Kosovo
| |||
| Motto: ”Hyvät naapuruussuhteet ovat painonsa arvoiset köyhdytettyä uraania” | |||
| Valtiomuoto | perustuslaillinen väkivalta | ||
| Hallitsija | presidentti Fatmir Sejdiu | ||
| Pääkaupunki | Priština | ||
| Viralliset kielet | albania, serbia | ||
| Pääuskonnot | islam, ortodoksisuus, nationalismi | ||
| Itsenäisyys | 14. helmikuuta 2008 | ||
| Valuutta | euro | ||
| Kansallislaulu | Kivat sulle, Belgrad | ||
Kosovo on joko itsenäinen valtio Länsi-Balkanilla tai Serbian maakunta riippuen siitä, keneltä kysytään.[1] Alue julistautui itsenäiseksi Serbiasta helmikuussa 2008, mitä Serbia protestoi ankarasti. Reaktiota pidettiin ylimitoitettuna, sillä Kosovo on säälittävä hukka-alue, josta on vähintään viimeiset 30 vuotta ollut serbeille pelkkää haittaa ja jolla rikollisuus rehottaa tavalla, joka on hätkähdyttävä jopa Balkanin mittapuulla. Ainoa syy serbien Kosovo-fiksaatioon on Kosovo Poljen taistelu, joka käytiin 1389 ja jossa tsaari Lazar Hrebeljanović serbijoukkoineen sai urakalla turpiin. Merkittävä syy Kosovon albaanien itsenäisyysfiksaatioon taas on Kosovon sota, joka käytiin 1997–1999 ja jossa presidentti Slobodan Milošević serbijoukkoineen sai urakalla turpiin.
Historia
Kosovo on ollut serbien kivirekenä jo pitkään. Nämä keksivät kiinnittää kansallisen identiteettinsä[2] Kosovo Poljen musertavaan tappioon, jossa oli ottomaanien vuoro antaa serbeille selkään. Serbeistä ei ollut kivaa, että albaaneja asettui asumaan pyhälle maalle, jossa serbit olivat mokanneet sotastrategiansa. Koska sitkeä vihanpito ja summittainen väkivalta on alueelle tyypillistä, asiaan kiinnitettiin uudelleen huomiota toden teolla vasta 1980-luvun alussa, kun Kosovon albaanit osoittivat mieltä itsehallinnon puolesta. Jugoslavian poliittisessa järjestelmässä ei juuri harrastettu mielenosoituksia ja muutenkin alueella on suosittu ennemmin suoraa väkivaltaa mielenilmauskanavana. Jugoslavian viranomaiset sovelsivat ainoaa sosialistisen systeemin tuntemaa menettelytapaa eli massiivista repressiota liittovaltion joukkojen avulla. Nouseva poliittinen ongelmajätesammio Slobodan Milošević vetosi Kosovon etnisen serbivähemmistön huoleen ja lupasi turvata näiden tulevaisuuden sarjalla tyhjänpäiväisiä ja tappiollisia sotia. Häneen luotettiin ja hän osoitti sittemmin myös pitävänsä minkä lupasi.
1990-luvun alussa Kosovo ilmoitti olevansa riippumaton liittovaltiosta, jolloin serbijoukot miehittivät alueen. Miehityksen työnjaosta oli jo kuitenkin ehtinyt tulla riitaa Jugoslavian tasavaltojen kesken, ja Kroatia sekä Slovenia sanoivat sopimuksensa irti. Kosovosta alkunsa saaneen hillittömän sekamelskan seurauksena Jugoslavia oli juuri jotenkuten saatu päreiksi, kun kosovolainen albaaniryhmittymä aloitti sissisodan serbijoukkoja vastaan. Serbit olivat Jugoslavian pätkimissodan aikana osoittaneet ottavansa saniteettiasiat tosissaan – tunnuslause oli ”puhdistus on puoli sotaa”. Tämä linja ei ollut tehnyt ulkomailla kovin myönteistä vaikutusta Venäjää lukuun ottamatta, ja kansainväliseksi yhteisöksi kutsuttu mystinen voima pakotti serbijoukot vetäytymään Kosovosta 1998. Seuraavana vuonna tuo mystinen voima tuli lihaksi – tai oikeastaan metalliksi – Naton pommikoneiden ilmiasussa. Milošević ei tahtonut millään osua Belgradia pommittaneisiin hävittäjiin edes parhaalla ritsallaan, ja Kosovon itsehallinto taattiin YK:n päätöksellä.
Itsenäisyysjulistus
Kosovon sota osoitti albaaneille kaksi asiaa:
- Serbian ritsoista ei ollut mitään vaaraa
- serbien ärsyttäminen on sekä hauskaa että äärimmäisen helppoa.
Lyhyen neuvonpidon jälkeen Kosovon albaanit tajusivat, että serbeille aiheutettaisiin maksimaalinen ärsytys (ja kaikille muille maksimaalinen huvi) liittämällä Kosovo Albaniaan. Yhdysvallat ei kuitenkaan antanut tähän lupaa, sillä maan ulkoministeriö oli Jugoslavian sotien jälkeen vasta päässyt kärryille Euroopan uusista rajoista eikä halunnut sotkea niitä. Vuosien mankumisen ja "Miks Montenegrokin sai?" -argumentin jälkeen Yhdysvallat ja merkittävä osa EU:n jäsenistä myöntyi serbejä toiseksi eniten ärsyttäneen vaihtoehdon eli Kosovon itsenäisyyden toteuttamiseen.
Väestö
Kosovossa on kolme huomattavaa väestöryhmää: albaanit, serbit ja ulkomaiset rauhanturvaajat. Kahden ensimmäisen ryhmän välit ovat niin hyvät, että viimeksi mainittu ryhmä on paikalla niitä vahtimassa. Em. ryhmistä albaanit (88 % väestöstä) eivät missään nimessä halua kuulua Serbiaan. Serbit (7 % väestöstä) haluavat ehdottomasti kuulua Serbiaan. Rauhanturvaajat (5 %) haluaisivat koko läävästä jo kotiin. Etnisten ryhmien väliset kiistat ovat Balkanilla tunnetusti lyhytkestoisia, joten Kosovossa ollaan sangen toiveikkaita tulevaisuuden suhteen.
Talous
Kosovossa talousrikosten virallinen valuutta on euro. Kosovon yleisin ammatti on työttömyys (40 % väestöstä). Suurin osa väestöstä saa elantonsa salakuljetuksesta, rahanpesusta ja huumekaupasta. Loput ovat lain palveluksessa ja saavat elantonsa korruptiosta. Turismi ei ole Kosovossa kovin vilkasta. Tämä johtuu mitä ilmeisimmin siitä, että kaikki maahan saapuvat ulkomaalaiset ryöstetään jo Prištinan lentokentän tulohallissa. Toinen syy turismin vähäisyyteen on se, ettei Kosovossa ole mitään nähtävää.
Kulttuuri
Kosovo on aluetta, jossa turkkilaiset, serbit, albaanit, bosnialaiset ja romanit ovat ottaneet väkivaltaisesti yhteen jo vuosisatoja. Niinpä Kosovon kulttuurissa yhdistyvät Balkanin eri kulttuureille tyypilliset ominaisuudet: mielisairautta aiheuttava kansanmusiikki, nurkkakuntainen nationalismi ja verikoston traditio. Enemmistö Kosovon albaaneista on muslimeja, mutta ei kuitenkaan sitä kajahtaneinta oppisuuntaa. Edistyneet ja maallistuneet kosovolaiset ryhtyvät väkivallantekoihin poliittis-nationalistisista, eivät uskonnollisista syistä.
Viitteet
- ↑ Ensimmäisen määritelmän antavat vastaukseksi mm. Yhdysvallat, Britannia, Ranska, Saksa ja Suomi, jälkimmäisen taas mm. Serbia, Venäjä, Espanja ja Kiina.
- ↑ Sellaisia ei ollut vielä keskiajalla yleisesti saatavilla; sarjatuotanto alkoi Euroopassa vasta 1800-luvulla.