrimage through this vale of tears to absolve the Artist from choosing his incidents and characters out of such a dismal catalogue (...) In both these tales [Wuthering Heights ja Agnes Grey] there is so much feeling for character, and nice marking of scenery, that we cannot leave them without once again warning their authors against what is eccentric and unpleasant. Never was there a period in our history of Society when we English could so ill afford to dispense with sunshine.»
(H. F. ”Älä laita tällästä” Chorley, Athenaeum 25. joulukuuta 1847)
Arkkitehtuurissa havahduttiin nyt siihen, että menneiden vuosisatojen tyylejä voitiin alkaa toistamaan ja matkimaan muutaman vuosikymmenen nopealla kierrolla aiempien satojen vuosien vaihtelun sijasta. Niinpä uusklassismin, uusgotiikan, uusrenessanssin ja uusbarokin kuumimmat trendit seurasivat toisiaan nopeassa syklissä. Vuosisadan lopulla alettiin jo uskaltaa kokeilla aivan uutta tyyliä, jugendia eli art nouveauta.
Kuvataiteessa kuvattiin vielä enimmäkseen realistisia muotokuvia ja maisemia, mutta vuosisadan loppupuolella kuvataiteilijat huomasivat tulleensa hyödyttömiksi valokuvaamisen keksimisen myötä. Niinpä heidän täytyi keksiä uusia ja erikoisia maalaustyylejä saadakseen rikkaat mesenaattinsa ja taidevälittäjänsä jatkamaan rappiollisen ja boheemin elämänsä kustantamista. Tuloksena alkoi kehittyä impressionismin ja pointillismin kaltaisia taidesuuntauksia, jotka elivät muutaman vuoden ajan, kunnes taas uusi ja erikoinen taidesuuntaus vei niiden suosion.
Musiikissa instrumentinvalmistuksen kehittyminen johti nyt pianismin voittokulkuun. Aikaisemmin säveltäjät olivat joutuneet tyytymään rämpyttämään cembaloa tai fortepianoa, mutta nyt tarjolle tuli nykyinen kallis ja valtava konserttiflyygeli. Sen omistaminen toimi oivana statussymbolina sekä perheen varallisuudesta että sen taiteellisesta lahjakkuudesta ja herkkyydestä. Tältä ajalta on peräisin flyygelinvalmistaja Steinway&Co, jonka flyygelit tunnetaan siitä, että ne maksavat enemmän kuin yksiö Helsingin keskustasta.
Virtuoosisäveltäjä Niccolò Paganini keksi jo ennen hevimusiikin keksimistä myydä sielunsa Saatanalle. Hän joutui kuitenkin tyytymään viuluun, sillä sähkökitaraa ei vielä ollut olemassa. Toinen tärkeä säveltäjä oli Franz Liszt, joka pyrki imitoimaan Paganinin saavutuksia pianismin alueella. Lisztin herkkä ja romanttinen pianokappale "Lebensraum" toimi innoittajana myöhemmille saksalaisille poliitikoille. Tärkeä henkilö oli myös saksalaissäveltäjä Richard Wagner, jolla jäi johtoaiheen, kokonaistaideteoksen ja oopperasarjan keksimisen ohella aikaa myös antisemitismin kehittämiselle, innottaen tässä myös vahvasti tulevia saksalaisia poliitikkoja. [1]
Viktoriaaninen elämäntyyli[muokkaa]
Viktoriaanisella aikakaudella pukeutumisnormit olivat vielä voimassa eikä sukupuolia sekoitettu vahingossakaan keskenään. Herrasmiehet pukeutuvat ihonmyötäisiin, räätälillä teetettyihin puvuntakkeihin ja säämiskähousuihin. Samaan aikaan naisten mekot laajenivat neliömäärältään keskimääräistä opiskelijasolua suuremmaksi uuden keksinnön, krinoliinimekon ansiosta. Tämä oli brittiläisen kangasteollisuuden ja räätälien hyödyllisin keksintö, sillä se tarjosi markkinan teollisen vallankumouksen myötä syntyneelle valtavalle tekstiilien ylituotannolle. Pukeutumisella on tärkeä rooli, sillä hienojen vaatteiden ihailu tekee viktoriaanisista romaaneista tehtyjen filmatisointien katsomisesta siedettävää. Se on melkein kuin Linnan juhlia katsoisi, mutta vielä vähän tyylikkäämpää.
Viktoriaanisena aikana joka puolelta tunki mätänevien ruumiiden ja käryävän paskan löyhkä. Lontoon leikkaussaleissa alettiin vasta pikkuhiljaa kiinnittää huomiota sellaiseen jännään ilmiöön, että potilaskuolleisuus lähti laskuun, kun kirurgi ei suorittanutkaan leikkausta veitsellä, josta yhä norui päivän edellisten potilaiden veri ja sisäelinmassa. Vielä parempia tuloksia saavutettiin, kun kirurgit alkoivat pestä veitsen lisäksi kätensäkin.
Rikkaat pääsivät viktoriaanisen ajan mittaan yhä tehokkaammin eristäytymään yksityisasuntoihinsa, missä keripukit, ilmansaasteet, rutot, kuoliaaksi paleltumiset ja muut vastaavat köyhälistön perusarkeen kuuluvat ongelmat eivät heitä tavoittaneet. Niinpä heidän täytyi keksiä niiden tilalle vielä typerämpiä syitä kuolla nuorena: näitä olivat sen ilmeisimmän eli romanttisen kirjallisuuden lisäksi muun muassa räjähdysherkät kaasuvalaistukset, syttymisherkät kylpyammeet ja arsenikilla värjätyt tapetit. Myöhemmät polvet ovat paremman tiedon puutteessa epäilleet, että esimerkiksi keisari Napoleon olisi salamurhattu; luultavampaa on, että tämä eli vain ihan tavallista viktoriaanista yläluokkaelämää ja siksi ruumis oli kyllästetty myrkyillä.
Kupsahtelu oli sikäli olennainen osa elämää, että hautausmaat olivat viktoriaanisen ajan rikkaiden mielestä viihtyisiä piknik-paikkoja. Valokuvaamisen saavuttaessa suosiota alettiin suunnilleen ensimmäisenä kuvauttamaan kuolleita lähiomaisia, sillä miksipä ei.
Ideologiat[muokkaa]
Klassinen liberalismi, jonka ylevät periaatteet, kuten vapaus, tasavertaisuus ja oikeudenmukaisuus johtivat siihen suureen totuuteen, jonka mukaan verotus oli varkautta ja orjuus oikeutettua, oli aikakauden hallitseva aatesuunta. Viktoriaanisena aikana ja sitä ennen kuitenkin tietyt liberaalit ymmärsivät ajatukset vapaudesta väärin ja ymmärsivät vapaudella omistamisen vapauden sijasta ihmisten vapautta. Tällä perusteella kumoukselliset voimat alkoivat vaatia ensin orjakaupan kieltämistä ja sitten orjuuden lakkauttamista kokonaan. Tuloksena oli monta kiivasta sisällissotaa ja poliittista vääntöä, jossa muun muassa Yhdysvalloissa konfederaatio yritti turhaan pitää yllä osavaltioiden oikeuksia.
Imperialismia oli vielä viimeisen kerran luvallista tehdä suoraan valloitusten ja löytöretkien kautta. Eurooppalaiset suurvallat havahtuivat 1800-luvun lopulla siihen, että Afrikka oli vielä lähes kokonaan kolonisoimatta. Loputkin villit raakalaiset, joita vielä maailmassa oli, saatiin nyt sivistyksen piiriin, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Vastapainoksi valkoisen miehen taakasta imperialistit antoivat mustalle miehelle taakkoja kannettavaksi hieman fyysisemmässä muodossa.
Charles Darwinin idea lajien luonnonvalinnasta mahdollisti loistavasti sen, että muiden kuin valkoihoisten alistaminen saatettiin oikeuttaa nyt tieteeseen perustuvalla luonnollisen järjestyksellä, Jumalan asettaman luonnollisen järjestyksen sijaan. Myös frenologisilla mittauksilla havaitut erot eri rotujen kallonmuodosta toimivat selvänä todisteena eurooppalaisten luontaiselle ylivertaisuudelle.
Vuonna 1848 nuori opiskelijaradikaali Karl Marx kirjoitti lyhyen mainosesitteen keksimälleen uudelle aatesuuntaukselle, kommunismille, jota levitettiin ympäri Euroopan suuria kaupunkeja vastentahtoiselle yleisölle. Koska sosiaalista mediaa, poliittisia nuorisojärjestöjä tai nuorisovaltuustoja ei ollut vielä keksitty, täytyi kommunistien niissä vaikuttamisen sijasta aloittaa vallankumous. Mukaan liittyi moni kommunismin innoittama kirkasotsainen nuorukainen, mutta yhtä lailla paljon porukkaa, joka vain nautti yleisestä kaaoksesta ja sekasorrosta. Sittemmin näiden kahden aatteen ero kirkastui ja jälkimmäistä suuntausta alettiin kutsumaan anarkismiksi. Niitä nössöjä, joiden mielestä vallankumous oli liian jyrkkä tapa muuttaa yhteiskuntaa reilummaksi ja demokraattiset keinot toimivat paremmin, kutsuttiin sosiaalidemokraateiksi.
Tämä vallankumousyritys kuitenkin epäonnistui ja sen keskeisiä tekijöitä vangittiin, teloitettiin ja karkotettiin maasta. Nuori Marx totesi 50-sivuisen manifestin olleen hiukkasen liian lyhyt voidakseen vakuuttaa kaikki kommunismin hienoudesta, ja alkoi kapitalistikaverinsa Engelsin tuella kirjoittaa yli 1000-sivuista magnum opustaan nimeltä Pääoma. Nykypäivänä se jatkaa elämäänsä jokaisen valtiotieteilijän pakollisena kurssilukemisena ja epäsuorasti lukuisten kommunististen hallitusten innoittajana.
Sosialistit alkoivat puhtaasta kateudesta haastaa liberalismia yhä enemmän vuosisadan loppua kohti tultaessa. On vaikea ymmärtää miksi, koska aikakauden trickle-down-politiikka oli kohottanut työväestön elinolosuhteita huomattavasti. Koska jonkinlaisia myönnytyksiä täytyi kuitenkin tehdä, monessa maassa päätettiin laajentaa äänioikeutta ensin yläluokalta keskiluokalta ja lopulta alaluokalle asti. Tästä pisteestä alkoi länsimaiden rappio, sillä hallintojärjestelmä alkoi muuttua Aristoteleen kuvaamista täydellisistä hallintomuodoista, monarkiasta, aristokratiasta ja politeiasta kohti rahvaan hallitsemaa demokratiaa. Antiikin esikuvien ja Aristoteleen ihannoima orjuus oli nyt myös kiellettyä, ja koneiden kehittyessä hänen läpällä heittämänsä kommentti orjien korvaamisesta automaattisilla koneilla alkoi vaikuttaa yhä mahdollisemmalta.
Sukupuoliroolit[muokkaa]
Aikakausi oli myös seksuaalisen vapautumisen aikaa. Ohjeistihan jo itse kuningatarkin nuoria aviovaimoja hääyön varalle: "Sulkekaa silmänne ja ajatelkaa Englantia." Viktoriaanisena aikakautena naiset saivat olla tyytyväisiä tärkeään rooliinsa perheen päinä tai palvelijoina. He olivat heiveröisiä, tunteellisia olentoja, jotka pyörtyivät järkytyksestä eivätkä kyenneet rationaaliseen ajatteluun. Tästä huolimatta feministit alkoivat vaatia sukupuolten välisten luonnollisten erojen poistamista ja tasa-arvoa. Aivan ensi alkuun he vaativat sellaisia pieniä askelia kuin oikeutta käydä töissä ja hallinnoida omaa omaisuuttaan, sillä valkoisten cis-heteromiesten haukkuminen Twitterissä ja Tumblrissa ei ollut vielä mahdollista.