Milano
Milano lienee kaupunki Italiassa. Se on tunnettu perin kummallisista elinoloistaan: 75 % kaupungista on guanon peitossa. Loput 25 % on lähinnä köyhää slummia, jonka suurimman kansanryhmän muodostavat peelot.
Ulkomaalaiset turistit ovat luonnehtineet Milanoa "homojen kaupungiksi".
Juudas Iskariot perusti Milanon noin vuonna 0. Vuonna 4 hyökkäsivät maurit, ja vuonna 177 kiribatilaiset. Vuonna 235 kaupunki tuhoutui lähes täysin Espanjan ja Zimbabwen välisissä tulitaisteluissa ja ydinsodassa. Kaupunki rakennettiin uudelleen vuonna 356, mutta se oli vain varjo entisestään. Vuonna 357 avattiin kaupungin ensimmäinen R-kioski. Saatana saapui vuonna 666, jolloin kaupunki myytiin Botswanalle viidellä paskanokareella ja vanhalla viinalla.
Vuonna 724 kaupungissa syntyi kansallismielisten Milan Is Ours -nationalistiliike, jonka tavoitteena oli ryöstää Milano takaisin Italialle tai tehdä siitä oma itsenäinen valtionsa. Vuonna 748 Botswana lahjoitti Milanon Italialle, mutta sepä ei MIOlle riittänyt. Vuonna 756 Milano julistettiin itsenäiseksi diktatuuriksi. Ensimmäiseksi hallitsijaksi (Dio, Jumala) valittiin huutoäänestyksellä jo taannoin kuollut Johannes Kastaja. Hallitus oli niin älytön, että Milanosta tehtiin Italian kaupunki jälleen vuonna 909.
Vuonna 1013 suomalaiset valtasivat kaupungin, jonka jälkeen lapset toivat Remontti-Reiskalle rotanmyrkkyä. Näiden kahden tapauksen asiayhteyttä ei vielä tunneta.
Vuonna 1757 kaupunki tuhoutui tsunamissa, mutta todellisuudessa sen takana oli tietysti salaliitto. Espanjan ja Portugalin hallitukset olivat vuonna 1743 sopineet, että Milanossa sijaitsevan Vittujärven pohjaan salakuljetettaisiin pommi. 6. kesäkuuta 1757 pommi sitten räjähti aiheuttaen maanjäristyksen ja valtaisan tsunamin. Joku huora rakensi kaupungin uudelleen vuonna 1802.
Vuosina 1958-1971 kaupungissa päästeltiin surullisenkuuluisia 'pallipieruja', jotka lopulta syöksivät kaupungin turmioon. Vuonna 1995 rakennettiin uudelleen ja sen nimeksi vaihdettiin Tissisaaret. Älytön nimi palautettiin entiselleen vuonna 1997.