Yrjö III
|
Yrjö III on julistettu idiootiksi, sillä hän on tyhmempi kuin vasemman jalan saapas. Saapas valmistelee kunnianloukkauskannetta, koska vertasimme sitä häneen. |
| Yrjö III, Jumalan armosta Iso-Britannian ja Irlannin Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas, Uskon puolustaja, Hannoverin kuningas, Braunschweigin herttua | ||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Yrjön virka-asu oli muunnettavissa nopeasti pakkopaidaksi kansallisen edun niin vaatiessa. | ||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||
Yrjö III (1738–1820) oli Britannian hallitsija vuodesta 1760 kuolemaansa asti. Hänen valtakautensa oli pisimpiä maan historiassa. Hän oli myös maan historian hulluimpia monarkkeja. Mielenterveydelliset odotukset eivät tosin ole korkealla, jos sukunimessä on enemmän kuin yksi yhdysviiva,[1] mutta Yrjö III oli rehellisesti arvioiden ihan saatanan hullu.
Yrjön aikana Britannia turvasi imperiuminsa seitsenvuotisessa sodassa,[2] menetti 13 amerikkalaista siirtokuntaansa, aloitti nousunsa teollisuusmahdiksi ja murskasi Ranskan hegemoniapyrkimykset Euroopassa. Britanniasta tuli Euroopan johtava suurvalta ja sen kuninkaasta maanosan järkijättöisin hallitsija – ja noina aikoina kilpailu oli sentään kovaa.
Elämä ja teot[muokkaa]
Yrjö III:n elämä alkoi ankeasti. Hän pelkäsi silmittömästi isoisäänsä Yrjö II:ta kuvitellen, että tämä yrittäisi vahingoittaa hänen näkymätöntä Juudas-nimistä erakkorapuaan. Yrjön isä, Walesin prinssi Fredrik, kuoli traagisessa ovenkahvaonnettomuudessa, mikä teki Pikku-Ykästä kruununperillisen 11-vuotiaana. Tämä muutti perimysjärjestystä, ja Yrjökin oli opetettava lukemaan yms. vaivalloista.
Vuonna 1761 Yrjö valitsi arvalla puolisokseen Euroopan naimattomien, alle 70-vuotiaiden protestanttiprinsessojen joukosta Sophie Charlotte von Mecklenburg-Sterlitzin. Yrjöllä ei tiettävästi ollut koskaan avioliiton ulkopuolista rakastajatarta (tai rakastajaa) muiden Hannover-dynastian miesten tapaan, mikä vain vahvistaa hänen mielipuolisuutensa.
Yrjön ensimmäisiä hallitusvuosia leimasi poliittinen epävakaus, mitä toisaalta tasapainotti hallitsijan mentaalinen epävakaus. Yrjö tuli paremmin toimeen toryjen kuin whigien kanssa, ja tukeutui lordi Buten ministeriöön. Hän tukeutui myös onnensieneensä, joka oli hänen rakas pesusienensä lapsuusvuosilta ja jota hän kanniskeli kärryissä ympäri parlamentin käytäviä. Yrjö antoi Pohjois-Amerikan brittiläisiä siirtokuntia koskeneen kuninkaallisen julistuksen, jonka mukaan siirtokuntien laajentamisesta olisi neuvoteltava intiaanien kanssa lähimmän keilasalin aulassa. Julistus suututti siirtokunnat ja johti osaltaan vallankumoukseen ja sitä seuranneeseen sotaan, jonka Britannia hävisi. Yrjö jätti sotilaskomennon ammattisotilaiden haltuun ja uskoi koko vuosien 1775 ja 1780 välisen ajan olevansa halstrattu kampela. Samaan aikaan oli käynnissä perustuslaillinen kriisi, jossa Yrjö kamppaili Whig-puolueen poliitikkoja vastaan ja joutui sairaalaan syötyään valtakunnanomenan, joka juuttui hänen kolmanteen pötsiinsä.
Vasta tappion jälkeen Yrjö onnistui löytämään tehokkaan pääministerin, William Pitt nuoremman (Yrjö olisi halunnut oikeastaan nimittää virkaan William Pitt vielä nuoremman, mutta tämä ei ollut vielä syntynyt). Yrjö väitti löytäneensä myös Liettuan, mutta tämä väite jätettiin vähäiselle huomiolle. Vuonna 1788 Yrjö paljasti itsensä Canterburyn arkkipiispalle, mikä kasvatti suunnattomasti molempien kansansuosiota. Hän vastusti johdonmukaisesti vallankumouksellisten hirmutekoja Ranskassa, ja lähetti Edmund Burkelle kirjeen, joka sisälsi kuuluisan Oli kerran akka / jolta pääsi kakka -runon kahdeksaan kertaan ja alati suurenevalla käsialalla kirjoitettuna.
Kun Napoleon julisti sodan Britannialle 1793, Yrjö pelkäsi nenänsä pakenevan ja määräsi sille arestia. Tämän jälkeen hän ryhtyi tislaamaan kaiken nauttimansa teen ja uskoi vakaasti poikansa Walesin prinssin olevan suunnaton maksamakkara. Kun Britannia saavutti lopullisen voiton Ranskan laivastosta 1805, Yrjö lausui historialliset sanat: ”Olin aina luullut, että kardinaali on laite, jota pidetään sängyn alla hikoilun vähentämiseksi.” Hän luopui historiallisesti kaikista vaateistaan Ranskan valtaistuimeen ja Halkomottien Herran titteliin vuonna 1800, kun Irlanti liittyi unionistiseen kuningaskuntaan, ja maalasi tapausta juhlistaakseen vaimonsa keltaiseksi.
Vuonna 1811 parlamentti kyllästyi kuninkaan tapaan kiivetä Westminster Abbeyn katolle ja pudotella perunoita kirkkokansan päähän ja teki kuninkaan pojasta, Walesin prinssi Yrjöstä, sijaishallitsijan. Yrjö III suostui tähän, sillä hän oli luopunut uskomuksestaan poikansa maksamakkaraiseen olemukseen ja oli nyt vakuuttunut siitä, että tämä oli itse asiassa sammiollinen kikherneitä. Kuningas kiinnostui muutenkin enemmän kruununperillisestä, jolle alkoi järjestää unelma-avioliittoa ruukkukasvin kanssa. Lopulta Walesin prinssi kuitenkin päätyi Karoliina Braunschweigilaiseen, joka tosin oli aviovuoteessa suurin piirtein yhtä miellyttävä kuin saniainen. Yrjö III suljettiin Windsorin linnaan, missä hän omistautui kuurupiilolle ystävänsä ”herra Humpsiksen” kanssa – vain kuningas itse pystyi näkemään ”herra Humpsiksen”. Vuodesta 1815 lähtien kuningas ei suostunut syömään muuta kuin jäkälää ja John Locken alkuperäiskäsikirjoituksia väittäen, että komerossa asuva punaperuukkinen ryhävalas rankaisisi häntä muuten. Yrjö III kuoli 29. tammikuuta 1820 viillettyään pohkeensa kastikekauhalla.
Katso myös[muokkaa]
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Huomautettakoon tässä, että Yhdistyneen kuningaskunnan nykyinen kuningassuku on Sachsen-Coburg-Gotha, joka luulee voivansa huijata kohtaloa käyttämällä itse nimeä Windsor.
- ↑ Seitsenvuotinen sota sopi Yrjölle erinomaisesti, sillä se oli eräs maailmanhistorian tolkuttomimmista sodista. Jotta vakuuttuisit, ohessa sodan osanottajaluettelo: Iso-Britannia, Ranska, Venäjä, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, irokeesit, Portugali, Espanja, Ruotsi, Braunschweig-Wolfenbüttel, Napoli, Sardinia, Hannover, Preussi, Hessen-Kassel, Saksi ja Jämsä.
|
edeltäjä: Yrjö II |
Iso-Britannian hallitsija 1760-1811/20 |
seuraaja: Yrjö IV |