Kyösti Kallio
 Kyösti Kallion viikset kärsivät vauroita Neuvostoliiton pommitettua niitä joulukuussa 1939. | |
| Suomen presidentti | |
|---|---|
| vallassa | 1937–1940 |
| edeltäjä | Pehr Evind Svinhufvud |
| seuraaja | Risto Ryti |
| syntyi | 10. huhtikuuta 1878 Ylivieska |
| kuoli | 19. joulukuuta 1940 Helsingin rautatieasema |
| puolue | Maalaisliitto |
Kyösti Kallio (alk. Gustaf Kalliokangas[1], 1878–1940) oli Suomen tasavallan neljäs presidentti ja erittäin hieno mies. Hän oli Suomen presidenteistä ensimmäinen, joka erosi virastaan kesken presidenttikauden. Kallion aloittama muotivillitys jatkui, sillä hänen molemmat seuraajansa Risto Ryti ja Mannerheim päätyivät myös eroamaan, kuten Urho Kekkonenkin myöhemmin. Lyhyeksi jääneestä virkakaudestaan huolimatta Kalliolla oli melkoinen profiili. Tämä johtuu hänen naurettavan pitkistä viiksistään.
Elämä ja ura[muokkaa]
Luulit ehkä, että Ståhlberg oli tylsä mies. Väärin luultu. Ståhlberg oli varsinainen raikulipoika verrattuna Kallioon. Kallion elämä ennen presidentiksi tuloa kului valtiopäiväedustajan, senaattorin, ministerin ja pääministerin tehtävissä sekä viinan kiroista saarnatessa ja virsiä veisatessa. Kaikkein huomionarvoisin episodi Kallion varhaisemmalla poliittisella uralla on piiloutuminen sängyn alle punaisessa Helsingissä 1918. Toisaalta Kallio kannatti parlamentarismia, vastusti kuningashankkeen kannattajia ja halusi edistää kansallista sovintoa,[2] joten hän oli tosiaan hieno mies kaikesta huolimatta.
Presidenttinä[muokkaa]
Kallio valittiin presidentiksi valitsijamiesvaalilla 1937. Vaalitaistelu ratkesi lopulta kirjaimellisesti karvan mitalla, kun toisella kierroksella päädyttiin mittaamaan ehdokkaiden viiksien pituus. Kallion viikset olivat tuolloin tuuheimmillaan, joten hän voitti helposti. Lopullinen mittaustulos oli seuraava:
- Kallio: viiksien yhteenlaskettu pituus 177 cm
- Svinhufvud: viiksien yhteenlaskettu pituus 104 cm
- Ståhlberg: viiksien yhteenlaskettu pituus 19 cm
Kallio oli juuri niin joviaali ja mukava kuin raivoraittiit, syvästi uskonnolliset pohjalaistalonpojat yleensäkin. Hän aloitti Suomen politiikassa pitkään jatkuneen yhteiskuntaryhmien välisen liiton, kähminnän ja poliittisen hyvä veli -pelin nimittäessään maan historian ensimmäisen punamultahallituksen. Ikävä kyllä hänen presidentinuransa tarjosi suurempia poliittisia ja sotilaallisia haasteita kuin mitä hänen viiksensä olivat valmiita kestämään. Syyskuun ensimmäisenä päivänä 1939 Euroopassa puhkesi harmillinen kahakka, kun saksalaiset halusivat lainata Puolalta vähän ruoka-aineksia lähestyvää Oktoberfestiä varten. Neuvostoliitto esitti Virolle, Latvialle, Liettualle ja Suomelle rauhantahtoisia neuvotteluja. Neuvostoliitto halusi siirtää Suomen rajaa Leningradin tietämillä kauemmas länteen, mutta vastineeksi tarjottu kattilallinen lanttuviinaa ei kelvannut Kalliolle eikä maan poliittiselle johdolle. Neuvostoliitto vimmastui tästä provokaatiosta, ja kun vielä Mainilan rajanylityspaikalla 13 neuvostosotilasta kuoli kompastuttuaan tienreunasta pilkistävään männynjuureen, Puna-armeija ilmoitti marraskuun lopulla vapauttavansa Suomen. Kallio oli vielä ennen sotaa pannut diplomaatintaitonsa peliin ja matkustanut Tukholmaan neuvottelemaan muiden Pohjoismaiden valtionpäämiesten kanssa kiristyvästä tilanteesta. Tanskan Kristian X, Norjan Haakon VII ja Ruotsin Kustaa V vakuuttivat Kalliolle, että tämä oli ”erittäin kunnollinen talonpoika” ja antoivat Suomelle tukensa lähettäen Kallion mukana rasiallisen teeleipiä kotimatkalle.
Antaessaan valtioneuvostolle valtuudet allekirjoittaa Moskovan rauhansopimus maaliskuussa 1940 Kallio lausui seuraavat sanat:
| ” |
|
” |
Aina Jumalaan luottaneen Kallion toive toteutui yllättävän nopeasti, sillä jo kesällä hän sai halvauksen ja päätti erota tasavallan presidentin virasta. Presidentti piipahti Helsingissä joulukuun 19. päivänä ja sai eron irtisanoutumisajan palkan kera. Hän suunnitteli ostavansa rahoilla piimää Nivalan keskustasta, muttei ikinä päässyt kotiin saakka. Kalliolle tuli kiire rautatieasemalle, sillä hänen junansa oli jo lähdössä. Vaikka marsalkka Mannerheim ja adjutantit ottivat Kallion kapsäkit kantaakseen, ei seurue ehtinyt ajoissa Helsingin rautatieasemalle, vaan myöhästyi minuutin junan lähdöstä. Kallio kuoli asemalle silkkaan harmistukseen, sillä hän tiesi, että Kaisan laittama perunamuusi jäähtyisi. Kallion eron ja kuoleman jälkeen vuoden 1937 valitsijamiehet kokoontuivat uudelleen illanviettoon ja valitsivat presidentiksi pääministeri Risto Rytin, jonka viiksien koettiin parhaiten vastaavan Suomen tarpeita uusissa poliittisissa oloissa. Ryti kunnioitti Kallion muistoa käymällä Nivalassa ja tuomassa rouva Kallion jäähtyneen perunamuusin Kansallismuseon kokoelmiin.[3]
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Kallio vaihtoi etunimensä Kyöstiksi korostaakseen romanijuuriaan.
- ↑ Kansallista sovintoa Kallio halusi vahvistaa kieltämällä alkoholin, sillä hän havaitsi useissa Maalaisliiton puoluekokouksissa sen tekevän ihmisistä väkivaltaisia.
- ↑ Myöhemmin liittoutuneiden valvontakomission puheenjohtaja Andrei Ždanov söi muusin ja sai pahan ummetuskohtauksen.
|
edeltäjä: Pehr Evind Svinhufvud |
Suomen tasavallan presidentti 1937–1940 |
seuraaja: Risto Ryti |
| P.E. Svinhufvud - J.K. Paasikivi - L. Ingman - K. Castrén - J. Vennola - R. Erich - J. Vennola - A. K. Cajander - K. Kallio - A. K. Cajander - L. Ingman - A. Tulenheimo - K. Kallio - V. Tanner - J. Sunila - O. Mantere - K. Kallio - P.E. Svinhufvud - J. Sunila - T. Kivimäki - K. Kallio - A. K. Cajander - R. Ryti - J. Rangell - E. Linkomies - A. Hackzell - U. Castrén - J.K. Paasikivi - M. Pekkala - K.-A. Fagerholm - U. Kekkonen - S. Tuomioja - R. Törngren - U. Kekkonen - K.-A. Fagerholm - V. J. Sukselainen - R. von Fieandt - R. Kuuskoski - K.-A. Fagerholm - V. J. Sukselainen - M. Miettunen - A. Karjalainen - R.R. Lehto - J. Virolainen - R. Paasio - M. Koivisto - T. Aura - A. Karjalainen - T. Aura - R. Paasio - K. Sorsa - K. Liinamaa - M. Miettunen - K. Sorsa - M. Koivisto - K. Sorsa - H. Holkeri - E. Aho - P. Lipponen - A. Jäätteenmäki - M. Vanhanen - M. Kiviniemi - J. Katainen - A. Stubb - J. Sipilä - A. Rinne - S. Marin - P. Orpo |
| P. E. Svinhufvud (n) - Oskari Tokoi (sd) - K. J. Ståhlberg (n) - Kullervo Manner (sd) - Johannes Lundson (n) - Lauri Ingman (v) - Ernst Nevanlinna (v) - Paavo Virkkunen (v, kok) - Lauri Kristian Relander (m) - Kyösti Kallio (m) - Wäinö Wuolijoki (sd) - Kyösti Kallio (m) - J. E. Sunila (m) - Väinö Hakkila (sd) - K.-A. Fagerholm (sd) - Urho Kekkonen (m) - V. J. Sukselainen (m) - Kauno Kleemola (m) - Rafael Paasio (sd) - Johannes Virolainen (kesk) - Veikko Helle (sd) - Ahti Pekkala (kesk) - Erkki Pystynen (kok) - Ilkka Suominen (kok) - Matti Ahde (sd) - Kalevi Sorsa (sd) - Esko Aho (kesk) - Riitta Uosukainen (kok) - Paavo Lipponen - Jukka Mikkola (sd) - Anneli Jäätteenmäki (kesk) - Timo Kalli (kesk) - Sauli Niinistö (kok) – Ben Zyskowicz (kok) – Eero Heinäluoma (sd) – Juha Sipilä (kesk) – Maria Lohela (ps) – Paula Risikko (kok) - Antti Rinne (sd) - Matti Vanhanen (kesk) – Anu Vehviläinen (kesk) – Jussi Halla-aho (ps) |
