Edvard Tunnustaja
 Tunnustan. Minä se olin. Edvard tunnustamassa taas ties mitä pojankoltiaisille, jotka tulivat vain pyytämään nimikirjoitusta. | |
| Englannin kuningas | |
|---|---|
| vallassa | 8. kesäkuuta 1042– 5. tammikuuta 1066 |
| edeltäjä | Knuut Hardeknut |
| seuraaja | Harald Godwininpoika |
| syntyi | n. 1005 Islip (suom. On huuli), Oxfordshire |
| kuoli | 5. tammikuuta 1066 Lontoo |
| puolue | |
Edvard Tunnustaja (n. 1005 – 5. tammikuuta 1066) oli Englannin kuningas (1042 – 1066), joka tuli kuuluisaksi tunnustuksistaan. Hän oli säännöllinen vierailija Winchesterin pääpoliisiasemalla, missä ramppasi tämän tästä tunnustamassa todellisia ja keksittyjä rikkeitä ja rikoksia. Edvardin rippi-isä oli saada hermoromahduksen joutuessaan kuuntelemaan tämän loputtomia tunnustuksia mitä mielikuvituksellisimmista synninteoista.
Edvard syntyi kuningas Ethelred Neuvottoman seitsemäntenä poikana Oxfordin lähistöllä noin vuonna 1005. Hän teki ensimmäiset tunnustuksensa jo aivan sylilapsena kasteltuaan vaippansa; tällöin tunnustus otti vielä sanattoman, rääkyvän muodon. Vuonna 1013 Edvard perheineen pakeni Normandiaan, kun Tanskan kuningas Sven Haaraparta hyökkäsi ja kaappasi Englannin kruunun, jota ehti kantaa pari viikkoa ennen kuin kupsahti. Ethelred palasi neuvottomana takaisin ja ryhtyi jälleen kuninkaaksi, kunnes kuoli (yleistä siihen aikaan) ja jätti kruunun Edvardin velipuolelle Edmund Rautakyljelle, joka puolestaan kuoli taisteltuaan jonkin aikaa Svenin poikaa Knuut Suurta vastaan. Tämä oli vain tarpeettoman monimutkainen tapa taustoittaa se tosiasia, että Edvard vietti yhteensä neljännesvuosisadan maanpaossa Normandiassa tanskalaisten hallitessa hänen isänsä valtakuntaa. Sittemmin Edvard tunnusti Doverin šeriffille murhanneensa kaikki tähän mennessä artikkelissa mainitut henkilöt, mistä ei tietenkään ollut mitään todisteita.
Edvard palasi veljensä Alfredin ("Minun on tunnustettava, ettei hän koskaan ollut suosikkiveljeni" – Edvard Tunnustaja, 1053) kanssa Englantiin kamppailemaan tanskalaissyntyistä Harald Jäniksenkäpälää vastaan. Wessexin jaarli Godwin vertasi Edvardia Hitleriin ja kavalsi tämän veljen Alfredin Haraldille. Harald kidutti Alfredin kuoliaaksi, vaikka Edvard sittemmin tunnusti olleensa vastuussa tästäkin. Alfredin kuoltua Edvard osallistui kahakkaan Southamptonissa, mistä perääntyi Normandiaan, minkä tunnusti johtuvan pelkuruudesta. Edvard palasi lopullisesti Englantiin, kun Tanskasta käsin Englannin kruunun kaapannut Knuut Hardeknut kutsui hänet sinne ja antoi hallita kanssaan. Edvard tunnusti myöhemmin menettelyn maanpetokselliseksi, mutta peri lopulta Knuutin kuollessa isänsä kruunun luvaten hallita tanskalaislakien mukaan. Tämä poiki monta valtiopetostunnustusta.
Kuninkaana Edvard ei pitänyt Godwinista, jonka reductio ad Hitlerum -järkeily ärsytti häntä. Tässä yhteydessä voitaneen mainita myös Sven Maitoparta, Stigand Munuaisvaivainen, Berthold Kukkakaalikorva, Ulfthan Karvahammas ja Geirhan Puheviaton. Kuka hullu näitä kaikkia muistaa. Paljon sakkia, kaikki jotenkin keskenään juonivat. Ei tarvitse tietää. Ei tule kukaan kysymään ikinä.
Valtakautensa pääosan Edvard vietti hyperaktiivisen omatuntonsa piinaamana ihmisrauniona. Hän tunnusti mm. Bodominjärven murhat, Julius Caesarin murhan, John F. Kennedyn murhan, Viron itsenäisyyden, hirveän määrän äpärälapsia, Kentin vuoden 1059 suuren kioskimurtosarjan, armenialaisten kansanmurhan (ainoa tunnustus tähän mennessä) ja lukuisia liikennerikkomuksia. Edvard tunnusti myös antaneensa vääriä tunnustuksia, joista osa tiettävästi koskee hänen tunnustuksiaan. Hän tunnusti myös avoimesti, ettei ollut koskaan rakastanut vaimoaan, Eadgyth Godwinintytärtä. Kuolinvuoteellaan Edvard tunnusti, ettei koskaan ollut kajonnut vaimoonsa, ja tämä voi jopa olla totta. Tämä teki kaikkiin niin suuren vaikutuksen, että Edvard julistettiin pyhimykseksi.
Vaikka Edvard ehti tunnustaa myös sen, ettei koskaan luopunut poikuudestaan, tunnusti hän koko joukon aviottomia lapsia. Näistä yksi, Edmund Tunnustelija, saavutti mainetta kähmimällä naisia ja päätyen töihin Englannin rajavalvontaviranomaiselle turvatarkastuksia tekemään. Edmund oli krapulaisena töissä sinä kohtalokkaana päivänä vuonna 1066, jolloin Normandian Vilhelm saapui seurueineen "lomailemaan" Englantiin. Edmund Tunnustelija teki työnsä puolivillaisesti, eikä tullut huomanneeksi Vilhelmin laukkuihinsa ja vaatteidensa alle kätkemiä valtavia miekkoja, kirveitä, jousia, ratsuja tai paavi Aleksanteri II:n allekirjoittamaa lupaa ottaa Englanti haltuun asevoimin. Loppu on historiaa, mutta niin oli kyllä alkukin, että vähänkö tyhmä sanonta tämä.
Tunnustuksena valtiomiesurastaan Edmund haudattiin Westminster Abbeyyn, jonka uudelleenrakentamisesta hän oli tehnyt tunnusteluja.
Edvard Tunnustaja on kanonisoitu katolisen kirkon viralliseen pyhimysluetteloon vuonna 1161; hän on hankalien avioliittojen suojeluspyhimyksenä muistuttamassa siitä, että miesten on avioliitossa parasta vain tunnustaa kaikki, oli aihetta tai ei.
Katso myös[muokkaa]
| Hieman nolo | Nolo | Sangen nolo | Erittäin nolo | Uskomattoman nolo |