Porvoon valtiopäivät

Keisari ja suuriruhtinas Aleksanteri I esittelee äärimmäisen tiukkoja valkeita housujaan haltioituneelle valtiopäiväväelle Porvoon tuomiokirkossa.

Porvoon valtiopäivät (ruots. landtdagar, ransk. diète, ven. сейм (sejm)) oli Venäjän keisarin vuonna 1809 Porvooseen koolle kutsuma Suomen säätyjen edustajien kokous, jossa säädyt nuolivat Hänen Majesteettinsa saappaita ja jossa Hänen Majesteettinsa lupasi jalomielisesti olla kiusaamatta säätyjä. Suomen historiassa Porvoon valtiopäivien katsotaan aloittavan automatian ajan.

On huomionarvoista, että eräät historioitsijat haluavat käyttää kokouksesta nimitystä maapäivät. Jos olet Osmo Jussila tai hänen seuraajansa, korvaa artikkelia lukiessasi sana ”valtiopäivät” sanalla ”maapäivät” ja tunne tyydytystä vakuuttaessasi itsellesi, miten oikeassa oletkaan.

Valtiopäivät, maapäivät – mitä helvetin väliä sillä on?

Hyvin luonnollinen kysymys, johon on hyvin luonnollinen vastaus. Historiantutkijoita ajaa kaksi hyvin voimakasta perusviettiä. Toinen on halu päästä niin lähelle totuutta kuin mahdollista. Toinen, huomattavasti voimakkaampi halu, on saada päteä ja olla kolme kertaa enemmän oikeassa kuin kaikki muut. Niinpä jotkut historioitsijat haluavat olla erilaisia (ns. erhit, erilaiset historioitsijat) ja päätyvät pukeutumaan valtavirrasta poikkeavalla tavalla, leikkaamaan jäljellä olevan tukkansa erilaiseen malliin sekä käyttämään erilaisia käsitteitä kuin muut.

Terminologialla on kuitenkin väliä, sillä valtiopäivät-nimitys antaa ymmärtää, että Suomesta muodostettiin erillinen valtio Venäjän keisarikunnan yhteyteen. Sillä eihän voi olla valtiopäiviä ilman valtiota! Paitsi jos ne järjestetään yöllä eikä päivällä. Silloin kysymyksessä olisivat valtioyöt, ja yöllähän nyt voi tapahtua mitä hyvänsä.

Terminologinen kysymys on joka tapauksessa äärimmäisen kiehtova. Äärimmäisen. Kaikkien lisätietoa haluavien kannattaa mennä joko kirjastoon tai itseensä, mieluummin itseensä. Artikkeli jatkuu tämän keskeytyksen jälkeen normaalisti.

Valtiopäivien kulku

Alkujuonittelut

Jo keväällä 1808, siis heti sodan alettua odotettuun tapaan ruotsalaisten ennätysnopealla taktisella vetäytymisellä, keisarin toinen apulaismielistelijä G. M. ”Sprenkku” Sprengtporten yritti saada keisarin valtiopäiville Turkuun. Suomen säädyt kuitenkin veivät häneltä mahdollisuuden loistaa seremoniamestarina, kun ne kävivät samana vuonna vannomassa uskollisuutta, alamaisuutta ja intohimoista rakkautta keisarille ilman eri kutsua.

Keisarilta käy kutsu

Minne Aleksanteri I menikin, hän hurmasi naisväen ja säädyt iki-ihanilla pulisongeillaan.

Kevättalvella 1809 keisari Aleksanteri I:llä meni todella lujaa. Hän oli lyönyt Ruotsin armeijan heristämällä pelosta halvaantuneelle kuningas Kustaa IV Aadolfille nimikoitua paperiveistään, valloittanut sodassa Suomen nimellä kulkevan metsäkaistaleen Ruotsin itäosista ja pysynyt yhdeksän kuukautta yhtäjaksoisesti Napoleonin parhaiden kaverien listaykkösenä. Hän halusi kuitenkin vielä lisää. Hän halusi järjestää valtiopäivät. Gustaf Mauritz Armfelt oli kertonut keisarille, että vain valtiopäivillä voisi järjestää valtiopäivätanssiaiset, ja kovana naistenmiehenä Aleksanteri nieli syötin.

Helmikuun ensimmäisenä päivänä Aleksanteri lähetti kirjeen osoitteella ”Suomen Säädyt, Suomi”. Kirjeessä hän käski säätyjen edustajat koolle valtiopäiväjärjestyksessä määrätyllä tavalla maaliskuun lopulla Porvoon tuomiokirkkoon, joka oli ainoa riittävän iso ja lämmin rakennus Suomen alueella lähellä Pietaria. Keisari houkutteli väkeä paikalle lupaamalla tapahtuman yhteydessä buffet’n, majoituksen, olutteltan, juhlajumalanpalveluksen sekä päättäjäisiin suuren pyrotekniikkashow’n. Kaikkien säätyjen edustajat saapuivatkin täysilukuisina paikalle. Koska Ruotsin ja Venäjän välillä vallitsi vielä sotatila, kaikki valtiopäiville osallistuneet säätyjen edustajat syyllistyivät maanpetokseen – mutta tekivät sen vain ja ainoastaan rakkaudesta maataan kohtaan.

Mitä siellä sitten tehtiin?

Kaikki neljä säätyä – aatelisto, papisto, porvaristo ja talonpoikaisto, lähettivät siis omat edustajansa rohmuamaan hernekeittoa tilaisuuden noutopöydän soppakanuunasta. Kiemurreltuaan keisarin edessä ja saatuaan tältä juhlallisen hallitsijanvakuutuksen säädyt alkoivat harjoittaa normaalia politiikkaa eli rohmuta hernarin sijasta yhteisiä varoja itselleen – olihan keisari nimenomaisesti vakuuttanut, että Suomen suuriruhtinaanmaa saisi käyttää oman verokertymänsä oman hallintoeliittinsä elättämiseen. Tästä päästäänkin artikkelin ainoaan osaan, joka kannattaa muistaa ylioppilaskirjoituksissa: siihen, mitä Aleksanteri I suu auki möllöttäville metsäläisille Porvoossa tuli luvanneeksi.

Keisari lupasi, että hänen suomalaiset alamaisensa saivat:

• käyttää Suomesta saadut varat omien taskujensa täytteeksi. (Tämä mainittiin jo edeltävässä tekstikappaleessa – keskity!)
• pitää voimassa Ruotsin vallan aikaiset lait sekä säätyjen erityisaseman. (Tämä tarkoitti mm. sitä, että suomalaisista ei tullut maaorjia, mikä oli talonpoikaiston mielestä verraten kiva asia. Lisäksi ei tarvinnut välttämättä opetella niitä hulluja kyrillisiä aakkosia, kun suomalaisille rakas, tuttu ja sujuva ruotsi säilyisi maan kielenä.)
• pitää voimassa maan kristillisen opin. (Papisto huojentui, kun selvisi, että sen edustajien ei tarvitsisi kasvattaa partaa eikä alkaa käyttää hassuja hattuja.)
• säilyttää kaikki nettipeliprofiilinsa, käyttäjätilinsä yms. entisellään (poislukien botit).

Ei siis ihme, että säädyt huokaisivat helpotuksesta. ”Venäläisten kanssa saa aina aikaan reilun sopimuksen”, paikalla olleet totesivat, ja se on osoittautunut aivan todeksi.

Keisarillinen julistus

Ja tämä mökellyskö on olevinaan suomea? Opettele hitto vie kirjoittamaan, Rehbinder.

Ohessa Aleksanteri I:n juhlallinen hallitsijanvakuutus, jossa hän nöyrästi tunnustaa yliherruutensa kaikkiin suomalaisiin nähden.

Me ALEXANDER I,Kejsari ja Itzewaldias yli koko Ryssänmaan etc. etc. etc. Suuri Ruhtinas Suomen Maasa etc. etc. (kuka näitä Perkeleen Titeleitä muka muistawi, menkämme Asiaan) Teemme tiettäwäxi: Koska Me olemma koonneet Suomen Maan Säädyt yhteisille Herran päiwille suuriin Ryypäjäisiin ja wastaan ottaneet heidän Uskollisuudensa Walan, olemma Me, täsä tilasa, tahtonneet, juhlallisen heidän läsnäollesansa ulos annetun ja Sen Korkeimman Pyhydesä julistetun Säändö-Kirjan kautta wahwistaa ja wakuuttaa heitä siitä, että heidän Christillinen Oppinsa ja perustuslait niin myös ne wapaudet ja oikeudet, kuin itzekukin Sääty erinommattain ja kaikki Suomen Maan Asujamet yhteisesti läsnäolewaiseen aikaan saakka owat nautinneet, pitää woimasa pidettämän. Sitäpaitzi wakuutamma Me että en Me ole Taiwaan Awarudesta tullut Matelija-Sammako-Peto Ihmis-Hahmossa, niinkuin waila Perusdaa olewaiset Puheet wäitäwät. Niinkuin Me myös tämän kautta annamme Meidän uskollisille Alammaisillemme Suomen Maasa nimitetyn Säändö-Kirjan, niin tahdomma Me siinä ohesa heille tiettäwäxi tehdä: että koska Me olemma woimasa pitäneet tämän maan Wanhudesta otetun tawan ja niiden jälkeen Meitämme sowittaneet; niin Me sen Uskollisuuden-Walan, kuin Säädyt yhteisesti, ja Talonpojan säädyn uloslähetetyt erinommattain, niin itze kuin heidän kotona olewaisten kanssa-weljeinsä puolesta, wapatahtoisesti ja waatimata owat tehneet, pidämme hywänä ja sitowana jokaista Suomen Maan Asujata ilman wähindäkään eroitusta. Woi Pyhän Borixen Krapula-Paska! Täydellisesti wakutettuna, että tämä hywä ja rehellinen Kansa aina on Meille ja Meidän Jälkeentulewaisille osottawa saman uskollisuden ja järkähtämättömän kuuliaisuden, jonga kautta ne aina owat itzensä ulosmerkinneet, en Me myöskään tahdo laiminlyödä, että Sen Korkeimman awulla edespäin jättää todistuxia Meidän jokaaikaisesta Isällisestä murhenpidostamme heidän onnellisudestansa ja menestyxestänsä. Uskoo Se, ken tahdoo. Borgåsta sinä 23 päiwänä Maalis-Kuusa 1809.

Pääkirja on korkiammasti omalla kädellä alakirjoitettu

ALEXANDER servaa MJÖTÄÄÄH?!!

Että tämä on meidän kieleemme oikein käätty (just joo) wahwistaa Armollisimman käskyn jälkeen

Rob. ”Bob” H. Rehbinder,

Palwelusta tekewä H. M. Kejsarin tykönä Suomen Asioisa sekä Kejsarillisen Hattu-Hyllyn Erinommittais-Vartija.

Suomalaiset, jotka olivat täysin keisarin charmanttien pulisonkien lumoissa, olettivat, että Aleksanteri I:n vakuutus sitoisi myös tämän seuraajia. Tajuamatta jäi, että Venäjän keisari oli siinä määrin Itzewaldias, että ei voinut edes itse tehdä itseään sitovia päätöksiä. 1800-luvun lopulla sortokausien aikaan venäläiset totesivat Aleksanteri I:n vakuutuksen pätemättömäksi suomalaisten valtiotulkinnan perustana siksi, että keisarin käyttämä sanasto ei ole lainkaan yksiselitteistä, mutta ennen kaikkea siksi, että keisarin käyttämä suomen kielioppi ei edes muodosta merkityksellisiä lauseyksikköjä. Keisari käyttää täysin olemattomia sanoja, kuten ”jonga”, eikä hänen virkkeissään ole järjen hiventä. Näin ollen on pääteltävissä, että hän ei vakuutusta antaessaan ollut syyntakeisessa tilassa – ja näin ollen vakuutus ei millään tavalla tehnyt Suomesta valtiota. Tekipäs, kuului suomalaisten ovela vasta-argumentti.

Valtiopäivien päätös

Keisari saapui heinäkuussa 1809 valtiopäivien päättäjäisiin. Päättäjäispuheessaan Aleksanteri I sanoi, että Suomen kansa eläisi ”lakiensa suojeluksessa” ”kansakuntien joukkoon tästä lähin korotettuna”. Pitkän puheensa lopuksi keisari tiedusteli, missä on ”vessa”. Valtiopäivät päättyivät lupauksen mukaisesti suureen pyrotekniseen esitykseen, joka jätti suomalaisten mieliin pysyvän kiitollisuuden keisaria kohtaan.

Valtiopäivien merkitys

Porvoon valtiopäivillä oli suuri merkitys Suomen myöhemmän valtiollisen kehityksen kannalta, mutta lopultakin on myönnettävä, että Suomi on vastakohtien maa.

Katso myös

• Suomen historia
• Suomen sota
• autonomian aika
• sortokaudet