Kaarle XII
”Hänen päähänsä ei mahdu kuin yksi ajatus eikä sekään kääntymään”
~Fredrik Suuren luonnehdinta "Ruotsin suurkuninkaasta"
Kaarle XII (17. kesäkuuta 1682–30. marraskuuta 1718) oli Ruotsin kuningas ja kuuluisa sotapäällikkö. Hänen merkittävin saavutuksensa oli kielteinen suhtautuminen voittamiseen (yleisesti ja erikseen).
Suuri Pohjan seuramatka[muokkaa]
Heti noustuaan kuninkaaksi 1697 Kaarle laittoi tuulemaan. Ensi töikseen hän hankkiutui sotaan kaikkia kuninkaallisia serkkujaan vastaan, jotka sattuivatkin sopivasti olemaan lähes jokaisen Ruotsin naapurimaan johdossa. Tämän jälkeen Kaarle (luonnollisesti) kokosi tarpeeksi pienen armeijan ja lähti sotimaan. Mutta kuten niin usein sodassa (ja rakkaudessa) kaikki ei mennyt aivan Kaarlen suunnitelmien mukaan. Vaikka ruotsalaisten esikunta piti huolta, että venäläiset tiesivät kaiken Kaarlen suunnitelmista, mikään ei onnistunut sen jälkeen, kun hän oli saapunut pienen armeijansa kanssa Viroon kohdatakseen venäläiset taistelussa.
Ryypättyään useamman päivän ajan ruotsinlaivalla armeijansa kanssa krapulainen Kaarle saapui joukkoineen Tallinnaan. Antamatta miehilleen mahdollisuutta toipua krapulasta kuningas suuntasi armeijansa kanssa Narvaan, jota venäläiset Pietari Suuren johdolla piirittivät. Kaarle oli erittäin tyytyväinen: oma armeija oli pahasti krapulainen ja alivoimainen (ruotsalaisia oli vain 2 000, näistäkin 500 oli Tallinnasta löytyneitä suomalaisia seuramatkalaisia ja venäläisiä oli vastassa 150 000). Vielä varmistaakseen tulevan tappionsa Kaarle lähetti viestin venäläisille, jossa hän kertoi koko sotasuunnitelmansa: Ruotsalaiset hyökkäävät ilman ammuksia juoksuhaudoissa odottavia venäläisiä vastaan, joiden pitää vain huolehtia, että armeijalle jaetaan tarpeeksi ammuksia tulevaa tarkkuusammuntaharjoittelua varten. Suunnitelma ei voinut epäonnistua. Kaarle saisi varmasti hävitä.
Narvan katastrofi[muokkaa]
Jokin meni kuitenkin pieleen. Varmalta vaikuttanut, hyvin suunniteltu häviö vaihtui ruotsalaisten suurvoittoon, sillä hyökkäyspäivänä oli sankka lumimyräkkä, joka sotki molempien puolten sotasuunnitelmat. Ruotsalaiset vaihtoivat hautajaismarssiin ja hyökkäsivät. Tämä tuli täytenä yllätyksenä venäläisille, jotka eivät pitäneet edes ruotsalaisia niin hulluina, että olisivat sotineet päivänä jolloin näkyvyys oli lumipyryn takia noin viisi metriä - ja ottivat hatkat. Kaarle ei voinut hyväksyä tätä ja kieltäytyi hyväksymästä tosiasioita: hän lähti häpeämään ja ryyppäämään Puolaan kahdeksaksi vuodeksi sekä kieltäytyi myöntämästä voittoaan. Vaikka Pietari Suuri aneli rauhaa ja olisi luovuttanut Kaarlelle puoli Venäjää, mielivaimonsa ja 8 000 jäniksennahkaa, Kaarle pysyi kovana ja väitti hävinneensä Narvan taistelun.
Iltamat Pultavassa[muokkaa]
Kaarlen pitkälle oleskelulle Puolassa oli kuitenkin tärkeä syy. Kaarle halusi edelleenkin luoda sotasuunnitelman, joka takaisi hänelle varman häviön. Viini ja olut virtasivat, kun Kaarle koetti rakentaa mahdollisimman huonon armeijan (osa armeijasta alkoholisoituikin pahasti, mutta tämä strategia ei johtanut pitkän päälle huonompaan sotilasainekseen, sillä vahvistuksia virtasi ympäri Ruotsia ja Suomea; tälle ehkä kaikkien aikojen onnistuneimmalle ryyppyreissulle halusivat osallistua kaikki nuoret miehet). Osa Kaarlen masterplania oli myös löytää vastustaja, joka varmasti murskaisi hänen rankasti juhlineen armeijansa. Kaarlelle ei kelvannut mikä tahansa sotapäällikkö, sillä hänellä ei ollut enää varaa voittaa seuraavaa taistelua; kaksi voittoa putkeen ja hänelle naurettaisiin ympäri Eurooppaa.
Koska Puolasta ei sitten loppujen lopuksi löytynyt kunnon vastustajaa, päätti Kaarle luovuttaa ja lähti tapaamaan Pietari Suurta Moskovaan. Matkalla Kaarle rupesi kuitenkin empimään ja päätti vielä yrittää löytää Ukrainan aroilta tulevan voittajansa. Tapansa mukaan hän kuitenkin informoi vihollisiaan satelliittipuheluiden avulla liikkeistään. Pietari Suuri ei ollut Pekkaa pahempi, hän todellakin halusi tavata Kaarlen (ja pakottaa tämän lopultakin myöntämään Narvan taistelun todellinen lopputulos: Ruotsi–Venäjä 21–0) ja lähti seuraamaan tätä Ukrainaan.
Jo epätoivoisena keskellä Ukrainan puutonta aroa, Pietarin ahdistelemana, Kaarle tapasi Huru-ukko Mazepan. Mazepa osoittautui todelliseksi häviämisen oppi-isäksi. Yhdessä Mazepa ja Kaarle loivat suunnitelman (Grand Plan Pultava, GPP) Kaarlen lopullista häviötä varten. Vastapuoleksi valittiin pahaa aavistamaton Pietari, joka edelleenkin ahdisti seksuaalisesti Kaarlea.
Suunnitelma GPP pantiin toimeen juhannussunnuntaina, jolloin jokaisella Ruotsin armeijan osallistujalla (vahvuutta jäljellä 400, vastassa 50 000 venäläistä) oli varmasti paha krapula. Suunnitelma lähti hyvin liikkeelle: Kaarle lähti marssimaan rintamalle aamunkoitteessa ja otti mukaansa vain hereillä olevat sotilaansa. Tämän jälkeen hän hiipi salaa venäläisten leiriin, antoi yleisen hälytyksen ja käski miestensä antautua. Itse Kaarle pakeni paikalta Mazepan kanssa huudellen solvauksia Pietarille Narvassa kokemansa tappion johdosta. Suunnitelma onnistui täydellisesti! Kaarle oli lopulta onnistunut häviämään taistelun.
Juonien (ja sätkien) punontaa Ahmed III:n luona[muokkaa]
Vaikka Kaarle olikin nyt saavuttanut tavoitteensa, hän halusi lisää. Kerättyään lyödyn seuramatkaseurueensa rippeet yhteen Kaarle suuntasi Turkkiin hankkiakseen kolmen häviön putken. Taas seurasi pitkällinen valmistumisvaihe Turkin lomakohteissa. Uutena harjoittelumenetelmänä Kaarle lanseerasi turkkilaisen putkan, ns. Zindanin, jossa jokaisen sotilaan piti viettää kaksi yötä. Krapulassa. Joka viikko. Karvakäsien kanssa. Tällä uudella, vallankumouksellisella menetelmällä Kaarle katkaisi tehokkaasti aikaisemmin niin ärsyttävän uusien vahvistusseuramatkailijoiden virran kotimaasta. Mazepa ja Kaarle viettivät tällä peruskuntokaudella itse aikaa lähinnä polttelemalla huonolaatuista hepoa ja pelaamalla Dynablasteria (josta ammennettiin seuraavan taistelusuunnitelman peruspilarit).
Kiertoajelu Norjassa[muokkaa]
Kuusi ja puoli vuotta peruskuntokautta Välimeren ja Mustanmeren lämmössä loi todella iskukykyisen armeijan. Nyt Kaarle oli todella tyytyväinen. Hän oli valmis seuraavaan koitokseen. Marraskuussa 1715 Kaarle soitti Turkish Airlinesille ja tilasi lennon koti-Ruotsiin. Mukaan mahtuivat vain alkoholisoituneimmat osallistujat. Päästyään Ruotsiin ja ryypättyään varmuudeksi vielä muutaman vuoden (tänä aikana simuloitiin turkkilaista putkaa Ruotsiin rakennetulla ns. Välimeri-majalla) Kaarle lähti hyökkäämään Norjaan. Päästyään Oslooon (30. marraskuuta 1718) hän antautui pahaa aavistamattomalle Oslon komentajalle, luovutti koko Ruotsin valtakunnan rauhanteossa ja riisui koko armeijansa aseista. Kun Norjalaiskomendantti ymmärsi, mitä oli tapahtunut ja alkoi esittää pitkää listaa Kaarlen juuri tekemistä rikkomuksista kansainvälistä sodankäynninsäännöstöä vastaan, Kaarle voitonriemuisena ampui itsensä. Näin hänen oma kuolemansa piti huolen siitä, että yhtäkään hänen kolmesta suuresta häviöstään ei voitaisi ottaa häneltä koskaan pois. Kolmen putki, Narva–Pultava–Norja on edelleenkin todella vaikuttava.
Kaarlen vakavat rikkomukset kansainvälistä sodankäynninsäännöstöä vastaan johtivat voittajavaltojen pitämään Uudenkaupungin kongressiin 1721. Kongressissa päätettiin, ettei Kaarlen antautumista ja alueluovutuksia voida pitää laillisina. Ruotsin annettiin jatkaa itsenäisenä valtiona, ja se sai vielä pitää Suomenkin, mutta muuten kongressin täytyi myöntää Kaarlen onnistuneen häviämään taisteluita ja täten olemaan oikeutettu luovuttamaan muita Ruotsin alueita. Lisäksi kongressi tuomitsi Kaarlen menettelyn säännöstöä vastaan ja rangaistukseksi tästä Ruotsilta vietiin ikuisiksi ajoiksi oikeus osallistua kansainvälisiin sotiin. Kaarle XII on nykyisin etenkin tappiota ihannoivan ruotsalaisen äärioikeiston ja uusnatsien suosiossa.