Heliogabalus

HELIOGABALUS

Rooman keisari
vallassa	218–222
edeltäjä	Macrinus
seuraaja	Severus Alexander
syntyi	204 Jossain
kuoli	11. maaliskuuta 222 Rooma
puolue

Heliogabalus tai Elagabalus (n. 204–222) toimi auringonjumala El Gabalin (esp. Herra Däydellinen) ylipappina ja sivutoimisena Rooman keisarina vuosina 218–222. Häntä pidetään yleisesti kaikkein omalaatuisimpana Rooman keisarina – ja tietäen kyseisen porukan sekopäisyyden se on paljon se. Heliogabaluksen suurin historiallinen meriitti on se, että hän on sillä päässyt mukaan Hikipediaan ilman, että hänen elämäntarinaansa tarvitsee mitenkään hikifioida.

Aurinko nousee idästä

Heliogabalus, syntymänimeltään Varius Avitus Bassianus, keisariksi tultuaan Marcus Aurelius Antoninus Augustus, oli Rooman keisari vuosina 218–222. Hänet tunnetaan paremmin nimillä Elagabalus tai Heliogabalus. Helio hänen nimessään viittaa siihen, että hän palvoi auringonjumalia. Elagabalus nimenä puolestaan juontuu siihen, että hän oli syyrialaisen Emesan kaupungin auringonjumalan El Gabalin ylipappi. Hän ehti hoitaa tätä ylipapin tointa vuoden ajan ennen keisariksi tuloaan.

200-luku oli aikaa, jolloin Rooman keisarit vaihtuivat kuin Stockmannin pyöröovissa. Septimus Severuksen heitettyä lusikan nurkkaan ja hänen jälkeläisten listittyä toisensa valtaistuin oli taas kerran vakanttina. Heliogabaluksesta keisarin teki hänen isoäitinsä Julia Maesa, joka halusi taas Severusten suvun valtaistuimelle. Keisarinna Julia Domnan sisar, hyvin kunnianhimoinen Julia Maesa, sai sotajoukon ollessa vielä Syyriassa sotilaat huutamaan keisariksi tyttärensä Julia Soaemian pojan, Heliogabaluksen. Tämä oli mahdollista siksi, että sotilaat olivat tyytymättömiä Heliogabaluksen edeltäjään, keisari Macrinukseen (noin 165 – kesäkuu 218), joka oli Rooman keisari vuosina 217–218.

Heliogabaluksen keisariksi pääsyyn vaikuttivat myös monet isoäidin päättäväiset toimet, kuten se, että tämä lahjoi Legio III Gallican – roomalaisen maineikkaan legioonan, jonka Julius Caesar (100 – 44 eaa.) perusti vuonna 49 eaa. tai 48 eaa. Tulkoon mainituksi, että keisarina ollessaan Heliogabalus lakkautti kyseisen legioonan, kun sen komentaja Verus kapinoi keisaria vastaan, mutta keisari Severus Alexander (208–235), joka oli Rooman keisarina 222 - 235, perusti legioonan taas uudelleen. Julia Maesa kertoi legioonalaisille myös, että Heliogabalus oli keisari Caracallan avioton poika. Yöllä 16. toukokuuta vuonna 218 Helogabalus tuotiin legioonan leiriin Gannyksen, Julia Maesan vapautetun orjan, toimesta ja julistettiin keisariksi.

Hyvin vaativaan virkaan astuessaan Heliogabalus oli vasta neljätoistavuotias. Mikäpä siinä, lapsihallitsijoita on ennenkin ollut, ja Kaarle XII ei ollut yhtään tuota vanhempi ja silti osoittautui ihan kelpo kuninkaaksi. Isoäidin tarkoituksena oli käytellä itse kaikkea valtaa ja tehdä lapsenlapsestaan nukkehallitsija, mutta toisin kävi. Heliogabalus oli sekä erittäin voimakastahtoinen että hyvin nautinnonhaluinen, irstailunhaluinen äärimmilleen asti – ja keisarina hänellä oli mahdollisuus toteuttaa kaikki mahdolliset teininuoren haaveet, minkä hän myös todellakin teki. Isoäidin melko hurskaille silmille tämä oli liikaa. Tosin isoäidinkin hurskaus ajan Roomassa oli hyvin venyvä käsite, minkä todistaa tämän tapahtumasarjan loppu.

Juhlien ja orgioiden ohella Heliogabalus yritti saada roomalaiset palvomaan omaa auringonjumalaansa, mutta tämä käännytystyö ei laisinkaan onnistunut. Hän rakennutti omalle auringonjumalalleen Roomaan kaksi temppeliä, joissa vietettiin orgioita. Näihin juhliinsa hän pakotti mukaan myös senaattoreita ja heidän perheenjäseniään.

Amorin nuolen lävistämä perhe-elämä – aviomiehenä ja aviovaimona

Keisariajan Roomassa käsitteellä perhe oli varsin venyvä merkitys, ainakin siitä, mitä se tasavallan aikana oli ollut. Avioerot olivat pikemminkin sääntö kuin poikkeus, ja nuoresta iästään huolmatta Heliogabalus ehti olla naimisissa viiden eri naisen kanssa, näistä naisista kolme tiedetään ja tunnetaan.

Ensimmäisen kerran hän meni naimisiin vuonna 219, heti Roomaan saavuttuaan – vaimo oli Julia Cornelia Paula. Tämä avioliitto osoittautui hedelmättömäksi ja pari erosi pian. Toisessa avioliitossaan Heliogabalus astui vihille Vestan neitsyen, Julia Aquilia Severan kanssa. Tämä lähenteli jo viimeistä pisaraa ja oli lähes kaikkiin keisareittensa päähänpistoihin ja poikkeavuuksiin tottuneille roomalaisillekin jo suoranainen pyhäinhäväistys.

Kolmannessa avioliitossa vuonna 221 Elagabaluksen puolisoksi tuli Annia Faustina, joka oli keisari Marcus Aureliuksen jälkeläisiä suoraan alenevassa polvessa. Tämä avioliitto lopahti lyhyeen ja Elagabalus avioitui uudelleen Aquilia Severan kanssa – mutta lapsia ei tästä avioliitostakaan ilmaantunut, mikä ei liene yllättävää.

Neljännessä, ei avio- vaan avoliitossaan Heliogabalus oli tällä kerralla vaimon osassa. Heliogabaluksen suosikki ja rakastaja palatsissa oli Hierocles, orja, josta tuli sittemmin valjakkokisojen kilpa-ajaja. Heliogabalus piti vaaleaa Hieroclesta aviomiehenään. Jos Heliogabalus kotona oli ollut "tuhma tyttö", hän salli Hierocleen antaa rangaistukseksi itselleen pienoisen piiskakurituksen. Heliogabalus yritti saada Hierocleelle keisarillista arvoakin, joka olisi tehnyt Hierocleesta keisarin vallan perijän, mutta ei onnistunut tässä. Mahdollisesti Heliogabaluksen aviomiehenä jossakin vaiheessa oli myös atleetti Zoticus Smyrnasta, ja pari vihittiin julkisissa häämenoissa Roomassa. Rooman keisarien perversioihin ja oikkuihin oli kyllä jo totuttu, mutta Heliogabalus väänsi ne niinsanotusti yhteentoista.

Vaarallisia päivällisiä ja lahjoja

Keisarin palatsin tiloissa vietettiin päiväkausien ja viikkojen juhlia ja orgioita, joissa kaikki oli mahdollista. Jo pelkästään aterioilla ruokalajien eksoottinen kirjo ylitti kaikki mielikuvituksenkin rajat. Sohvilla ja pieluksilla huumaantuneina lojuville vieraille tarjottiin mehukkaiksi muserreltuja kamelin kannuksia, kypsenneltyjä ja mausteltuja satakielen kieliä, papukaijojen katkaistuja päitä ja flamingon aivoja. Aina kaikenlaisiin kujeisiin ja kepposiin valmis Heliogabalus laitatti orjillaan joihinkin ruokiin yllätyksiä, kuten eläviä matoja – saadakseen seurata kauhistuneiden aterioitsijoiden kirkaisuja.

Kuolemanvaarallisiakin yllätyksiä palatsin vieraille oli tarjolla runsain mitoin. Keisari saattoi löysätä leijonia ja leopardeja kymmenittäin irtaalleen juhlijoiden sekaan. Osa väestä jäi petojen saaliiksi, osa pakeni kauhusta kirkuen Rooman öisille kaduille – ja kaiken yllä kiiri Heliogabaluksen paskainen nauru, kun hän nautti kaikesta näkemästään. Gladiaattorinäytöksissä Heliogabalus antoi orjiensa löysätä säkeittäin myrkyllisiä ja ärsytettyjä käärmeitä kuhisevina myttyinä, ei suinkaan areenalle, vaan näytöstä seuraavan yleisön joukkoon. Tämä aiheutti täydellistä paniikkia, huutoa ja kuolemaa.

Heliogabalus oli hyvin anteliaskin – omalla tavallaan. Hän syydätti korkeasta tornista kultaa ja hopeaa alla ahneina odottavalle vierasjoukolle. Pahaksi onneksi tässä hyvin vaarallisessa kultasateessa oli mukana niin suuria kimpaleita ja möykkyjä, että monien alla odottavien kallo murskaantui ja henki lähti saman tien. Jopa ruusuilla keisari sai alamaisiaan hengiltä. Hän syydätti niin valtaisana ryöppynä ruusun terälehtiä juhlijoiden ylle, että osa näistä tukehtumalla kuoli ruusuvuoren alle. Joissakin lähteissä Heliogabaluksesta todetaan, että vaikka hän surmauttikin useita vihollisiaan, erityisesti Macriniuksen tukijoita, hän ei olisi ollutkaan sadisti, vaan vain mitä viehättävin ja hyvin vahvatahtoinen teini, jolla Syyriasta Roomaan tulleena auringonpalvojana oli vain poikkeavia tapoja.

Juhlinta ja orgiat – rappion ja dekadenssin riemuvoitto

Sukupuolisesti Heliogabalus oli täydellisesti kyltymätön. Häntä on vaikeaa luonnehtia tarkasti aikamme kategorioilla, mutta kaukana oikeasta eivät ole biseksuaali, homoseksuaali, transvestiitti ja transseksuaali. Kerrotaan, että hän kykeni yhden yön aikana vierailemaan jokaisen Rooman prostituoidun luona - ja toimimaan vielä väliajat itse valeasuisena prostituoituna. Hän piti kaikesta ja kaikista ja kiksautti kaikkea, mikä liikkui tai oli joskus liikkunut. Hän oli myös ensimmäinen sukupuolenvaihdosta suunnitellut Rooman keisari. Heliogabalus pyysi lääkäreiltään, että nämä tekisivät hänelle sukupuolenvaihdosleikkauksen. Näin hän oli ensimmäinen tiedetty ihminen ihmiskunnan historiassa, joka teki tällaisen aloitteen. Lääkärit eivät kuitenkaan kyenneet ajan lääketieteellisten ja kirurgisten rajoitusten vuoksi toteuttamaan hänen toivettaan. Nykypäivänä Heliogabalus ei kuitenkaan olisi mitenkään ihmeellinen tapaus, vaan hänet ohjattaisiin pikapikaa transtutkimuksiin.

Musta kulttikivi – Voittamaton Aurinko

Heliogabalus toi Emesasta Roomaan Baal-jumalaa edustavan mustan kiven. Heliogabaluksen tuoma fetissi sai kunniasijan valtion jumalien joukossa, oman temppelinkin Palatinukselle ja uudeksi nimekseen Sol Invictus, Voittamaton Aurinko. Heliogabaluksen monoteistinen pyrkimys saada roomalaiset tunnustamaan yhden ainoan jumalan, Auringon, erikoisasema raukeni hänen kuollessaan. Puolen vuosisadan kuluttua Sol Invictus sai keisari Aurelianuksen toimesta uuden, loisteliaan temppelin ja tällä kerralla myös paremman vastaanoton. Auringonjumalan kultti on maailmanhistoriallisesti tärkeä sen vuoksi, että se oli ollut Konstantinus Suuren, ensimmäisen kristityn keisarin, lapsuudenuskonto.

Kaikki päättyi Rooman viemäriin

Keisarin henkivartiokaarti, pretoriaanit, seurasi keisarinsa äärimmäisiä nautintoja tavoittelevaa, kohtuullisen perverssiä elämää yhä suuremman tyytymättömyyden ja vihan vallassa, pääasiassa siksi, että he eivät itse päässeet noihin pervoleikkeihin mukaan. Roomassa keisarien oli syytä pysytellä hyvissä väleissä pretoriaaniensa kanssa, muuten ongelmia oli suurella varmuudella odotettavissa. Monet keisarit tulivat omien henkivartijoidensa murhaamiksi. Lopulta pretoriaanit surmasivat Heliogabaluksenkin ja samalla myös hänen äitinsä, Julia Soaemiaksen. Sekä koko Heliogabaluksen ystäväkaartinkin.

Heliogbaluksen alastonta ruumista vedettiin sen jälkeen pitkin Rooman katuja ja päätteeksi ruumis tungettiin Rooman viemärijärjestelmään, joka johti Tiberiin. Näin oli Heliogabaluksen nelivuotinen keisariaika päättynyt mitä karmeimmalla tavalla. Heliogabaluksen traaginen loppu osoitti sen, miten vaikeaa ellei mahdotonta oli Roomassa olla poikkeavasti käyttäytyvä, teini-ikäinen keisari. Surmatuksi tullessaan lyhyen mutta värikkään elämän elänyt Heliogabalus oli vasta 18-vuotias.

Hieman ennen kuolemaansa Elagabalus oli adoptoinut serkkunsa, nimeltään Severus Alexander, omaksi pojakseen, vakuuttaakseen kaikki siitä, että vakaa tilanne keisarikunnassa jatkui. Adoptoitu ottopoika oli vain kuusi vuotta isäänsä nuorempi ja molemmat olivat teini-ikäisiä. Se ei kuitenkaan haitannut, koska adoptoinnin taustalla oli politikointi. Severus Alexander oli oleva uusi keisari ja Severusten suku pääsi jälleen valtaistuimelle.

Vähemmistöjen ikoni ja antisankari

Erityislaatuisuutensa vuoksi Heliogabaluksesta on tullut vuosisatojen myötä eräänlainen kulttisankari. 1800-luvun lopulla hän oli Euroopan kirjallisuudessa ja taiteessa ilmenneen, dekadenssia eli kultivoitua rappiota kuvaavan liikkeen esillenostamia hahmoja. Luovassa taiteessa Heliogabalus on saanut kunnian esittää ruumiillistuneena nuorta, kaikesta moraalista piittaamatonta esteetikkoa. Hän on mukana lukuisissa kirjoissa, elokuvissa, näytelmissä, maalauksissa, sävelteoksissa, oopperoissa, lauluissa ja muissa luovan kulttuurin luomuksissa. Hän on ollut homoseksuaalien ja transseksuaalien suuri esikuva.

Heliogabalus oli huomiota herättävän kaunis nuorukainen. Jo auringonpalvojapappina hän oli tottunut pukeutumaan erityisesti, pitkiin näyttäviin kaapuihin ja värikkäisiiin asusteisiin. Keisarina hän saattoi toteuttaa pukeutumisessaan kaikki fantasiansakin. Hän pukeutui äärimmäisen prameasti värikkäisiin silkkivaatteisiin, joita siihen asti vain naiset olivat saaneet käyttää. Hän inhosi villaa ja muita miehisiä materiaaleja, vain silkki kelpasi hänelle. Päässään hän kantoi tiaran tai diadeemin kaltaista kruunua, joka säihkyi sokaisevana kultaa ja timantteja.

Useimmat huonoiksi katsotuista Rooman hallitsijoista, kuten tämän ryhmän kärkisijasta kisaileva Caligula, olivat mieltyneet itämaiseen muotiin ja jäljittelivät hellenistisiä kuninkaita asuillaan. Heliogabalus meni kaikessa vielä asteen ja montakin astetta pidemmälle. Hän ehosti ja meikkasi itsensä alastomaksi, vietteleväksi Venukseksi, verhoten sen jälkeen itsensä kultaisiin tai kokosilkkisiin vaatteisiin ja astellen palatsinsa käytävillä ja pihoilla jalokivillä koristelluin, upotuskirjailluin sandaalein. Hän ajoi säännöllisesti kehostaan pois kaiken karvoituksen, jotta olisi tuntenut itsensä naisellisemmaksi ja näyttänyt naisellisemmalta. Palatsissaan hän saattoi liikkua ja käyskennellä pukeutuneena pelkästään naisten mitä hempeimpiin alusasuihin. Julkisiin tilaisuuksiinkin Heliogabalus meikkasi kasvonsa, ja esiintyi tällöin mitä tenhoavimmin ja säteilevimmin, heitellen pitkiä katseita kujeilevasti hymyillen miespuolisille alamaisilleen. Hyvin vähäpukeisena ilotyttönä Heliogabalus saattoi myös hakeutua Rooman ilotaloihin, joiden ovilla hän lähes alastomana houkutteli kadulta itselleen asiakkaita muiden prostituoitujen tapaan, vaikka olikin keisari.

Perinteinen roomalainen moraali ei katsonut hyvällä tällaista täydellistä perverssiyttä eikä naismaisuutta miehellä, erityisesti keisarilla, eikä sukupuolten rajojen koettelemista, hämärryttämistä tai näyttelijän elkeiden omaksumista. Erityisesti tämä vihastutti pretoriaaneja ja yksi viimeisiä pisaroita maljassa heille oli Heliogabaluksen intohimoinen liitto Hierocleen kanssa. Niinpä he päättivät päästää ilmat pois tästä pervosta, joka oli pretoriaanikaartin perinteinen tapa osoittaa tyytymättömyyttään.

Tämä sivu on täyttä faktaa! Aiheesta ei tarvitse repiä huumoria.