Hikipedia
kaikki turha paska |
Hikipediasta |
---|
Sisältö |
Ihmiset |
Muuta |
”Tosiasia on, että Hikipedia järkeistää käsitystämme kyseisestä asiakokonaisuudesta, mihin tavallaan liittyy myös meihin kohdistuvaa tietotarvetta.”
”Itse lopetin opiaattien ja bentsodiatsepaamien käytön pariviikkoa sitten ja nyt joutunen aloittamaan uudestaan. Kiitos Hikipedian.”
”Eihän Hikipedia ole minkään arvoinen; siellä ei edes ole minun lainauksiani.”
”Ja mitä ihmettä?! Eihän täällä ole edes artikkelia minusta!”
”Miten niin kirjoitan liberaaleista flamingoista?!”
”Vaikka tuhat ihmistä uskoisi hölynpölyyn, se on silti hölynpölyä.”
~kiinalainen sananlasku
Hikipedia on projekti, jonka tarkoituksena on koota kaikki universaali tieto ja fakta yhteen rumaan ja hitaasti toimivaan sivustoon, jossa navigointi on erittäin hankalaa. Sivustoa pidetään yleisesti ottaen ihmiskunnan merkittävimpänä saavutuksena heti Tetriksen jälkeen. Hikipedia on kerännyt koko maailman älymystön yhteen ja luonut heille oman elitistisivuston, jonka kautta he voivat nälviä tyhmempiään. Tätä projektia piti alunperin hostata "WikiCities"-niminen palvelu, mutta sivustoa ylläpitävä kyylääjäbyrokraatti takamus hiessä päätti, että nimi Hikipedia on paitsi liian totuudenmukainen myös turhan samankaltainen erään Wikipedian kanssa, ja pyysi keksimään uuden nimen projektille. Siihenhän emme suostuneet vaan hankimme toisen hostin, saatana.
Mitä Hikipedia ei ole
- Huomio. Jos pähkäilet tätä kysymystä aikeenasi osallistua Hikipediaan kirjoittamiseen, lue ohjeet läpi.
Mikäli muokkauksesi osuu johonkin näistä kategorioista, sen oikea paikka ei ole Hikipedia. Tälläiset muokkaukset poistetaan.
- Anarkia. Hikipediassa on ylläpitäjiä. Tämä noin niin kuin pohjustavana henkselinpaukutuksena. Ehkäpä nyt uskot, että esiteltäviin kategorioihiin osuvat muokkaukset poistetaan.
- Blogi. Hikipedia ei ole olemassa, jotta sinä saisit vuodatettua sinulle sattuneet onnettomat mokat ja niiden aiheuttamat tunteet jonnekin.
- Facebook. Täällä ollaan tekemässä huumoria, ei kavereita.
- Foorumi tai chatti. Hikipediaan tehdään epäfaktuaalisia artikkeleja. Etsi mukamas-kaverisi jostain muualta. (…kuten vaikka Hikipedian keskustelunimiavaruuksista, ks. edempänä.)
- IRC-Galleria. Hikipediaan ei kannata tehdä artikkelia itsestään. Se voidaan muokata tällaiseksi.
- Monarkia. Hikipediassa ei ole kuninkaita.
- Opas- tai ohjekirja. Netistä löytyy paljon muita sivustoja, joilla neuvotaan, miten tehdään TNT:tä. Ja onhan meillä tuo pikkuinen Hikiopisto, ja Hikikirjastossakin opas joka räjähteeseen erikoistuvalle. Mutta vain niihin ne, tai ei hyvä heilu!
- Ostos-TV. Täällä ei katsella eikä esitellä kaupallisia tiedotteita.
- Vihapuhealusta.
- Pikaruoka. Hikipedia ei ole niin instant-ihmisille suunniteltu kapitalistinen verkkojulkaisu kuin Wikipedia (EI siis myöskään mikään vasemmistoliitto, niin kuin kaikki luulevat), eikä se siksikään ole hirveän nopea. Sisällön syntytahti tahi sitten palvelin.[1] Tämä näkyy tietenkin vain positiivisesti Hikipedian tiedon laadussa.
- Sanomalehti. Hikipedia ei ole vapaata ilmoitustilaa. Sitä on netissä muuallakin. Kokeile vaikka Lehteä!
- Teokratia. Paavi ei johda Hikipediaa – Hikipedia pyrkii loukkaamaan kaikkia uskontoja tasapuolisesti.
- Byrokratia. Hikipediassa ei vaadita kolmen toisistaan riippumattoman todistajan allekirjoituksia, vaikka tällä byrokraatteja onkin.
- Demokratia. Hikipediassa ei ole (kovin paljoa) äänestyksiä.
- Huumorin CMX. Vaikka tämä olisikin ihan osuva muotoilu, niin se ei riitä kumoamaan sitä tosiseikkaa, että CMX on huumorin CMX.
- Vihervasemmiston VIRALLINEN vihapuhealusta
- Wikipedia. Jos tässä vaiheessa vielä näin uskoit, niin onneksi olkoon! Olet melko varmasti tyhmempi kuin Käyttäjä:Pyscowicz.
- Uncyclopedia. Hikipedia on ulkomaanserkkujaan infrastruktuuriltaan anarkistisempi[2], mitä se sitten ehkä tarkoittaakaan.
Mitä Hikipedia sitten on?
”Hikipedia muodostaa yksinkertaisen, mutta monipuolisen kokonaisuuden toisin kuin Wikipedia, joka on kokonaisuutena häilyvä eikä niin monipuolinen tarjonnaltaan. Monet näkevät Hikipedian vandaalimyönteisempänä ja -mielisempänä kuin Wikipedian. Hikipedia vie Internetin uutta maailmanjärjestystä päin. Hikipedia on vallankumouksellinen, mullistava perinteitä rikkova, puoliasiallisuudessaan asiallinen ja peloton.”
”Hikipediassa on myös pelejä ja yksi pilkkaa wikipediaa”
Sisältö
Hikipedia sisältää pääasiassa artikkeleita, jotka eivät naurata, mutta joiden tympeys kompensoidaan kirosanojen runsaalla käytöllä, huonoilla pyllyviittauksilla ja kelvottomalla kieliasulla.[4] Hikipedian sisältöä luovat lähinnä mensaan kuuluvat älyköt seuranaan viiksiään väpättävät amikset sekä muuten vain tyhmyyteen kyllästyneet ihmiset. Tämä on toivotonta mutta olkoon vaan. Jos osaat kirjoittaa, se ei vielä tarkoita, että sinun kannattaisi kirjoittaa tänne. Konsultoi ensin kuutta ( 1) kirjoittamatonta sääntöä (täällä) ja tee älykkyystesti nähdäksesi, oletko Hikipedian arvoinen.
Hikipedian artikkelit voidaan jakaa neljään mukahauskaan ryhmään:
- Artikkelit, joiden "huumori" perustuu asian kääntämiseen päälaelleen.
- Artikkelit, joiden "huumori" perustuu otsikkona toimivan sanan tahalliseen väärinymmärrykseen.
- Artikkelit, joiden "huumori" perustuu otsikkona toimivan sanan vääntämiseen toiseen muotoon.
- Artikkelit, jotka eivät ole edes näennäisesti hauskoja.
Kukaan ei muista milloin päätti ruveta käyttämään ja muokkaamaan Hikipediaa. Se johtuu siitä, ettei kukaan tosiasiassa tee sellaista päätöstä. Hikipedia aiheuttaa huumausaineille ominaisesti riippuvuutta ns. "riippuvuussäteiden kautta", hieman samalla tavalla kuin RuneScape ja World of Warcraft.
Jostain kumman syystä Hikipedialla on runsaasti jäljittelijöitä. Ja ne muuten ovat laadultaan paljon parempia kuin Hikipedia, katso vaikkapa Mikko Alatalo -wiki, Hearpedia, Vihtipedia tai kiihkonruotsinmielinen Haaparantawiki. Meillä on jopa artikkelikin Haaparantawikistä.
Tämähän on sontaa!
Hikipediassa on muutamia hauskoja ja hyviä (pitkiä) artikkeleita, jotka eivät ole aivan toivottomia.
Käyttäjät
Hikipedian käyttäjäpolitiikka eroaa Wikipediasta huomattavasti yhteisöllisyytensä takia. Niin vain on päässyt käymään, että Hikipediassa käyttäjät puhuvat toisilleen arkipäiväisistä asioista eikä vandaalienkaan kanssa puhumista katsota pahalla. Hikipedia muistuttaakin osaltaan keskustelupalstaa yhteisten sisäpiirivitsiensä ja fooruminsa takia. Toinen luulee tuntevansa toisensa täällä niin hyvin, että jopa fiktiota, jossa hahmot ovat hikipedistejä, on kirjoitettu. Erot Hikipedian ja Wikipedian välillä saattavat johtua sivuston luonteesta: huumorin kirjoittaminen on vaikeaa, jos kaikki toimivat teknisen asiallisesti ja byrokraattisesti, ja huumoria luovan wikin käyttäjäyhteisössä myös humoristista keskustelua arvostetaan. Kulta-aika on kuitenkin ohi.
Hauskaa kyllä, tästähän tuli nyt koko tähänastisen sivun asiallisin osio. Sanotaan vielä, että on täällä vakavissaankin (naurettavista aiheista) riidelty (muutenkin kuin IP-ääliöiden ja ihmisten välillä): toistensa kurkuista on saatu joitakuita joskus kiskoa (vertaa ja huomaa amatööriytemme saralla). Oma lukunsa ovat kireätunnelmaiset väittelyt, jotka liittyvät Hikipediaa tärkeämpiin asioihin eivätkä siten vaikuta haitallisesti artikkelisisältöön! Tähän ei wikipedisti pysty.
Hikipedian käyttäjien elinkaaren loppuminen poikkeaa Uncyclopedian wikipsykologien hahmottelemasta normaalista mallista, jossa wikisivustolta poistutaan kera ”loppujulistuksen”, (säälittävän ja tehottoman) yrityksen jättää itsestä kuva hyvänä jätkänä ja/tai kylvää oman agendan siemenet jälkipolvissa kasvamaan[5]. Hikipediassa ei olla niin pikkumaisia, vaan täällä asiat hoituvat korkeintaan sinne päin ja siksi käyttäjät pitävät taukoja ja poistuvat lopullisesti vain häviten, äkillisesti tai hiljalleen, mutta yhtä kaikki aikaisemmin kuin ovat aikoneet ja jättäen työnsä kesken.
Katso myös:
- Hikipedian hauskimmat keskustelut
- Hikipedian käyttäjät
- Hikipedian byrokraatit
- Hikipedian ylläpitäjät
- Hikipedian vandaalit
- Peelo (Hikipedian käyttäjä)
- Sankaritar (Hikipedian käyttäjä)
- Idan (Hikipedian käyttäjä)
Hikipedian IRC
Hikipedialla on Quakenetissä ihan ihka oma IRC-kanava, #Hikipedia. Sitä kansoittavat lähinnä idlaavat ylläpitäjät sekä Q. On siellä vielä Q. Aihetta koskevaan kyselyyn vastanneista Hikipedian käyttäjistä vaivaiset 3 % ilmoitti tietävänsä, että Hikipedialla on oma IRC-kanava.
Hikipediasta sanottua
”Kyseessä on täysin merkityksetön nettisivu”
~ML 10. marraskuuta 2006
”Vaikka ilmiö on erittäin valitettava, se on silti olemassa oleva asia.”
~Höyhens osoittaa lähes paasikiviläistä tosiasioiden tunnustamisen viisautta 10. marraskuuta 2006
”Ei merkittävä.”
~MikkoM 28. maaliskuuta 2006
”Tottakai Ison veljen on kerrottava hiukan hämärästä pikkusiskostaan.”
~Hikipediassa sittemmin sanaharkkaan joutunut Inzulac kannattaa Hikipedia-artikkelin säilyttämistä Wikipediassa 25. maaliskuuta 2006
”Hikipedia on kyllä niitten just lapsellisten ihmisten kirjotuspaikka.”
~Siliamaav 20. heinäkuuta 2007
”tietystä pelleilyasenteestaan huolimatta sisältää yllättävän paljon myös oikeaa tietoa”
Uncyclopedia
Uncyclopedia on Hikipedian englanninkielinen vastine. Uncyclopediaa käyttävät englantia äidinkielenään puhuvat ihmiset kuten kanadalaiset, lontoolaiset, afrikkalaiset ja saarenmaalaiset.
Uncyclopediassa on enemmän artikkeleita. Siksi sieltä löytyykin enemmän hauskuuksia kuin esimerkiksi suomenkielisestä Hikipediasta. Vain Wikipedia on näitä kahta hauskempi ja viihdyttävämpi.
Kierros Hikicenterissä
On yleinen harhaluulo, että Hikipedia olisi satunnaisiin muokkaajiin perustuva wiki, jonne voi tehdä artikkelin mistä vain. Hikipedian perustukset makaavat kuitenkin vankan vakiokäyttäjien muodostaman mudan päällä. Kerran Hikipedia kyllä upposi mutaan, mutta rakensimme uuden, ja tuhat kertaa paremman tilalle! Tosin sekin upposi, ja nyt joudumme tyytymään tähän.
Mutta se ei ole asian ydin, vaan se, että Hikipedian sisäpiirin käyttäjät, "Sisäpiiri", valvoo sinua nytkin Hikicenteristä käsin. Hikicenter on 500km maan alla sijaitseva rakennuskompleksi, jonne pääsee ainoastaan Sisäpiirin jäsenten kotoa lähtevillä pikahisseillä. Järjestelmä on täysin idioottivarma. Ja nyt ainutlaatuiseen tarjoukseen: Jos rekisteröidyt Hikipedian käyttäjäksi 30 minuutin aikana, saat ilmaisen opastekierroksen Hikicenterissä! Kyllä, kuulit oikein, ILMAISEN OPASTEKIERROKSEN!
Retki alkaa
- ”No niin. Ihan aluksi haluan tehdä aivan selväksi, että jos et kuulu Hikipedian Sisäpiiriin tai ole rekisteröitynyt viimeistään viimeisen 30 minuutin aikana, et saa edesvastuun uhalla tulla mukaan. Siis ihan oikeasti. Jos et ole rekisteröitynyt, tapamme sinut Hikicenterissä, jotta sen salaisuudet eivät pääse leviämään wikipedistien *sylkäisee* käsiin. Jatka, jos uskallat.”
- Terveisin ääni, jonka kuulet päässäsi kun luet Hikipediaa.
Katso myös...
- Lisenssi ja lainaaminen, varsinkin mikäli aiot käyttää Hikipedian materiaalia jossain.
- Usein kysytyt kysymykset
- Hiktionaryn näkemys Hikipediasta
- Hikipedian jääkiekkokierros
- Hikipedian lait
- Hikipedian hymni
- Se toinen Hikipedia
- Wikipedia
- Uncyclopedia
- Hikipedian vessa
- Hikipedian lakimies
- Pedia of Hiki
- Hikipedian Kesäleiri
Aiheesta muualla
Hikipedia Hikinewseissä
- Britit ylittivät Hikipedian poliittisessa korrektiudessa!
- Brittiläinen Hikipedian mainoskampanja on menestys
- Äänestys ylläpitäjistä Hikipediassa!
- Hikipedia on saanut kaksi (2) uutta byrokraattia.
- Hikipedia sammuttaa Suomen ja koko maailman
- Hikipedian rahavaikeudet saatu hoidettua
- Hikipedian poliisi jakaa syytteitä
- Hikipedian mafiapäällikkö armahdettiin
- Hikipedian asiantuntijaryhmän vaaliraportti julkistettu
- Hikipedian aktiivikäyttäjien kokouspäivä viimein varmistettu
- Hikipedialla ratkaisu poliisin resurssipulaan
- Hikipediaa syytetään kiihotuksesta kansanryhmää kohtaan
- Hikipedia-paneeli sai surmansa keskustellessaan Lähi-idän konfliktista
- Hikipedia sekosi
- Hikipedian taiteilijoiden Kekkos-elokuvaprojekti isänmaan asialla
- Peelon artikkeleita ei julkaistaisi nyky-Hikipediassa
- Vaalitulos analysoitavana Hikipedian vaalivatvojaisissa
- Skepsis ry. näpäyttää Wikipediaa myöntämällä Sokrates-palkinnon Hikipedialle
- Uusi Hikipedian "Katsotuimmat sivut" -blacklist julkistettu!
- Tämä Hikipedia lopetetaan!
- Pahuuden voimat ovat vallaneet Hikipedian!
- Tavis kuuli Hikipediasta
- Hikipedian jääkiekkokierros
- Hikipedia on viimein onnistunut saamaan jonkun oikeuteen / poliisin hoiviin!
- Hikipedia Raportti: Runkkasimme housuun ratikassa Kampista Sörnäisiin
- Hikipedian paalikone on avattu
- Päivi Räsänen luopuu KD:n johtajuudesta, Hikipedia jätti tulosvaroituksen
- Hikipedia julkistaa listansa ihmisistä jotka ovat haitaksi yhteiskuntarauhalle
- ES-jonneista kertova artikkeli sotkettiin – Hikipedia julisti kriisikokouksen
- Raiskahtavaa joulua – Hikipedia antaa kansallismielisen joulurauhan julistuksen
- Tuomiokapituli hyväksyi: Hikipedian ylläpitäjien puolesta rukoilu Keravan kirkoissa kielletty
- Nyt-liite hyppäsi tässä tämän hain yli, ja tästä tässä olemattomassa jutussa on kyse: selvitimme tässä Hikipediassa nämä syyt, ja tässä ne nyt ovat
- Hikipedian ylläpito kiistää, että sininentulevaisuus.org-operaatio olisi etukäteen suunniteltu: ”Tuli pyytämättä ja yllätyksenä”
- Ylläpito julkaisi listan: Hikipedian etsityimmät henkilöt
- Hikipedian tyylitoimitus listasi: Top 10 tapaa poistua pääministerin virka-asunnolta
Viitteet
- ↑ Hikipedian erityisominaisuuksiin kuuluu ajoittain säännölliseksi tuleva osittainen tai kokonainen toimimattomuus, joka kestää tunnista palttiarallaa kolmeen vuorokauteen.
- ↑ Hjassan 2006, myös wikipedistit 2006–2010
- ↑ Alun perin ensimmäinen ylläpitäjä Baskabommi piirsi sen väliaikaiseksi logoksi, koska Wikipedia oli kieltänyt käyttämästä omaa logoaan Hikipedia-tekstillä, ja aihe valikoitui piirrokseen sitten sen mukaan.
- ↑ Tarkemmin ks. Huippuja typeryyksiä
- ↑ Tunteekohan lääketiede polvisieniä?
- ↑ [1]
Internet-sivustoja |
---|
Hauskat: Sieni.us - Habbo - Weebls Stuff - Suomi24 - YouTube - Korsoraattori - Skientologiankirkko.fi - Taitopelit - Kuvalaudat |
Tylsät: Runescape - Travian - Ilmainen sanakirja - Google - Riemurasia - Adressit.com - Huuto.net - Pulju.net - Punk in Finland - Naurunappula |
Epäilyttävät: Facebook - Vauva.fi - Alastonsuomi - IRC-Galleria - 4chan - Outlook - Demi - eBay - Hommaforum - Vunet - Reddit - Twitter - Encyclopedia Dramatica - TV Tropes |
Wikisivustot eli vapaat ohjelmistot: Wikipedia ja sen sisarprojektit - Hikipedia - Se toinen Hikipedia - MediaWiki - Haaparantawiki |
Äärimmäisen hyvä | Todella hyvä | Melko hyvä | Lievästi hyvä | Omasta mielestään hyvä |
Sinä voit auttaa Hikipediaa maksamaan oikeusmaksunsa! |
”Oho, eksyin Hikipediaan, älyvapaaseen luulosanakirjaan, jonne kuka tahansa voi raapustaa.” – nimim. Qtea |