Johann Wolfgang von Goethe

Goethe pystyy lukemaan kirjeen katsomatta sitä.

Johann Wolfgang von Goethe (”Göötte”, 28. elokuuta 1749 – 22. maaliskuuta 1832) oli saksalainen yleisnero, jonka erityisosaamisen alaan kuuluivat mm. matematiikka, fysiikka, kemia, historia, biologia, anatomia, aivokirurgia, värioppi, taiteellisuus, kaunokirjallisuus, runous, klassillinen filologia, putkiremontit, botaniikka, geologia, filosofia, valistus, hirsirakentaminen, filatelia, metsätaloustiede, paleontologia, astronomia, frenologia, kriminologia, näytelmäkirjallisuus, musiikin teoria, sähkö-oppi, tilastotiede, yleisurheilu, teologia, kuvataide, puutarhanhoito, gastronomia, kielitiede, sielunhoito, märkätilojen remontit ja vernissaus. Hän on harvoja saksalaisia, jotka ovat kuuluisia muusta kuin natsina olosta. Näiden puuhiensa ohella hän toimi Weimarin ruhtinaskunnan pääministerinä. Jäljelle jääneen aikansa Goethe käytti rentoutumiseen.

Goethe ehti elämänsä aikana tehdä niin paljon, että on herännyt vakavia epäilyksiä siitä, nukkuiko hän koskaan. Goethen luokittelu käy yhtä helposti kuin Faustin erittely muoto-opilliselta kannalta alkuperäiskielellä: hän oli valistusajan vaikuttaja, uushumanisti, romantikko ja pyöriskeli myös Sturm und Drang -liikkeen ympärillä. Enimmäkseen Goethe seurasi kuitenkin omaa tarvettaan päteä alalla kuin alalla.

Kirjallinen tuotanto

Varoitus: Seuraava kirjoitus saattaa paljastaa yksityiskohtia juonesta, kuten sen, että Mikki Hiiri ratkaisee ryöstön ja Hessu Hopo tokaisee jotain hölmöä.

Huomautus! Tämä osio ei ole täydellinen, vaan sisältää vain joitakin näytteitä Goethen tuotannosta. Täydellinen kuvaus, tai edes listaus, kaataisi Hikipedian palvelimet.

Goethe kirjoitti ja julkaisi. Paljon. Ei tiedetä ihan tarkalleen, kuinka hän onnistui yhden ihmiselämän aikana kirjoittamaan tuotantonsa, jonka pelkkä nimiluettelo käsittää 1042 tiheästi kirjoitettua sivua. Länsimaissa(kin) ihmisten keskimääräinen elinikä on yhä liian lyhyt edes tuon luettelon lukemiseen. Ratkaisu tähän arvoitukseen lienee jonkinlainen faustinen sopimus (ks. edempänä).

Nuoren Wertherin kärsimykset

Nuori Goethe autuaan tietämättömänä aiheuttamistaan teini-itsemurhista.

Tämä 1774 ilmestynyt bestseller keskittyy nuoren päähenkilönsä lemmentuskissa piehtarointiin tavalla, joka miellytti suuresti Saksan pikku- ja keskisuurta porvaristoa koko 1800-luvun ajan (mikä oli sinänsä ihan mukavaa, sillä 1900-luvun alussa sama väki alkoi lukea Nietzscheä tuhoisin seurauksin).

Nuori Werther jahkaa naishuoliaan kaiken aikaa tavalla, joka saa kärsimykset ulottumaan aina lukijan selkäytimeen asti. Tarmokas lukija, joka pysyy hereillä romaanin loppuun saakka, saa kestävyydelleen vastinetta, kun Werther ampuu itsensä lukijain yleiseksi tyydytykseksi. Tämän jälkeen lukija voi seurata perässä ja kuolla onnellisena.

Romaani toi nuorison itsemurhat muotiin kaikkialla Euroopassa. Oman henkensä viemistä onnettoman rakkauden takia alettiin pitää erittäin trendikkäänä. Sittemmin suuntaus on kuihtunut teinityttöjen harjoittamaksi itsensä viiltelyksi. Goethen Werther-hahmoa pidetäänkin hardcore-musiikkia kuuntelevan emo-tyypin esiasteena (”Ur-Emo”). Nykyisin nuoriso tekee tämän kirjan takia itsemurhia lähinnä, jos opettaja pakottaa lukemaan sen.

Egmont

Egmont-draama on melgibsonilainen kuvaus hollantilaisesta kreivistä, joka vastustaa espanjalaisten julmaa miehitystä ja päätyy ensin läpinäkyvästi päälle liimattuun rakkaustarinaan ja lopulta mestauslavalle. Hän on kuitenkin tyyni ja ottaa kuoleman vastaan tyylikkään lakonisesti. Vielä mestauslavalla Egmont yrittää pitää suurenmoisen, draamakirjallisuuden historiaan jäävän puheen, mutta teloittaja osoittautuu vahvemmaksi. Matkalla taivaaseen Egmont harmittelee, että keksi nokkelan vastauksen espanjalaisten syytteisiin vasta kuoltuaan. Yleisön huomio kuitenkin kiinnittyy lähinnä Beethovenin näyttämömusiikkiin, joka tässä vaiheessa pauhaa fortissimossa (jotta maestro itsekin voisi sen kuulla), ja Goethen teosten päähenkilöitä vaivaavaan mystiseen taipumukseen kuolla traagisilla tavoilla.

Hermann ja Dorothea

Tämä on oikeastaan pelkkä täyteteos, joka on tässäkin esittelyssä mukana vain siksi, että osioon saataisiin enemmän substanssia. Kun Goethe kirjoittaa tusinatarinan nuoresta lemmenparista ja valitsee taustaksi jonkin dramaattisen aikakauden, kuten omansa, tuloksena on instant-klassikko, jota jokaisen saksankielisen teatterin on pidettävä ohjelmistossa vähintään seuraavat 200 vuotta. Lisäksi vain todellinen romantikko voi antaa ensirakastajalle nimen Hermann.

Faust

Lukemista helpottaa painatuksessa käytetty käsittämätön teutoninen fraktuura.

Goethe työsti kaksiosaista suurteostaan 60 vuotta, ja saman verran kuluu sen lukemiseen. Jos siis olet yli 30-vuotias, ei sinun enää kannata pohtia sen lainaamista, ostamista tai varastamista, sillä saatat hyvinkin kuolla ehtimättä lukea loppuratkaisua. Goethelle oli käydä samoin, sillä teos valmistui hänen viimeisenä elinvuotenaan. Jos siis olet jo liian iäkäs tai sinulla on muita suunnitelmia elämäsi suhteen, kannattaa tyytyä lyhyeen tiivistelmään.

Goethe tuli, omituista kyllä, Faustia kirjoittaessaan ajatelleeksi lukijan mukavuutta ja jakoi teoksen kahteen osaan. Ensimmäinen osa on mammuttimainen ja laahaava kuvaus Faustin sielullisista muutoksista. Toinen osa on kuvaus kaikesta muusta.

Faust on hyveellinen oppinut, jonka sielusta Mefistofeles, kaverien kesken Mefisto, lyö vetoa Jumalan kanssa: jos Faust on johdateltavissa pahan poluille, Jumala sitoutuu maksamaan satasen ja seitsemänkymmentä sielua. Faust on juuri viimeistelemässä yhdeksättäsadatta tutkielmaansa kasviopin perusteista (hahmossa on siis tiettyä omaelämäkerrallisuutta), tuntee työnsä turhaksi (aiheesta) ja pohtii itsemurhan mahdollisuutta. Koska hän ei kuitenkaan ole onnettoman rakkauden uhri, tyhmä tai nimeltään Werther, hän luopuu ajatuksesta ja lähteekin kävelylle. Häntä seuraa kotiin pieni villakoira. Nälkäinen Faust aikoo grillata eläimen ja käyttää sen karvat tyynynsä täytteeksi, kun koira muuttuukin paholaiseksi. Runnottuaan tiensä lyijynraskaiden sivujen läpi tähän asti lukija on valmis uskomaan mitä tahansa eikä edes hätkähdä tästä käänteestä. Paholainen viekoittelee Faustin tekemään kanssaan sopimuksen, jota vielä viattoman 1800-luvun alkuvuosina voitiin pitää pirullisena, mutta joka kalpenee oman kotivakuutuksesi ehtojen rinnalla. Mefisto lupaa Faustille tietoa, menestystä ja kauniita naisia (joiden kanssa tällä kopissaan nysväävällä protonörtillä ei tietenkään tähän saakka ole ollut mitään mahdollisuuksia) vastineeksi tämän sielusta. Faust huomaa nokkelana miehenä, että tarjous on edullisempi kuin mitä parhainkaan luottokorttifirma voi tarjota ja allekirjoittaa sopimuksen omalla verellään. Pieni präntti sanoo kuitenkin seuraavaa:

”Mikäli asiakas on palveluntarjoajan hänelle tuottaman ilon, tyydytyksen, aineellisen hyvän, verottoman pääomatulon tai muun hyödykkeen johdosta niin tyytyväinen, että toivoisi tuolloin vallitsevana olevan olotilansa jatkuvan ikuisesti, seuraa totaalinen takaisinperintä ja äkkikuolema sopimusehtojen mukaisesti.”

Goethe sanelemassa kirjettä. Tai 471-osaista eeppistä runoelmaa, joka mullistaa kulttuurin, ratkaisee useimmat ihmisyyteen liittyvät ongelmat ja tekee luojastaan entistäkin kuolemattomamman.

Kun sopimus on solmittu, Faust huomaa ihastuneensa Margareteen, kaverien kesken Gretcheniin, viattomaan, kirkassilmäiseen naapurintyttöön. Mefisto avittaa Faustia tämän viettely-yrityksissä ja lopulta Gretchen huomaa olevansa raskaana – aikana, jolloin e-pillereistä ei tiedetty mitään. Goethen sekavasta tekstistä päätellen Gretchenin äiti ja veli saavat lisäksi surmansa. Tämä perin ikävä, joskin draamallisesti loistelias tilanne ei ole omiaan herättämään Gretchenin äidinvaistoja, ja hän hukuttaa esikoisensa ja päätyy vankilaan murhasta. Aina avulias ja ritarillinen Faust päättää aiheuttaa tyttöparalle vielä lisää harmia yrittämällä vapauttaa tämän yhdessä Mefiston kanssa. Joistakin draamallisista syistä tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, ja Faust pakenee vankilasta tyhjin käsin. Koska tällainen lopetus olisi melko järjetön, Goethe on käyttänyt koko luovan neroutensa ja keksinyt jyrisevän, taivaasta kaikuvan äänen, joka kertoo Gretchenin pelastuneen. Kun lukija tämän jälkeen läjäyttää kirjan kannet kiinni ja huokaisee helpotuksesta, ajaa pian saapuva tietoisuus siitä, että tämä oli vasta teoksen ensimmäinen osa hänet epätoivon partaalle.

Faustin toinen osa ei odotetusti jatku siitä, mihin ensimmäinen loppui, vaan sen tarkoituksena on antaa Goethelle mahdollisuus briljeerata klassillisella sivistyksellään. Faust herää äkkiä keijukaisten keskellä, seikkailee hieman ja tukehtuu lopulta kaikkien alluusioiden ja intertekstuaalisten hienouksien alle.

Mikäli elämäänsä ei halua käyttää näinkin johdonmukaisen teoksen lukemiseen, on tarinasta onneksi saatavilla lyhennettyjä audiaalisia ja audiovisuaalisia versioita. Tarina on sävelletty oopperaksi useampaan kertaan, sen ovat tehneet ainakin Hector Berlioz ja Charles Gounod. Valitettavasti molemmat teokset edustavat 1800-luvun grand opéraa, joten elämäsi saattaa olla liian lyhyt myös niihin tutustumiseen. Liszt on supistanut teoksen sinfoniaksi, joka sekin tosin mahtuu vain juuri ja juuri yhdelle CD-levylle. Tämän johdosta sitä pidetäänkin pinnallisena ja heppoisena roskana.

Muu yleisneroilu

Goethe Italiassa imemässä itseensä antiikiin eetosta, kuten ilmeestäkin näkee. Juhani Henrikki Vilhelmi Pöydänjalan kuuluisa maalaus.

Eräänä päivänä lukiessaan omaa tekstiään Goethe alkoi haukotella ja huomasi leuassaan jotain ylimääräistä. "Perhana, sehän on luu!" hän totesi. Goethe edisti ihmiskunnan asiaa täten löytämällä aiemmin tuntemattoman välileuanluun.

Myöhempi elämä

Goethe alkoi Weimarissa heilastella Christiane Vulpius -nimisen naikkosen kanssa, ja pari asui yhdessä vuodesta 1788, mutta meni naimisiin vasta 1806. Vulpius oli kaikkea sitä, mitä vanha, huippuälykäs nero kaipasi: nuori, kaunis ja tyhmä.

Vuonna 1806 Napoleon siirsi koko armeijansa voimalla baarikaappinsa Weimariin. Kuten oli odotettavissa, ranskalaiset sotilaat rynnivät etsimään käsiinsä kaiken viinin, mitä kaupungista löytyisi. Löydettyään viinin he alkoivat etsiä naisia, mutta viini oli silti pääasia. Kurittomat sotilaat tunkeutuivat myös Goethen taloon ja rikkoivat paikat. Napoleon saapui myöhemmin vierailulle korvatakseen sotilaidensa aiheuttamat vahingot omalla verrattomalla läsnäolollaan.

Goethe kuoli 22. maaliskuuta 1832 todentaen näin pitkään liikkeellä olleet huhut siitä, että hän oli ihminen.

Goethen vaikutus

Goethellä ei ole ollut mitään vaikutusta mihinkään merkittävään.

Viitteet

Kirjailijoita sieltä täältä
Meillä:	Juhani Aho - Ior Bock - Minna Canth - Paavo Haavikko - Tove Jansson - Kalervo Järvensivu - Kippari10 - Aleksis Kivi - Kari Korhonen - Mauri Kunnas - Marjatta Kurenniemi - Reino Lehväslaiho - Eino Leino - Väinö Linna - Elias Lönnrot - Timo K. Mukka - Muumipappa - Hannu Mäkelä - Sofi Oksanen - Arto Paasilinna - Erno Paasilinna - Mauri Paasilinna - Reino Paasilinna - Kalle Päätalo - Ilkka Remes - Johan Ludvig Runeberg - Pentti Saarikoski - Hannu Salama - J.P. Sipilä - Anja Snellman - Tragedian synty - Mika Waltari
Muualla:	Douglas Adams - Dante Alighieri - Wilbert Awdry - Carl Barks - William S. Burroughs - Italo Calvino - Lewis Carroll - Miguel de Cervantes - Agatha Christie - Tom Clancy - Roald Dahl - Charles Dickens - Fjodor Dostojevski - Erich von Däniken - William Faulkner - Goethe - Kenneth Grahame - Ernest Hemingway - Henrik Ibsen - Jahvisti - Janosch - James Joyce - Franz Kafka - Stephen King - Astrid Lindgren - Herman Melville - Nostradamus - Edgar Allan Poe - Terry Pratchett - Marcel Proust - Ayn Rand - Don Rosa - Antoine de Saint-Exupéry - William Shakespeare - P. B. Shelley - Leo Tolstoi - Mark Twain - Vergilius - Oscar Wilde - P. G. Wodehouse - Virginia Woolf - William Wordsworth