Howard Hawks
| Howard Hawks | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 30. toukokuuta 1896 Goshen, Indiana, Yhdysvallat |
| Kuollut | 26. joulukuuta 1977 (81 vuotta) Palm Springs, Kalifornia, Yhdysvallat |
| Ammatti | ohjaaja |
| Puoliso |
Athole Shearer (1928–1940) Nancy ”Slim” Gross (1941–1949) Dee Hartford (1953–1960) |
| Ohjaaja | |
| Aktiivisena | 1923–1970 |
| Tunnetuimmat ohjaukset |
Hätä ei lue lakia (1938) Meidän vastaeronneiden kesken (1940) Kirjava satama (1944) Syvä uni (1946) Herrat pitävät vaaleaveriköistä (1953) Rio Bravo (1959) |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Howard Winchester Hawks (30. toukokuuta 1896 Goshen, Indiana, Yhdysvallat – 26. joulukuuta 1977 Palm Springs, Kalifornia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja. Hän teki pitkän uran itsenäisenä tuottajana ja kuvasi elokuvia kaikille suurille amerikkalaisille elokuvayhtiöille. Hawks oli monipuolinen ohjaaja, ja hänen elokuvansa edustavat useita elokuvan lajityyppejä. Hän oli määrittelemässä 1930-luvulla muun muassa gangsterielokuvaa ja screwballkomediaa. Tämän jälkeen hän teki muun muassa film noir -klassikon Syvä uni, Marilyn Monroen ensimmäisen tähtielokuvan Herrat pitävät vaaleaveriköistä ja John Waynen lännenelokuvan Rio Bravo.
Nuoruus ja opiskeluaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Howard Hawks syntyi vuonna 1896. Hän kuului varakkaaseen sukuun. Sekä hänen isänsä että isoisänsä olivat metsäteollisuuden johtohenkilöitä.[1] Howard oli vanhin perheen kolmesta pojasta, ja hän oli läheinen kaksi vuotta nuoremman Kennethin kanssa.[2] Kenneth toimi myöhemmin myös elokuvaohjaajana ja toinen veli William tuottajana. Heillä oli myös kaksi siskoa, Grace, joka kuoli 1927 tuberkuloosiin, ja Helen, joka kuoli lapsena ruokamyrkytykseen.[3]
Howard ei pärjännyt kovinkaan hyvin koulussa, mutta hän pääsi silti Cornellin yliopistoon, missä hän valitsi pääaineekseen konetekniikan. Yliopistoaikana Hawks tutustui Victor Flemingiin, jonka kanssa hän ystävystyi ja josta tuli hänen harvoja läheisiä ystäviään. Fleming oli ihastunut elokuvamaailmaan, ja Hawks seurasi häntä Hollywoodiin, missä hän sai kesäksi 1916 paikan Famous Players-Laskyn elokuvastudiolle järjestäjäksi.[2]
Elokuvaura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäiset elokuvat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäisessä maailmansodassa Hawks palveli ilmavoimien kouluttajana, ja sodan jälkeen hän työskenteli hetken kilpa-autojen ja lentokoneiden parissa. Tämän jälkeen hän ohjasi joitakin lyhyitä komedioita ja toimi riippumattomana tuottajana.[1] Hawks aloitti 1923 Paramount Picturesilla käsikirjoitusosastolla ja työskenteli siellä noin 40 elokuvan käsikirjoituksen parissa, yleensä ilman mainintaa tekijäluettelossa. Hän siirtyi 1924 MGM:lle toiveenaan päästä ohjaajaksi. Hawks jätti MGM:n käsikirjoitusosaston seuraavana vuonna ja sai ohjaajasopimuksen William Foxilta. Hän käsikirjoitti neljä elokuvaa ennen kuin sai mahdollisuuden ohjata ensimmäisen elokuvansa.[3]
Hawksin ensimmäiset ohjaustyöt olivat vuonna 1926 ilmestyneet The Road to Glory ja Viikunalehti.[4] Ensimmäisissä elokuvissaan Hawks otti vaikutteita Ernst Lubitschilta, Erich von Stroheimilta ja Josef von Sternbergiltä, mikä näkyi erityisesti elokuvissa Viikunalehti, Paid to Love (1927) ja Prinssi Fazil (1927).[1]
Toimintaelokuvista screwballkomedioihin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Fox-kauden jälkeen Hawks ei toiminut enää urallaan minkään yhtiön vakituisena ohjaajana, vaan hän tuotti elokuvia itsenäisesti kaikille Hollywood-studioille. Hawksin ensimmäiset äänielokuvat olivat toimintaelokuvia. Ensimmäisenä Hawksin omaa tyyliä edustavana elokuvana pidetään brittilentueesta kertovaa ilmasotaelokuvaa Öinen eskaaderi (1930). Hänen seuraavat elokuvansa olivat gangsterielokuvat The Criminal Code (1931) ja Arpinaama (1932), jonka pääosassa oli Paul Muni.[1]
Hawks käytti näyttelijä James Cagneyn maanista hahmoa toimintaelokuvissa Huimapäitten kuningas (1932) ja Kuolemanlentäjät (1936). Huimapäitten kuningas oli ensimmäisiä merkittäviä rallielokuvia. Kuolemanlentäjät oli puolestaan siinä mielessä henkilökohtainen elokuva, että Hawks tunsi lentäjien kuolemanvaaran. Monet hänen nuoruudenystävistään olivat kuolleet maailmansodassa ja hänen veljensä Kenneth, joka oli myös ohjannut muutamia elokuvia, kuoli vuonna 1930 lento-onnettomuudessa.[1]
Hawks oli 1930-luvulla perustamassa screwballkomedian lajityyppiä. Genren ensimmäisiä töitä oli Charles MacArthurin ja Ben Hechtin käsikirjoituksen pohjalta tehty satiiri Primadonna (1934). Maineikkaimpia Hawksin screwballkomedioista ovat Hätä ei lue lakia (1938) ja Meidän vastaeronneiden kesken (1940).[1]
Tukkikuninkaassa (1936) pääosassa oli Hawksin löytämä Frances Farmer, jota hän itse piti parhaana näyttelijänä, jonka kanssa oli työskennellyt. Farmerin suoritus oli myös keskeinen niin sanotun ”hawksilaisen naisen” kehityksessä. Itse elokuva oli kuitenkin puolivillainen tuottaja Samuel Goldwynin sekaantumisen takia.[1] Hawks ohjasi Jesse L. Laskylle, jolta oli saanut ensimmäisen työpaikkansa, Kersantti Yorkin (1941), joka oli epätyypillinen Hawks-elokuva. Se kertoo pasifistisesta maanviljelijästä, josta tulee sotasankari. Se oli kuitenkin Hawksin menestynein elokuva.[5]
Film noirista lännenelokuviin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 1944 Kirjava satama perustui Hawksin ystävän Ernest Hemingwayn samannimiseen romaaniin. Elokuvan lopputulos oli kaukana alkuperäisromaanista, mutta sen sijaan se oli humoristinen mietiskely itsekunnioituksesta ja vastuusta. Miespääosassa oli Humphrey Bogart ja naispääroolissa tämän tuleva vaimo Lauren Bacall, josta Hawks muovasi tähden. Bacall ja Bogart olivat pääosissa myös vuonna 1946 valmistuneessa film noir -teoksessa Syvä uni. Raymond Chandlerin romaaniin perustuvassa elokuvassa Hawks hylkäsi juonen logiikan ja antoi sen edetä henkilöiden jännitteiden kautta.[5]
Hawksin ensimmäinen lännenelokuva oli vuonna 1948 valmistunut Punainen virta, johon hän riskeerasi itsenäisenä tuottajana ison pääoman. Se oli myös Hawksin ensimmäinen elokuva John Waynen kanssa ja Montgomery Cliftin ensirooli. Elokuva levitettiin United Artistsin kautta, ja sen levitys vei Hawksin voimia. Hän rentoutui ensimmäisen värielokuvansa, Professorin (1948) parissa, joka oli elokuvan Jään tänne yöksi uudelleenfilmatisointi.[5]
Cary Grantista oli tullut Hawksin suosikkinäyttelijä, ja hänen kanssaan Hawks teki 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa kaksi komediaelokuvaa. Olin mies-sotamorsian (1949) kuvattiin toisen maailmansodan runtelemassa Euroopassa, ja elokuvassa Rakas, minä nuorrun (1952) Grant esittää kemistiä, joka suunnittelee nuorennuslääkettä.[5]
Hawksin oma yhtiö Monterey oli kaatunut Punaisen virran takia, mutta hän perusti uuden Winchester-nimisen yhtiön. Se tuotti muun muassa elokuvan ’Se’ toisesta maailmasta (1951), jonka Hawks antoi luottoleikkaajansa Christian Nybyn ohjattavaksi. Winchesterille Hawks ohjasi itse toisen lännenelokuvansa Korkean taivaan alla (1952).[5]
Marilyn Monroe oli esiintynyt jo sivuroolissa Hawksin elokuvassa Rakas, minä nuorrun, mutta Monroen ensimmäinen todellinen tähtielokuva oli Hawksin ohjaama pop-klassikko Herrat pitävät vaaleaveriköistä (1953). Hawks päätti seuraavaksi kokeilla CinemaScopen ja stereoäänen mahdollisuuksia spektaakkelissa Faaraoitten maa (1955).[5]
Rio Bravo ja viimeiset elokuvat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Faaraoitten maan jälkeen Hawks piti neljän vuoden tauon, jonka aikana hän huomasi televisiosta, että lännentarinoiden kysyntä oli edelleen voimissaan. Hawks käytti televisioestetiikkaa viimeisenä mestariteoksenaan pidetyssä lännenelokuvassa, Rio Bravo (1959). Se oli Hawksin lakonisin elokuva, ja kriitikko Robin Wood on sanonut siitä, ettei se sisällä yhtään kaunista kuvaa. Siinä pääosaa näytteli John Wayne, joka oli noussut Grantin ohi Hawksin suosikkinäyttelijäksi ja alter egoksi.[5]
Hawks ohjasi Rio Bravon jälkeen 1960-luvulla joitakin viihde-elokuvia. Hatari (1962) oli kepeä seikkailukomedia, Miehen lempiurheilu? (1964) kertoi ensimmäistä kertaa kalaan joutuvasta kalastusoppaiden kirjoittajasta ja Vauhtihurjat (1965) sijoittui kilpa-autoilun maailmaan. Hawksin viimeiset elokuvat El Dorado (1967) ja Rio Lobo (1970) olivat eräänlaisia muunnelmia Rio Bravosta, ja niissäkin pääosassa oli John Wayne.[5]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hawks oli kolmesti naimisissa. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli näyttelijä Athole Shearer, jonka sisko oli näyttelijä Norma Shearer ja veli ääniteknikko Douglas Shearer. He menivät naimisiin 1928, saivat kaksi lasta, Barbaran ja Davidin, ja erosivat vuonna 1940. Athole kärsi koko elämänsä ajan psyykkisistä ongelmista. Hänen on myöhemmin epäilty sairastaneen kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Atholen tilaa ei auttanut Hawksin uskottomuus. Hänellä oli avioliittojensa ulkopuolella useita suhteita, ja toisen vaimonsa seurapiirihenkilö Nancy ”Slim” Grossin hän tapasi vuonna 1938. Slim oli tuolloin 20-vuotias ja Hawks 42-vuotias. He rakastuivat pian ja menivät naimisiin vuonna 1941. He saivat yhden lapsen ja erosivat 1949.[6][7] Hawksin kolmas vaimo oli malli ja näyttelijä Dee Hartford, jonka kanssa hän oli naimisissa 1953–1959. Hartford oli yli 30 vuotta Hawksia nuorempi.[8]
Tyyli ja merkitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hawks oli poikkeuksellisen monipuolinen elokuvaohjaaja, ja hän vaikutti monien amerikkalaisten elokuvan tyylilajien kehittymiseen. Ranskalainen kriitikko-elokuvaohjaaja Jacques Rivette on jopa sanonut, että Hawks on tehnyt kaikkien keskeisten amerikkalaisen elokuvan lajityyppien parhaan elokuvan (muun muassa gangsterielokuva, lännenelokuva ja komedia).[9]
Hawks jäi todennäköisesti monipuolisuutensa takia jopa joidenkin aikalaistensa varjoon. Alfred Hitchcock tunnettiin ”jännityksen mestarina”, John Ford erikoistui lännenelokuviin, Orson Welles oli ”lapsinero” ja Frank Capra kuvasi omaperäisellä tunteellisuudellaan amerikkalaisuutta. Hawksin työt edustavat niin laajaa elokuvatyylien kirjoa, että hänen omaa tyyliään on vaikea hahmottaa. Lisäksi hän keskittyi usein elokuvien konkreettisiin elementteihin, kuten näyttelijöihin, tunnelmaan, toimintaan ja yleisön viihdyttämiseen, eikä pyrkinyt niin vahvasti itsetietoiseen sanomaan. Hawksin aseman tunnustaminen sai lähtölaukaisunsa 1953, kun Jacques Rivetten essee ”Génie de Howard Hawks” (”Howard Hawksin nerokkuus”) julkaistiin Cahiers du cinéma -lehdessä. François Truffaut puolestaan kirjoitti seuraavana vuonna auteur-teorian pohja-artikkelin, jossa hän nosti Hawksin ja Hitchcockin teorian keskeisiksi ohjaajiksi.[10]
Hawks sanoi itse miettivänsä elokuviensa käsikirjoitusta aina ensin komedian kautta, ja siksi hänen elokuviensa traagisissakin kohtauksissa on usein farssimainen viritys. Hawksin stoalaista moraalia Peter von Baghin mukaan ilmentää fyysinen, taiteellisia tehoja karttava yksinkertaistettu tyyli. Tapahtumat kuvataan lakonisesti olan korkeudelta. Tätä peruskuvaa ranskalaiset ovat kutsuneet ”amerikkalaiseksi otokseksi”. Hawksin elokuvissa ei ole takaumia, ja katsojat tietävät aina samat asiat kuin elokuvan roolihahmotkin.[11] Hän oli toisaalta ensimmäisiä ohjaajia, joka sai näyttelijänsä äänielokuvan aikana pois kohteliaasta teatterityylistä. Hän käytti paljon dialogia, jossa näyttelijät puhuivat toistensa päälle.[12]
Hawks keskittyi usein toiminnallisiin elokuviin, joissa esiintyi gangstereita, karjapaimenia, etsiviä, lentäjiä ja kilpa-ajajia. Hän ei kuitenkaan itse ollut kiinnostunut varsinaisesta toiminnasta ja antoi usein apulaisohjaajien kuvata toimintakohtaukset.[12] Hänen toimintaelokuvissaan toistuu ”elämän ja kuoleman” -kohtaus, jossa ratkaisut pitää tehdä sekunnin kymmenesosissa. Yhtä säännöllisesti elokuvan henkilöiden pitää tehdä ongelmien ratkaisemiseksi yhteistyötä, jossa korostuu jokaisen osuuden tärkeys.[11]
Hawksin elokuvat kertovat usein miesten ystävyydestä. Hän käytti elokuvissaan eräänlaista idealisoitua mieskuvaa, jonka piirteisiin kuuluivat ammattimaisuus, rohkeus paineen alla, toveruus, neuvokkuus, itseluottamus ja itsekunnioitus. Hawks kuitenkin lievensi mieshenkilöidensä sankaristatusta painottamalla päähahmojen vastuuta nuorten miesten kouluttamisessa tai vanhojen huolehtimisessa.[12] Vaikka Hawks liitetäänkin usein machoelokuviin, naiset olivat erityisesti hänen screwballkomedioidensa kantava voima.[13] Kriitikko Robin Wood on kommentoinut, että Hawksin komediat kääntävät ylösalaisin konservatiivisen patriarkaalisuuden. Feministit ovatkin ylistäneet hänen elokuviensa itsenäisiä naishahmoja.[12] Hawksin elokuvien itsenäisiä ja moniulotteisia naisia on kutsuttu niin sanoituksi ”hawksilaisiksi naisiksi”.[14] Hänen elokuvissaan näytteli useita aikansa merkittävimmistä naisnäyttelijöistä, ja hän myös muun muassa löysi Lauren Bacallin ja antoi Rita Hayworthille tämän ensimmäisen merkittävän roolin.[12]
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Vuosi | Alkuperäinen nimi | Suomenkielinen nimi | Huomioita | Tehtävä ohjauksen lisäksi |
|---|---|---|---|---|
| 1923 | Quicksands | mykkä | ei ohjaajana, vain käsikirjoitus ja tuottaja | |
| 1924 | Tiger Love | Villikissan häät | mykkä | ei ohjaajana, vain käsikirjoitus |
| 1925 | The Dressmaker from Paris | Kauneusparaati | mykkä | ei ohjaajana, vain käsikirjoitus |
| 1926 | The Road to Glory | Teräskypärän miehet | mykkä | käsikirjoitus |
| 1926 | Fig Leaves | Viikunalehti | mykkä, sisältää värijaksoja | käsikirjoitus |
| 1926 | Honesty - the Best Policy | mykkä | ei ohjaajana, vain käsikirjoitus | |
| 1927 | The Cradle Snatchers | mykkä | ||
| 1927 | Paid to Love | mykkä | ||
| 1928 | A Girl in Every Port | mykkä | käsikirjoitus | |
| 1928 | Fazil | Sheikin valkoinen vaimo | mykkä | |
| 1928 | The Air Circus | ohjaus Lewis Seilerin kanssa; kadonnut | ||
| 1929 | Trent's Last Case | |||
| 1930 | The Dawn Patrol | Öinen eskaaderi | käsikirjoitus | |
| 1931 | The Criminal Code | tuottaja | ||
| 1932 | Scarface | Arpinaama | tuottaja, käsikirjoitus | |
| 1932 | The Crowd Roars | Huimapäitten kuningas | käsikirjoitus | |
| 1932 | La Foule Hurle | ohjaus John Daumeryn kanssa | ||
| 1932 | Tiger Shark | Tiikerihai | käsikirjoitus | |
| 1933 | Today We Live | Hänen suuri rakkautensa | ohjaus Richard Rossonin kanssa | |
| 1933 | The Prizefighter and the Lady | Naisten suosikki | ohjaus W. S. Van Dyken kanssa | |
| 1934 | Viva Villa! | Viva Villa | erosi kesken kuvausten | käsikirjoitus |
| 1934 | Twentieth Century | Primadonna | tuottaja | |
| 1935 | Barbary Coast | Barbaarirannikko | ||
| 1936 | Ceiling Zero | Kuolemanlentäjät | ||
| 1936 | Sutter's Gold | Kultaa ja verta | erosi ennen kuvausten alkua | |
| 1936 | The Road to Glory | Teräskypärän miehet | käsikirjoitus | |
| 1936 | Come and Get It | Tukkikuningas | ||
| 1938 | Bringing up Baby | Hätä ei lue lakia | tuottaja | |
| 1938 | Test Pilot | Nykypäivän sankarit | ei ohjaajana, vain käsikirjoitus | |
| 1939 | Only Angels Have Wings | Vain enkeleillä on siivet | tuottaja | |
| 1939 | Indianapolis Speedway | Vauhdin paholaiset | ei ohjaajana, vain käsikirjoitus | |
| 1940 | His Girl Friday | Meidän vastaeronneitten kesken | tuottaja | |
| 1941 | Sergeant York | Kersantti York | tuottaja | |
| 1941 | Ball of Fire | Jään tänne yöksi | ||
| 1943 | Air Force | Ilma on kohtalomme | tuottaja | |
| 1943 | The Outlaw | Lainsuojaton | erosi kahden viikon jälkeen | käsikirjoitus |
| 1943 | Corvette K-225 | Merten sissit | elokuvassa ohjaajaksi merkitty Richard Rosson | tuottaja |
| 1944 | To Have and Have Not | Kirjava satama | tuottaja | |
| 1946 | The Big Sleep | Syvä uni | tuottaja | |
| 1948 | Red River | Punainen virta | ohjaus Arthur Rossonin kanssa | tuottaja |
| 1948 | A Song is Born | Professori | ensimmäinen Technicolor-elokuva | |
| 1949 | I Was a Male War Bride | Olin mies-sotamorsian | ||
| 1951 | The Thing From Another World | ’Se’ toisesta maailmasta | elokuvassa ohjaajaksi merkitty Christian Nyby | tuottaja, käsikirjoitus |
| 1952 | The Big Sky | Korkean taivaan alla | tuottaja | |
| 1952 | O. Henry's Full House | Neljä helmeä | ohjasi episodin "Ransom of Red Chief" | |
| 1952 | Monkey Business | Rakas, minä nuorrun | ||
| 1953 | Gentlemen Prefer Blondes | Herrat pitävät vaaleaveriköistä | Technicolor-elokuva | |
| 1955 | Land of the Pharaohs | Faaraoitten maa | ||
| 1959 | Rio Bravo | Rio Bravo | Technicolor-elokuva | tuottaja |
| 1962 | Hatari! | Hatari | Technicolor-elokuva | tuottaja |
| 1964 | Man's Favourite Sport | Miehen lempiurheilu? | Technicolor-elokuva | tuottaja |
| 1965 | Red Line 7000 | Vauhtihurjat | Technicolor-elokuva | tuottaja, käsikirjoitus |
| 1967 | El Dorado | El Dorado | Technicolor-elokuva | tuottaja |
| 1970 | Rio Lobo | Rio Lobo | Technicolor-elokuva | tuottaja |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Alanen, Antti: Elokuvantekijät. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-20533-3
- Armstrong, Richard & Charity, Tom & Hughes, Lloyd & Winter, Jessica: The Rough Guide to Film. London: Rough Guides, 2007. ISBN 978-1-84353-408-2
- Bagh, Peter von: Elokuvan historia. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 951-1-14868-0
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g Alanen, s. 285–286.
- ↑ a b Jacobs, Diane: Split Screen NYTimes.com. 20.7.1997. The New York Times Company. Viitattu 19.4.2015. (englanniksi)
- ↑ a b McBride, Joseph: Hawks on Hawks. Lexington, Kentucky: The University Press of Kentucky, 2013. ISBN 0-520-04344-8
- ↑ Boxwell, David: Howar Hawks. Senses of Cinema, 5/2002, nro 20. Senses of Cinema Inc. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.5.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Alanen, s. 287–288.
- ↑ Thompson, David: Howard Hawks: Slim and the silver fox 10.2.2012. BFI. Arkistoitu 26.9.2015. Viitattu 21.4.2015. (englanniksi)
- ↑ Berger, Marilyn: Nancy Lady Keith Is Dead at 73; A Socialite Known for Her Wit NYTimes.com. 7.4.1990. The New York Times Company. Viitattu 21.4.2015. (englanniksi)
- ↑ Eder, Bruce: Dee Hartford : Biography AllMovie. All Media Network, LLC. Viitattu 21.4.2015. (englanniksi)
- ↑ Bagh, s. 180.
- ↑ Breivold, Scott (toim.): Howard Hawks: Interviews. Jackson: University Press of Mississippi, 2006. ISBN 1-57806-832-0 Google-kirjat (viitattu 21.4.2015).
- ↑ a b Bagh, s. 181.
- ↑ a b c d e Armstrong, s. 218.
- ↑ Coffin, Lesley: Screwball Comedy and the Hawksian Woman 24.3.2014. Pretty Clever Films. Viitattu 3.5.2015. (englanniksi)
- ↑ King, Susan: Not just pretty faces 13.8.2003. Los Angeles Times. Viitattu 3.5.2015. (englanniksi)
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Joseph McBride: Hawks on Hawks (University of California Press, 1982, ISBN 9780520045521), suomentanut Hannu Tervaharju (Like, 2002, ISBN 951-578-932-X)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Howard Hawks Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||||||
