Stanley Kubrick
”Mieshän oli nero!”
~David Keith Lynch, taskulampun valokeilassa Kubrickin haudalta, hinkkaamassa tämän irrotetun kämmenen sormenpäitä poskeaan vasten
”Hullu se oli, mutta nerokas sellainen”
~Kriitikko
Stanley Kubrick (26. heinäkuuta 1928 – 7. maaliskuuta 1999) oli amerikkalainen visionääri, kartoittaja, maanmitoittaja, tiennäyttäjä, paikanlämmittäjä sekä kaikin puolin monitaitoinen audiovisuaalinen tee-se-itse-insinööri. Maailma muistaa hänet parhaiten erilaisista nopeiden kuvien sarjoista, joiden avulla hän teki parhaansa ollakseen omaperäinen, mielenkiintoinen ja ajatuksia nostattava pohdiskelija. Ei näin ollen ole pidetty ihmeellisenä spoilerina, että mies on suurien massojen silmissä vähämielinen sekopää. Eräs hänen nerokkaimmista teoistaan olikin kuolla pois juuri ennen uutta vuosituhatta, jotta hänen ei tarvinnut nähdä, miten ”Avaruusseikkailu 2001”:n kammottava visio maailmasta ei jäisi toteutumatta; se toteutuisi vieläkin karmeampana. Näin 2010-luvun jälkipuoliskoa elettäessä voi jo sanoa, että Avaruusseikkailun ja Kellopeliappelsiinin esittelemät tulevaisuusmiljööt ovat oikeastaan verrattain viihtyisiä.
Kirjallisuuden maailmassa Kubrick on vaikuttanut doppelgängerinsä Salman Rushdien kautta.
Vinojen kulmien mies[muokkaa]
Stanley Kubrick syntyi vuonna 1928 New York Cityssä ja päätti heti olla omaperäinen. Mies, jonka julkinen kuva tulisi aina olemaan parrakas, pullottavin silmin muita pistelevä sekä ylipäätään pullottava mies, aloitti uransa pienenä, melkein karvattomana ja silmät kiinni puristuvana makkarapötkönä. Oli alusta asti selvää, että mies siis vihasi leimautumista mihinkään kategoriaan. Miehen nerokkaasta mielikuvituksesta saattoi jo nyt havaita useita viitteitä. Hän ensiksikin ymmärsi olla esikoinen, sillä hehän nyt saavat maailmassa aivan kaiken, mitä he haluavat[1]. Samoin hän ymmärsi syntyä juutalaiseksi, koska sillä tavalla pääsisi Hollywoodiin, vaikka olisi millainen sekopää ja natsi kuvauspaikoilla[2]. Kubrick on saattanut olla maailman eräs nerokkaimmista sikiöistä, sillä hän ymmärsi ennen syntymäänsä lisäksi muovata äitinsä mieltä niin paljon, että hän varmisti heidän asuvan Amerikassa. Siten hänen uransa alkutaivalta ei päässyt vaarantamaan ajanjakso, jota monet tyhjänpäiväiset nykyhipit olisivat varmaan kutsuneet ”juutalaisten ruuhkavuosiksi”. Jo tässä vaiheessa hän teki muista ihmisistä vahaa, joita hän hakkaisi muussiksi niin pitkään, että hän saisi haluamansa. (Muistettiinko jo mainita, että hän oli esikoinen?)
Koulu miehen tiellä pitää[muokkaa]
Ollakseen loistava esikuva nykyajan tuleville ”Kubricksan”:eille[3], hän myös todisti koulutuksen merkityksen urakehitykselle. Stanley oli nimittäin aivan paska koulussa. Suomalaisten tutkijoiden täysin ylihintaisissa keinotekoisissa luokkahuonetutkimuksissa on havaittu, että Kubrick olisi nykypäivän luokassa se oppilas, joka heittelisi paperipalloja, kyttäilisi seiniä sekä valittaisi kaikesta ja aukoisi viisastelevana päätään. Jos hän ei olisi tämä oppilas, niin se johtuisi siitä, että hän lintsaisi sillä tutkimushetkellä. Tästä syystä Suomen koulussa onkin aloitettu kampanja ”Tämän vuosituhannen Kubrickit”, jossa luokan pahimmat kiusanhenget suojellaan muiden oppilaiden nerouden puutteelta. Olisihan se väärin, että nämä tulevat nerot kärsisivät siitä, että he joutuvat olemaan typerysten ympäröiminä tiloissa, joissa ei saa raivota ja terrorisoida rauhassa. (Muistettiinko mainita, että hän tulisi ohjaamaan elokuvia?)
”Koulu on LUUSEREILLE!”
~Stanley Kubrick
Harras valokuvaaja[muokkaa]
Samaan aikaan kun tuhannet Amerikkalaiset osallistuivat ”kammottavaan teurastukseen, part deux”, Kubrick ampui omia kohteitaan kameralla. Koska hän ei käynyt kouluja, hän maksoi harrastuksensa teineille esikuvaksi sopivaan tapaan uhkapeleillä. Hän pelasi shakkia rahasta. (Muistimmeko mainita, että hän oli av-nörtti, jolle shakki lasketaan uhkapeliksi?) Samaan aikaan, kun Suomi eli tiukkoja aikoja Neuvostoliiton valvoessa sen elämää sodan jälkeen, Kubrick matkusteli kamera kourassaan ja kuvasi nyrkkeilyä. Muutamat hänen elämänkertaansa sekaantuneista tahmasormista ovatkin epäilleet, että nuo kokemukset auttoivat häntä myöhemmin urallaan. Oppimansa suorat, koukut sekä likainen peli olivat neron käsissä muutettavissa henkisen pahoinpitelyn suoriksi loukkauksiksi, sarkastisiksi kouluiksi sekä näyttelijän pelästyttämiseksi. Samoin tässä vaiheessa uraansa hän oppi ne metodit, jotka myöhemmin ajoivat useat näyttelijät hermoromahduksen partaalle. Hän oppi valokuvatessaan, miten hienoa ja pikkutarkkaa pätemistä oli saada aikaan hieno kuva. Koska hän oli suurin nero, niin kukaan ei uskaltanut kertoa (tai sitten hän ei suostunut kuuntelemaan), että elokuvissa saattoi olla formaatista riippuen kymmeniäkin kuvia sekunnissa. Koska Kubrickin elokuvat tuppasivat olemaan vähintään 2,5 tunnin eepoksia, mittasi eräs yliopisto asian seuraavalla kaavalla:
24 frame:a/sekunti x 60 sekuntia x 180 minuuttia = 259 200 kuvaa.
Kun tämä määrä kuvia halutaan tehdä tarkan hienostelevasti olosuhteissa, jossa elävä, oikea ihminen joutuu näyttelemään, pahimmillaan muiden näyttelijöiden kanssa yhteistyössä, niin oh hoh. Yliopisto yritti keksiä vertauksen tilanteeseen, mutta käytettyään noin 200 000 euron tutkimusbudjettinsa se veti yhä veriperän. Paikallisen alakoulun oppilas sen sijaan tokaisi ykskantaan näin:
”WoW! Ihan kun... Äitin pitäis leipoo 259… paljon pullia alle kolmessa tunnissa ja saada kaikki maistuun yhtä hyviltä!”
Ura nytkähtää eteepäin[muokkaa]
On pitkään, hartaasti ja yleensä tapellen keskusteltu siitä, oliko maailman pelastus vai tuho se hetki, kun Kubrick tajusi kuvista voitavan tehdä filmiä. Erään oletetun version mukaan hän oli jälleen maanisena työn touhussa pimiössään, kun hän kaatui, paiskoi pöydän ja kuvat pitkin lattiaa ja poimiessaan niitä ylös tajusi kahden kuvan luovan enemmän kuin niiden yhteenlaskettu visuaalinen tarjonta oli. Hän kiroili ääneen, minkä jälkeen hän oivalsi, että äänikin olisi kiva lisä. Nero kun oli, hän yritti ensin saada tämän aikaan liimaamalla kasettinauhurin valokuvan kanssa yhteen ja liikutellessaan sitä puolelta toiselle, mutta se ei vaan riittänyt hänen kaltaiselleen kyltymättömälle visionäärille.
Mitä tiedät hänestä?[muokkaa]
Seuraavassa on muutamia kommentteja ihmisiltä, joka ovat kuulleet hänen aloittaneen elokuvauransa nyrkkeilijästä kertovalla dokumentilla, jonka kertojaksi hän sai uutistoimittajan, ja sen jälkeen papista, joka matkustaa 4000 kilometriä pelastaakseen ihmisiä[4]:
”Älä jauha paskaa!”
~ Satunnainen ohikulkija 1.
”Älä jauha paskaa!”
~ Satunnainen ohikulkija 2., varmaan kuultuaan vastauksen ja halutessaan kuulostaa yhtä viisaalta
”Kuka?”
~ Satunnainen ohikulkija 3., syntynyt 2000-luvulla
”Aina sitä nyrkkeilyä? Mitä hienoa sellaisessa väkivallassa on?”
~ Satunnainen ohikulkija 4., naaras
”Vitun nyrkkeily! 95! De griter iin!”
~ Satunnainen ohikulkija 5., naaras
”Älä jauha paskaa!”
~ Satunnainen ohikulkija 1., paluumatkalla ruokakaupasta. Mielipide ei ole ilmeisesti muuttunut tässä ajassa.
Muistakaa, lapset...[muokkaa]
Stanley Kubrickista on haluttu suomalaisen nykyaikaisen työkulttuurin esikuva, sillä hän rahoitti itse alkuaikojensa ensimmäiset elokuva-teoksensa. Jos siis haluaa menestyä elämässään, on syytä ruikuttaa siitä, että muut eivät osaa, etsiä jätelavoilta sekä toimittajilta ilmaisia tavaroita tippumaan kuomasta sekä yrittää parhaansa. Jälkikäteen, yritettäessä selvittää miehen menestymisen salaisuuksia pullottamisen ja myymisen toivossa, useat hänen vaatimuksiinsa taipuneet antoivat syyksi Kubrickin periksi antamattomuuden, hikisen ja kiharan letin tuoman kuvotuksen sekä tämän silmien pistävän katseen. (Muistimmeko jo mainita, että Kubrick oli juutalainen eikä siis natsi, etenkään eräs heistä?) (Tässä yhteydessä Hikipedia muistuttaa, että iso osa nykyajan yrityksistä alkaa starttirahalla, joka on pankin muilta lainaamaa ja eteenpäin jakamaa rahaa, joten se työntekijä, jota sitten aletaan haukkua saamattomaksi ja kalliiksi rahanmenoksi, saattaa olla maksanut yrittäjän alkutaipaleen.)
Tästä se lähtee[muokkaa]
Stanley Kubrickin ensimmäiset pitkät elokuvat olivat epäselviä, omituisia kokeiluita, joissa miehet ovat koviksia perverssejä ja naiset puihin sidottuja seksin kohteita.
Elokuvat olivat 50-luvulla melkoisia kassamagneetteja, jos joku siis kääntäisi sen hylkivään asentoon. Sen sijaan elokuvia ylistettiin niiden nerokkaiden kuvakulmien, oivaltavuuden sekä rehellisesti esitellyn raadollisuuden vuoksi. Eräskin Kubrickin bändäreistä piti sitä ”hienona esimerkkinä Kubrickista, vähän keskustelun, kovan liikkeen sekä seksin ja sadismin miehestä” Tästä syystä on vain kysyttävä, miten menestynyt hän olisikaan ollut 2000-luvulla, tehden sadistipornoelokuvia sekä tietokonepelejä. Monet ovatkin yrittäneet löytää hänen haamunsa kysyäkseen, olisiko sittenkin kannattanut elää 2000-luvulle?
Hollywood, nysse tulee[muokkaa]
Stanley Kubrick osoitti tästä eteenpäin aina vain suuremmaksi paisuvaa vatsaansa nerouttaan, kun hän todisti visionäärisen uskomattomuutensa osaamalla ottaa jonkun toisen kirjoittaman kirjan tai novellin ja muuntaa siitä elokuvan. Hän miettikin usein ääneen, miksi ihmeessä olisi jaksanut nähdä vaivaa ideoiden kehittämiseen, jos kerran voisi luntata viereisen pulpetin vastaukset ja piirtää paperiin pari pornografian rajoilla pyörivää luonnosta sen 10 eteen. Hän totesi monesti, että taika oli siinä, että piirsi ihan pornografian rajoille, mutta jätti sitten syvällisyydessä aivan sormenpään mitan verran välimatkaa.
Nyt oli Holliwoodin vuoro ottaa Kubrickin sadistisen päättäväiseltä hahmolta turpiinsa. Tämä elokuvamaailman kolossi toi esiin loistavia teoksia pieleen menneestä ryöstöstä, rahallisesti menestyneen sotarainan sekä eeppisen kuvauksen historiallisesta hahmosta nousemassa vastarintaan. (Siinä sivussa hän ehti myös tapella Marlon Brandon kanssa, tietenkin suoltaen kehuja puolin ja toisin.)
Monet ovat sanoneet vuosien mittaan, että eihän tuollaista listaa voi kukaan muu yrittää kopioida, ei niin mitenkään eikä ainakaan pelkästä rahanahneudesta.
Taistelu Englannista[muokkaa]
Hollywoodin alati muuttuva ja mukautuva meininki ei kuitenkaan saavuttanut samaa aaltopituutta Kubrickin ylivertaisen ja laskelmoivan älyn kanssa, joten (muka)sivistynyt herra nosti turhautunena kytkintä ja muutti asumaan Englantiin, tuohon (muka)sivistyneiden teenlipittäjien saarivaltakuntaan edistääkseen uraansa haluamalla tavallaan. Englannissa Kubrick todisti lopuillekin kriitikoilleen olevansa valtava nero. Kriitikot, tyhmiä kun ovat, eivät vain tajunneet sitä.
Hänen suuruutensa tittelinä saisi toimia se, että hän käytti kaksi miljoonaa dollaria kuvatakseen venäläisen perverssin kirjoittaman päiväunen professorin sekä 12-vuotiaan tytön rakkaudesta. Kubrick olikin raivoissaan, kun sensorit yrittivät parhaansa mukaan estää osan tästä painajaisesta päätymästä julkisiksi näkymiksi. Eräs merkki Kubrickin päättelytaidoista onkin se, että internetin keksimisen jälkeen Lolita-elokuva on ollut esikuvana tuhansille, ehkä miljoonille aikuisten miesten ja 12- vuotiaiden suhteille.
Koska hän itse aina muisti painottaa hienoista eroa perverssien päiväunien ja syvällisen tarinankerronnan välillä, hänen seuraava elokuvansa olikin komediallinen rakkauskirje ydinpommeille sekä Kylmälle sodalle. Monien mielestä koko elokuva oli yksi ihmiskunnan turhuudesta kertova kylmä, julma vitsi, mutta ehkä siitä syystä se on joka vuosi entistä arvostetumpi elokuva…
Tasapainoa[muokkaa]
Koska Kubrick saattoi hyvinkin olla juuri niin tasapainoton mies, kuin mitä hänen filmografiansa näyttäisi osoittavan, hän halusi välillä pyrkiä tasapainoonkin. Hän teki perättäin kaksi täysin päinvastaista elokuvaa:
- Täysin käsittämättömän, vuosien lämmittämisellä väännetyn avaruusseikkailun, joka oli liian hidas ollakseen toimintaa, liian vaikeaa ollakseen Amerikkalaisille mieliksi sekä liian vähäpuheista antaakseen keskimääräistä suomalaista lukuun ottamatta kenellekään mitään ymmärrettävää dialogia
- Omituisen, juosten kussun sekopallofilmin, jossa rikollisen uudelleenkouluttaminen paljastuu yhtä toivottomaksi savotaksi elokuvissa kuin se yleensä näyttää olevan nykypäivän avovankiloissa sekä nuoriso riutuneemmaksi jättömateriaaliksi kuin se kama, jonka luontoon kaatamisesta ei uusin farssi ole vielä paljastunut
Tämän jälkeen hän vielä hutaisi jotakin kasaan irlantilaisesta nousukkaasta sekä hotellissa sekoavasta kirjailijasta. Stephen King haki nimirooliin romaanistaan kertovaan elokuvaan, ettei se menisi pilalle, mutta hulluksi valittiin itseoikeutetusti Jack Nicholson. Tietenkin Kingin mielestä elokuva oli ihan paska, kun hän ei saanut vilahtaa siinä määräänsä enempää. (Suomessa elokuvaa on käytetty opetusvideona siitä, miten perhettä EI ajeta kirves kädessä lumihankeen.)
Hän väänsi vielä päälle uuden sotarainan, kun niitä ei maailmassa ollut siihen mennessä jo tarpeeksi. Elokuvassa oli paljon sarkastista musiikkia, joten on ymmärrettävää, ettei Kubrickilta riittänyt sitä ylitse oman teoksensa arvioimiseen. Se, tuliko Kubrickista tällä tavalla yhtään sen tasapainoisempi, on yhä tappelun aihe ja aiheuttaa pahaa huojumista.
Viime hetkellä[muokkaa]
Kubrickin viimeinen elokuva, Eyes Wide Shut, oli samalla kertaa kaksikin erittäin tärkeää virstanpylvästä. Se oli:
- Erittäin ironinen titteli viimeiselle elokuvalle
- Vanhentuneiden tabujen perverssi päiväuni
Monet kriitikot ovatkin miettineet, että olisi voinut olla parempi, jos Kubrick olisi saanut sen sydänkohtauksen ennen kuin elokuva saatiin editoitua. (Samoin olisi säästytty Tom Cruisen sekopäiseltä kohtaukselta hautajaisissa, kun hän yritti liehakoida Nicole Kidmania tanssimalla pöydällä. Joku veti tietojen mukaan hänen alas ja selitti hänelle, että hehän olivat jo yhdessä, tyhmä.)
Kritiikki[muokkaa]
Stanley Kubrickia on kritisoitu siitä, että hän kidutti näyttelijöitä tehdäkseen elokuvia, joilla kidutti katsojia. Tästä syystä hänen elokuviaan pystyy sietämään lähinnä eurooppalainen kulttuuriväki, jolle kuoliaaksipitkästyminen on puhdistautumisriitti. Kubrickin nimekkäin ja sinnikkäin kriitikko on Stephen King, jonka mielestä Hohdossa ei ole tarpeeksi epäkiinnostavien hahmojen ihmissuhteita setvivää dialogia, halvan näköisiä ja kankeita CGI-efektejä sekä valtaisia antikliimakseja, jotka jokaiseen kunnon King-filmatisointiin tarvitaan. Lisäksi kauhukirjailija King pitää muun muassa paloletkuja ja pihapensaita pelottavampina kuin pitkien käytävien päässä seisovia demonisia kaksostyttöjä. Näyttääkseen Kubrickille King teetätti romaanistaan minisarjan, jossa kaikki edellä kuvaillut Kingille mieluisat elementit ovat totisesti hyvin edustettuina. Kubrick reagoi kritiikkiin tuijottamalla asuntonsa seinää kulmiensa alta kaksikymmentäkuusi minuuttia.
Kansalainen Kubrick[muokkaa]
Stanley Kubrickia on pidetty eräänä maailman merkittävimmistä ohjaajista. Monet ovat katsoneet sellaisien suuruuksien kuten Alfred Hitchcockin teoksia ja ollut varma, että Stanley Kubrick kaiken voittavassa neroudessaan vaikutti jo niihin, vaikkei ollut vielä syntynyt. Eräät Kubrickin neroudelle kateelliset tahot ovat kyseenalaistaneet tämän logiikan, mutta he nyt vain ovat kateellisia, sanovat toiset.
Sitä pidetään varmana, että monet Kubrickin aikalaiset sekä seuraajat ovat ottaneet onkeensa miehen oivaltavan tavan varastaa lainata lähde tarinalle muualta sekä tehdä oivaltavia ratkaisuita. Onhan niiden pakko olla oivaltavia, jos jossakin muussa elokuvassa ne ovat jo olleet ja siellä ne olivat oivaltavia.
Yhtä paljon on puhuttu siitä, että Kubrick oli perfektionistinen mielipuoli natsi, joka ajoi näyttelijät itsemurhan partaalle uusintaotoillaan sekä vaatimuksillaan. Tähän ovat Kubrickin puolustajat todenneet, että näyttelijät nyt ovat ylidramaattisia pellejä, joille maksetaan liikaa siitä, että he esittävät jotakin, mitä eivät ole eivätkä varmaan osaisi olla, vaikka saisivat olla. Jos mies haluaa kuvata saman asian yli satakaksikymmentä kertaa, niin antaa miehen kuvata, vai mitä?
Suuri sydän[muokkaa]
Stanley Kubrickin sydän piti miestä paskamaisena kusipäänä ja orjapiiskurina. Sen mielestä oli kohtalon ivaa, että sen oli pidettävä niin neuroottinen ja perfectionistinen mies liikkeellä 70 vuotta.
Sydän haudattiin hiljaa Oscar Wilden itseriittoisten lainausten ja pienen piirin saattelemana, julkisuudelta piilossa. Se oli hyvä ajatus, sillä siten osallistuneet saattoivat myydä hyvällä rahalla tiedot siitä, mitä hautajaisissa oikeastaan tapahtui.
Jäänteet[muokkaa]
Stanley Kubrickin elokuvia on parodioitu, halvennettu ja matkittu niin paljon, että ei ole sellaista yhtä tyhjää tabula rasaa, johon tuon populaarikulttuurin listan voisi kirjoittaa. (Joulupukin lahjalistaa on pidetty ainoana mahdollisena arkkina sellaiselle, mutta pukki ei ole ollut mielissään pyynnöistä lainana listaa sellaiseen tarkoitukseen, varsinkaan pukin nähtyä, millaisen leffan tämä nero julkaisi juuri joulun alla…)
Kubrickin haudan ympärille onkin rakennettu aita sekä asetettu jatkuva parivartio, koska niin monet tunnetut elokuvaohjaajat pyrkivät tuon tuosta yön selässä tämän hautaa lapioin ja hakuin ryöstämään, jotta he saisivat edes palasen tuosta neroudesta uutettua omiin amatöörifilmeihinsä.
Vuonna 2000 ihan oikea palkinto uudelleen nimettiin Stanley Kubrickin mukaan. Monet näyttelijät ovatkin olleet väkisin irvistellyn hymyn kanssa mielissään siitä, että tuon filmineron haamu tulee joka vuosi pilaamaan jonkun muun ihmisen palkinnon saamisesta syntyvän ukkosen.
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Lähde: Stanley Kubrickin pikkusisarukset
- ↑ Hikipedian ironiamittarit hajosivat tässä kohdassa artikkelin mittauksia
- ↑ Viittaa pikku-Kubrickiin, Kubrick-poikaseen, Kubrickin miniatyyriin,… Lähde: Suomi – animenörtti – Suomi – sanakirja
- ↑ Hänestä on yritetty tehdä remake, jossa pappi osaisi lentää, kirota sekä manata, mutta Jumala haastoi tuotantoyhtiön oikeuteen ja asian käsittely on kesken
Katso myös[muokkaa]
- Elokuva
- Natsi (Muistettiinko jo mainita, ettei Kubrick siis ollut natsi?)
- Hypnoottis-magneettinen katse
Aiheesta muualla[muokkaa]
- Mikä tahansa elokuvakeskustelu