Carl Nielsen
Carl Nielsen (9. kesäkuuta 1865—3. lokakuuta 1931) oli Tanskan suurin, keskinkertaisin, huonoin ja ainoa säveltäjä. Hänen surkeaa musiikkiaan siedettiin niin pitkään kuin siedettiin lähinnä siksi, että hän oli lähtöisin köyhistä oloista ja kaikki toivoivat kovasti hänen onnistuvan.
Nielsen koetteli yleisön kärsivällisyyttä tuottamalla kuusi sinfoniaa, joista jokainen on edellistä huonompi. Hänen kolmea konserttoaan pidetään siedettävämpinä, sillä ne ovat sinfonioita lyhyempiä. Nielsen sävelsi myös kaksi oopperaa, joista jälkimmäinen, Maskarade (Naamailut) on kohotettu Tanskan kansallisoopperan asemaan höttöisen tarinansa sekä parempien teosten puutteen ansiosta.
Nielsen on yhä hyvin suosittu Tanskassa, mutta toisaalta niin ovat myös pølsebrød ja tanskan kieli. Tanskalaisten makuun ei siis juuri voi luottaa. Nielsenin musiikki ”löydettiin” hieman myöhemmin manner-Euroopassa, Brittein saarilla sekä Yhdysvalloissa, missä se kuitenkin viisaasti hukattiin muutaman teoksen koekuuntelun jälkeen. Nykyisin Nielsenin musiikkia esitetään säveltäjän kotimaan ulkopuolella etupäässä muissa Pohjoismaissa pelkästään solidaarisuudesta.
Viime aikoina Nielsenin musiikki on saavuttanut uutta kansainvälistä suosiota, mikä kertoo karua kieltään nykyisten säveltäjien melko totaalisesta surkeudesta.
Elämä KÖYHISTÄ OLOISTA
Carl Nielsen syntyi köyhiin oloihin Fynin saarella köyhässä pikkukylässä seitsemäntenä kahdestatoista lapsesta. Carlia paremmin elämässä on pärjännyt hänen nuorin veljensä, näyttelijä Leslie Nielsen. Perheen isä oli hyvä maalari ja huono musikantti. Ensimmäiset kokemuksensa musiikin maailmasta nuori Carl sai koputellesaan tuvan takana olleen halkopinon puita tuottaakseen erilaisia ääniä. Useimmat hänen sävellyksistään syntyivät samalla tekniikalla ja kuulostavat lähes yhtä nautittavilta.
Viulunsoiton poika aloitti kahdeksanvuotiaana, ja nelitoistakesäisenä hänet päästettiin paikalliseen sotilassoittokuntaan töräyttelemään eri puhallinsoittimia. Tanskan armeijaa ei tunnetusti otettu vakavasti, joten kukaan ei jaksanut välittää muutamista vääristä nuoteista, väärästä sävellajista tai siitä, että Carl soitti kaikki marssit päin pølseä. Kaikki kehuivat köyhistä oloista ponnistanutta poikaa rohkaistakseen tätä. Vuonna 1884 Nielsen pääsi Kööpenhaminan konservatorioon opiskelemaan, sillä oppilaitoksen johto halusi tukea köyhistä oloista pääkaupunkiin lähtenyttä nuorukaista. Vuonna 1889 Nielsen pääsi samasta syystä Kööpenhaminan kuninkaalliseen orkesteriin viulistiksi. Kuningas suhtautui sympaattisesti köyhistä oloista lähtöisin olevaan nuoreen muusikkoon ja halusi antaa tälle mahdollisuuden.
Kuunneltuaan Nielsenin viulun vingutusta vuoden verran orkesteri päätti lähettää köyhän muusikon ulkomaille stipendin turvin. Tätä päätöstä seuranneen orkesterin lyhyen kultakauden aikana Nielsen kävi imemässä vaikutteita Euroopassa. Hänen musiikillinen ilmaisunsa ei tällä matkalla kehittynyt paljoakaan, vaikka varaa olisi kyllä ollut. Sen sijaan Nielsen tapasi kuvanveistäjä Anna Marie Brodersenin, jonka kanssa meni naimisiin noin kymmenen minuuttia myöhemmin.
Palattuaan joidenkin kuukausien Euroopan-matkalta Nielsen katsoi kehittyneensä siinä määrin, että alkoi harjoittaa kapellimestarin tehtäviä sekä säveltämistä. Hänen ensimmäinen sinfoniansa valmistui 1892. Yleisö kehui sitä varovasti, koska ei halunnut lannistaa köyhistä oloista lähtenyttä säveltäjää. Siitäkös Nielsen innostui. Hän meni säveltämään toisenkin sinfonian, lisänimeltään Neljä temperamenttia. Sinfoniassa itsessään ei tosin ole temperamenttia edes yhden, saati sitten neljän, edestä. Kun kukaan ei vieläkään hennonnut sanoa poikkipuolista sanaa, Nielsen kirjoitti vielä kolmannenkin, ”ekspansiivisen” sinfoniansa. Ainut havaittava ekspansio on mitäänsanomattoman ja mieleen jäämättömän aineksen huima laajentuminen. Neljännen, 1916 valmistuneen sinfoniansa nimeksi Nielsen antoi Den uudslukkelige, Sammumaton. Teos ei tosiaan ota sammuakseen, vaan käryää kuin vanha autonrengas. Nyt yleisö huomasi olevansa voimaton Nielsenin edessä: kun kritiikkiä ei ollut annettu ajoissa, oli mahdotonta aloittaa sitä enää. Vääjäämättä seurannut viides sinfonia (1922) jäi surkeudessa ja mitäänsanomattomuudessa vielä kauas viimeiseksi jääneen kuudennen (1925) taakse. Sinfonia nro. 6, Sinfonia semplice, on eräs koko taidemusiikin historian turhimpia teoksia. Ilmeisesti teos on katkeroituneen Nielsenin kosto siitä, ettei ikinä saanut perhetaustansa takia lainkaan rakentavaa kritiikkiä. Sinfonia on niin huono, että harva sen ohjelmaansa ottanut orkesteri viitsii soittaa sitä loppuun asti. Markkinoilla on jopa levytyksiä, joissa orkesterin into lopahtaa toisessa osassa, minkä jälkeen kapellimestari kävelee ulos kolmannessa. Sinfonian neljättä osaa ei ole saatu koskaan esitettyä muuten kuin itsenäisenä teoksena.
Nielsen kuoli mahdollisesti auto-onnettomuudessa Kööpenhaminassa vuonna 1931.