Latteus

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hikiquote notext.png Hikisitaateissa on kokoelma sitaatteja Latteita aforismeja.

Latteus on älykkäänä pitämäsi hauska humoristinen ja fiksu lausahdus, jonka kaikki ovat kuulleet monta kertaa jo ennen kuin sinä ensimmäisen kerran kuulit sen. Latteus on aforismi, joka epäsuorasti kiistää sen, minkä se suoraan myöntää. Latteus syntyy useimmiten siten, että luulet tuottavasi sarkasmia ja joku muu luulee samoin. Pian kaikki kuitenkin huomaavat erheen, joten turhaan yritit perse edellä puuhun. Kerro mieluummin jotain omaperäistä. Latteudet ovat silti käyttökelpoisia esimerkiksi kuivissa sukujuhlissa, jossa ne saattavat puhaltaa sammuneeseen ilmapiiriin huomattavasti lisää eloa; älä siis tapa lypsävää lehmää lopettamalla latteuksien viljely. Joskus sitä kuitenkin jää latteuksiensa kanssa puun ja kuoren väliin ja silloin sinua viedään kuin pässiä narussa. Näin käy koska niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan ja näin käy koska jos jokin asia voi mennä pieleen, se menee pieleen ja siksi asiat alkavat menemään päin mäntyä. En tiedä mutta näin on. Vastaus ongelmaan ei kuitenkaan ole "Cänädä". Älä ole typerä.

Latteuden tuottanut ihminen voi kuitenkin aina lohduttautua sillä, että ihminen on ihmiselle susi ja että toisto eli redundanssi (joka on tehokeino) muuttaa hyvänkin idean latteudeksi. Latteuksien kohdalla "Tulin näin ja voitin" ei vain toimi, vaikka arpaa kuinka heittäisi. Joka pelaa se ei pelkää, ja jos latteudesta kiusataan, on kiusaajalla edessään itku pitkästä ilosta, pieru kauan nauramisesta. On muistettava että se ei pelaa joka pelkää, eikä tärkeintä ole voitto vaan reilu peli(ja hyvät palkinnot ja vastustajien täydellinen nujertaminen).

Latteuden lyhyt historia

Latteus on aina klisee, mutta jokainen klisee ei ole latteus. Jo muinaiset roomalaiset tunsivat latteuksia ja moni roomalainen lentävä lause on kliseiden malliesimerkki. Historian siivet havisevat roomalaisia latteuksia lukiessa. Latteudet tuovat tuttuutta ja ymmärrettävyyttä historiaan, joten ilman latteuksia voisi olla että historiallinen tieto valuisi ihmiskunnasta kuin vesi hanhen selässä ja Hitlerkin unohtuisi ja täten selviäisi kuin koira veräjästä. Samalla unohtuisi suurin osa kansanviisaudesta, kuten se että jos Liisana sataa lunta viisi metriä niin sellainen keli sinä päivänä ja että kaikki paitsi purjehtiminen on turhaa.

Teoreettinen latteus

Latteuksien selittämiseen tarvitaan moniulottuvuutta, "jonkinlaiset" (engl. whattafak..öö..thingpudding?) kalvonmalliset braanit aikaansaavat ne. Latteus johtuu joka tapauksesta tästä maailmanlatteudesta. Sen todisteena Raamatussa mainitaan Jumalan "levittäneen maan leveyden". Samoilla linjoilla on myös hermodynamiikan toinen pääsääntö, jossa sanotaan, että: "pienissä piireissä" latteuksien määrä on aina kasvava. Hermodynamiikan kolmannen pääsäännön alakohdassa B todetaan lisäksi, että joukossa latteus tiivistyy. Joskus jokin yhteisö voi poistaa latteuksia, mutta se tapahtuu kaikkien muiden kustannuksella; he saavat näidenkin latteudet ja vielä muutaman päälle. Kannattaa siis ennemmin katsoa kuin katua mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Latteuden metamorfoosi

Ylioppilaskirjoitusten äidinkielen kokeita toinen jalka haudassa tarkastavat sensorit omaavat ylidimensionaalisen kyvyn paljastaa latteuksia sieltäkin, missä niitä ei ole aikaisemmin ollut olemassa. Ei kannata kuitenkaan huolestua, sillä latteus ei ole tuhoon tuomittu ilmaisutapa ennen kuin paksu leidi laulaa. Jos latteus nimittäin laitetaan vitsikirjan kansien väliin, se muuttuu vitsiksi ja hauskaksi ja jostain syystä menettää kaikki latteuden ominaisuutensa. Lähimmillään latteus voi muuttua puujalkavitsiksi, ja aika (joka on rahaa) voi tehdä jopa niistä hauskoja. Vitsikirjat ovatkin ainut tunnettu tapa vähentää latteustasoa. Osa moderneista tiedemiehistä ja enemmistö kukkahattutädeistä tosin epäilee, että se tapahtuu 10-vuotiaiden lasten aivosolujen kustannuksella. Mutta missäs koira vanhenisi jos ei mutkia juostessaan?

Kukkahattutätien suhde latteuteen

Ja koska kukkahattutädit edustavat joko konservatiivisia tai hippiarvoja, he viljelevät latteuksia kaiken päivää aamusta iltaan. Heidän kuuntelemisensa tässä asiassa onkin kuin laittaisi pukin kaalimaan vartijaksi. Kenties heidän sanomisiensa syy onkin kukkahattutätiaatteen suosion puute eli pihjalanmarjojen happamuus. Heille ei voi sanoa muuta kuin "voi nyyh", "voivoi" ja muistuttaa heitä siitä että ei pidä pelata jos ei osaa hävitä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Katso myös