Immosen Ollin tempaus

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Star svg korvaava.png
Tämä artikkeli on kouluesimerkki siitä, miltä hyvä sivu voi näyttää. Tee näin.
Immosen Ollin tempaus
Immosen Ollin tempaus juliste.jpg
Valmistusmaa Suomi
Ensi-ilta 2015
Ohjaus Sampo Terho
Käsikirjoitus T. Hännikäinen, Korkeasaaren apinatalo
(sis. otteita A. B. Breivikin & E. Powellin lyyrisistä romaaneista)
Pääosissa Konsta Hietanen värikynällä piirretyssä parrassa (Olli), Oiva Lohtander (maisteri Soini), Michael Cera (Pimppa-Timppa), Martti Suosalo (Jean Sibelius)
Tuotanto Matti Putkonen
Elokuvayhtiö Persu-Filmit
Kesto 979 min
Kieli enkku/suomi
Ikäraja Suomessa 15, sis. ankaraa kiroilua ja ajatusprosesseja, jotka ovat vahingollisia lapsille
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli tästä kinematografisesta mestariteokesta.

Immosen Ollin tempaus (Immoses-Olli på farliga vägar) on Sampo Terhon1 huonosti ohjaama sinimustavalkoelokuva vuodelta 1942 2015. Se on epäjärjestyksessä toinen kuudesta Immosen perse -sarjan elokuvasta. Elokuva sai tuoreeltaan valtavat katsojaluvut, vaikkei siinä ole edes käsikirjoitusta, miellyttävistä ja samaistumiskelpoisista henkilöhahmoista nyt puhumattakaan.

Juoni

Varoitus: Seuraava kirjoitus saattaa paljastaa yksityiskohtia juonesta, kuten sen, että sir William Gull on Viiltäjä-Jack.

Perhe on ostanut Ollille uuden polkupyörän vaalimenestyksen ja hallitusvastuun kunniaksi. Kun äiti lähettää lapset Arkadianmäeltä istuntotauolle, ryhtyy Olli heti matkalla vaalipiiriinsä Oulun suuntaan keulimaan uudella pyörällään niin, että päätyy kolauttelemaan paksua päätään asfalttiin tuon tuostakin. Tyhmänrohkeilla tempuillaan Olli kiinnittää ”kovien poikien” huomion. Hän tutustuu Jaskaan, joka toimii poikapartion päällikkönä Suomen vastarintaliikkeessä, ja ujoon, hinkuyskäiseen hikipinko Timppaan, joka tunnetaan tyttöihin kohdistaman kiinnostuksensa vuoksi myös Pimppa-Timppana.

Olli tutustuu Jaskan ja Timpan kaveripiiriin ja innostuu löytämästään uudenlaisesta homososiaalisesta toveruudesta. Pojat käyvät yhdessä mm. eväsretkellä Porvoon hautausmaalla, missä limpparin jälkeen istuksitaan Eugen Schaumanin hautamonumentilla ja vertaillaan, kenellä on hienoimmat kotkatatuoinnit. Timppa lausuu muutamia runoja ja opettaa muille pojille Horst-Wessel-Liedin sanat. Olli on vaikuttunut huiman älykkäänä pitämästään Timpasta ja muistaa myös ulkomaille muuttaneen vanhemman kaverinsa Jussin, jonka nokkeluutta, älyä ja inhimillistä lämpöä hänellä on ollut ikävä. Kun Timppa vielä kerää lisämainetta tunkeutumalla Sotaorpojen kasvatusliiton rakennukseen juhannusyönä huhuilemaan ”panen teitä perseeseen”, kokee Olli, että hänenkin on osoitettava arvonsa jollain vastaavalla älyyn vetoavalla ”tempauksella”.

Olli rakentaa tohkeissaan koiranpaskasta ja kansallismielisestä retoriikasta isojen poikien käyttämällä enkun kielellä kotitekoisen uutispommin, joka räjähtää heinäkuisena viikonloppuna levittäen ruskeita rantuja ympäri Perussuomalaisten juuri maalattua puoluetoimistoa ja talonmies Putkosen pyhäflanellipaitaa. Monet talon asukkaat, kuten kandidaatti Saarakkala ja konstaapeli Packalén, moittivat ankarasti tätä ”tempausta”, ja naapuritalojen väeltä se saa suoranaisen täystyrmäyksen. Ainoa, joka ei puutu millään tavalla asiaan, on Ollin auktoriteetti-impotenssista kärsivä, henkisesti poissaoleva kasvatusisä, maisteri Soini, jolla on työkiireitä mm. AC/DC:n keikalla.

Olli hieman säikähtää näitä seurauksia varsinkin, kun ei edes tarkkaan tiedä paskapomminsa koostumusta, kunhan kopioi siihen ryönää mistä sattui limpparipäissään löytämään. Hän kirjoittaa selvennykseksi kirjeen, jossa kertoo ryhtyvänsä ”miesten töihin” ”aidon suomalaisen kansakunnan puolesta”, ja polkee pusikkoon piiloon. Siellä hän kuitenkin törmää kasvatusisäänsä, valmiiksi puskassa piileksivään maisteri Soiniin, joka ei ole lainkaan tyytyväinen hulivilipojan kohtaamisesta. Maisteri Soini luikkii perunakellarin mediapimentoon uhoten, että Olli kyllä vielä ”harjataan” perusteellisesti. Ainoat Ollin tueksi ilmaantuvat henkilöt ovat Suomi24-säätiön henkisesti ylläpitämän Heikkolahjaisten poikain vapaa-ajanlaitoksen kovisjengin jäseniä – ja vasta kuusivuotias, hitaudestaan huolimatta pikkuvanhoin elkein esiintyvä Sepe, joka tulee A-Studioon ikäkaudelleen sopivissa polvihousuissa ja imeskelee pitkästyneenä tikkunekkua, kun aikuiset puhuvat tylsistä asioista.

Tällä välin käy ilmi, että juuri kukaan Jaskaa, Pimppa-Timppaa ja Euroopan-Jussia lukuun ottamatta ei pitänyt Ollin ”tempauksesta”. Jopa maisteri Soinin hyvänä tuttuna tunnettu insinööri Sipilä on sitä paheksunut. Olli on tästä ymmärrettävästi hyvin tuohtunut, muttei keksi, minne menisi mököttämään, kun maisteri Soinin roteva habitus täyttää koko perunakellarin, missä myös leijailee ankara mädän ja pelkuruuden haju. Tässä tilanteessa Olli eksyttää häntä takaa-ajavat haastattelupyynnöt ja hyppää eteläiselle pallonpuoliskolle matkaavan junan tavaravaunuun muiden palikkalaatikoiden sekaan.

Myöhemmin tomera Pipsa löytää Suomen Kuvalehden välistä rva Jussi Niinistön kolumnin, jossa kaikki paljastetaan vain median luomaksi harhaksi, ja tällöin uskaltautuu viimein maisteri Soinikin taas maan pinnalle. Paljastuu, että Olli on sulautunut mustanruskeaan massaan, joka oli hänen biologinen kotinsa alun perinkin. Elokuva päättyy kohtaukseen, jossa Tero Vaara kiroilee mökkinsä ulkohuussissa otsa karmiininpunaisena.

Kritiikki

Elokuva sai ilmestyessään massiivisen, mutta ristiriitaisen vastaanoton.

»Juoni juoksee takertelematta ja uskottavana, kommellukset kääritään kerälle ja kerältä luontevasti. Sen, mitä ehkä sukkeluudessa ja iskevyydessä puuttuu, korvaa hyvin repliikkien elävyys ja reippaus. Ohjaaja Sampo Terho on pitänyt ohjakset tukevasti käsissään. Ei tämän elokuvan ohjakset, mutta jotkut ohjakset kumminkin. Vauhti on jo heti alusta lähtien mukaansa tempaava ja jatkuu tasaisena koko elokuvan ajan. Katsoja ei ehdi ikävystyä kertaakaan.»
(O.O (japsihymiö), Ilta-Sanomat)

»Se rakentuu älykkäälle lapsipsykologiselle perustalle, sen ilmapiiri huokuu valloittavaa hyväntuulisuutta ja herttaista sydämellisyyttä. [- -] Tämä perustunnelman aurinkoisuus, terve tunteellisuus ja viehättävä kodikkuus tekevät elokuvasta enemmän kuin hyvän ajanviete-elokuvan: valoisan optimismin ja uskon täyttämän 'murheentorjujan', jollaista kaivataan nykyisenä ajankohtana kaikenlaisen 'viihdytyksen' ristiaallokossa.»
(O.V-ttu, Aamulehti)

Katso myös