Mary Jo Catlett

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mary Jo Catlett
Henkilötiedot
Syntynyt2. syyskuuta 1938 (ikä 86)
Yhdysvallat Denver, Colorado
Näyttelijä
Aktiivisena 1966–
Merkittävät roolit Pearl Gallagher
(Diff'rent Strokes)
Rouva Pöhö
(Paavo Pesusieni)
Aiheesta muualla
IMDb

Mary Jo Catlett (s. 2. syyskuuta 1938) on yhdysvaltalainen näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten roolistaan taloudenhoitaja Pearl Gallagherinä tilannekomediassa Diff'rent Strokes.[1]

Catlett aloitti näyttelijänuransa teatterissa 1960-luvulla New Yorkissa.[2] 1970-luvulla hän alkoi esiintyä pienissä rooleissa televisiosarjoissa, joita olivat muiden muassa Kojak, M*A*S*H, Starsky ja Hutch ja The Dukes of Hazzard. Vuonna 1982 hän alkoi esittää Pearl Gallagheriä Diff'rent Strokesissa ja esitti tätä sarjan loppuun saakka, vuoteen 1986.

1990-luvulla hän alkoi tehdä myös runsaasti äänirooleja animaatiosarjoihin. Hänen tunnetuin ääniroolinsa on rouva Pöhön rooli piirrossarjassa Paavo Pesusieni, jota hän esitti myös Paavo Pesusieni – elokuvassa. Sivuääniä hän teki jo 1980-luvulla Smurffeihin ja 2000-luvulla muun muassa Kim Possibleen ja American Dad!:iin.

  1. Albertson, Cammila: Mary Jo Catlett: Biography Allmovie. Viitattu 14.9.2009. (englanniksi)
  2. Mary Jo Catlett Biography (1938-) Filmreference.com. Viitattu 14.9.2009. (englanniksi)
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.