Karl Marx

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Karl Marx
Marx vuonna 1875.
Marx vuonna 1875.
Henkilötiedot
Syntynyt5. toukokuuta 1818
Trier, Preussin kuningaskunta, Saksan liitto
Kuollut14. maaliskuuta 1883 (64 vuotta)
Lontoo, Englanti, Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta
Koulutus ja ura
Koulukunta marxismi
Vaikutusalueet politiikka, taloustiede, luokkataistelu
Tunnetut työt Kommunistisen puolueen manifesti (1848), Pääoma (1867)
Väitöstyön ohjaaja Bruno Bauer
Opettaja Friedrich Gottlieb Welcker
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Karl Heinrich Marx (5. toukokuuta 1818 Trier, Preussi, Saksa – 14. maaliskuuta 1883 Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta)[1] oli preussilaissyntyinen yhteiskuntafilosofi, materialisti ja kapitalismin päättymisen ennustaja. Marxin ajattelua kutsutaan yleisesti marxilaisuudeksi tai marxismiksi.

Marx tunnetaan erityisesti teoriasta, joka käsittelee työtätekevän ja omistavan luokan luokkaristiriitaa ja -taistelua. Marxia pidetään uudenaikaisen sosialismin ja kommunismin perustajana antamalla sosialismille tieteellisen luonteen erotuksena utopiasta. Marx työskenteli Friedrich Engelsin kanssa.

Marx kehitti ja pyrki julkaisemaan kattavan analyysin kapitalismin heikkouksista ja sosialismiin siirtymisen todennäköisyydestä, koska kapitalismi tulisi Marxin mukaan kaatumaan sisäisten ristiriitojensa vuoksi. Monet muut sosialistit, kuten Henri de Saint-Simon ja Louis-Auguste Blanqui olivat kertoneet sosialismista jo ennen Marxia.[2][3][4][5]

Marxin merkittävä kontribuutio kapitalismin analyysin lisäksi oli materialistinen historiankäsitys, joka sitoi sosialismin yhteiskuntajärjestelmien jatkumoon ihmisen arkielämän konkreettisista aineellisista, materiaalisista syistä.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Karl Marxin elämäkerta

Perhetausta ja opiskeluvuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karl Marx syntyi juutalaiseen perheeseen Preussin Trierissä. Hänen isänsä Hirschel, sittemmin Heinrich, Marx oli lakimies, joka ajalle tyypillisen juutalaissyrjinnän takia kääntyi luterilaiseksi.[6] Kodissa vieraili kulttuurielämän edustajia, joita innostivat valistusaatteet.[7]

Marxin oletetaan olleen kotiopetuksessa aina vuoteen 1830 asti, jolloin hän aloitti opinnot Trierin lyseossa.[8] Marx tuli ylioppilaaksi vuonna 1835. Hänen terveytensä oli horjuva ja hänet vapautettiin asepalveluksesta.[9] Ylioppilaaksi tultuaan Marx kirjautui Bonnin yliopistoon opiskelemaan lakia.[10]

Marx tutustui koulukaverinsa Edgar von Westphalenin sisareen Jennyyn, ja nuoret ihastuivat toisiinsa. Von Westphalenien perhe oli Preussin ylhäisaatelistoa.[11] Aikalaiset ihmettelivät, miten paroni saattoi antaa tyttärensä seurustella juutalaissukuisen ja porvarissäätyisen miehen kanssa. Kesällä 1836 Karl Marx ja Jenny von Westphalen kihlautuivat.[11] Avioliitto kesti aina Jennyn kuolemaan asti vuonna 1881.[12]

Vaihdettuaan yliopistoa Berliiniin vuonna 1836, Marx kiinnostui filosofiasta ja etenkin hegeliläisyydestä. Ensimmäisenä Berliinin-vuotenaan hän opiskeli tiiviisti lakia, sillä hän pyrki edelleen tuomariksi. Hän halusi kirjoittaa teoksen lakitieteen filosofiasta, mutta kirja ei koskaan valmistunut. Marx kokeili siipiään kirjoittajana kirjoittaen runoja sekä romaanikäsikirjoituksen, jota itsekin piti huonona.[13]

Kun Marx päätti syventyä filosofiaan, oli Preussin sisäpoliittinen ilmasto muuttumassa taantumuksellisemmaksi ja akateemista vapautta ryhdyttiin rajoittamaan. Vuonna 1841 Marx valmistui Berliinin yliopistosta, toimittaen tohtorinväitöskirjansa Demokritoksen ja Epikuroksen luonnonfilosofian ero Jenan yliopistoon, jossa oli vapaamielinen ilmapiiri. Jenan yliopisto myönsi Karl Marxille filosofian tohtorin arvon vuonna 1841.[14]

Päätoimittajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoren teologin Bruno Bauerin kanssa 1841 Marx aloitti kampanjansa oikeistohegeliläisiä ja kirkkoa vastaan. He kirjoittivat pamfletin Tuomiopäivän pasuuna Hegelin yllä.[15] Teoksen tekijöiden paljastumisen vuoksi vuonna 1842 Marx hylkäsi yliopistollisen maailman ja matkusti Kölniin, joka tunnettiin vauraana ja edistyneenä kaupunkina. Tapaamiensa henkilöiden avulla Marx siirtyi journalismin pariin ja alkoi toimittaa Rheinische Zeitung -lehteä, joka oli tarkoitettu kilpailijaksi vanhoilliselle Kölnische Zeitung -lehdelle.[16]

Ensimmäiset Marxin laatimat lehtikirjoitukset ilmestyivät vuonna 1842. Kirjoituksillaan Marx suututti ensiksi heikkona pitämänsä liberaalin opposition. Kun lehden levikki ja maine kasvoivat, hermostuivat myös Preussin viranomaiset. Marxin kirjoituksia pidettiin röyhkeinä ja maapäivien puhemies von Schaper vaati Berliinin sensuuriviranomaisilta toimintaa. Lehti lakkautettiin tammikuussa 1843.[17] Marxin ystävä Arnold Ruge muutti Ranskaan, perusti siellä Deutsche–französische Jahrbücher -nimisen julkaisun ja pyysi Marxia mukaan.[18]

Aika Ranskassa ja Belgiassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marx saapui vaimonsa kanssa Pariisiin vuonna 1843. Vuoden 1830 vallankumouksen jälkeen Pariisiin oli asettunut lukuisia radikaaleja ajattelijoita, kuten, anarkisti Pierre Proudhon.[19] Ensimmäinen lapsi, tytär Jenny (Jennychen) syntyi Pariisissa vuonna 1844. Lastenhoidon järjestämiseksi Jenny-puoliso päätti lähteä Trieriin vanhempiensa luo.[20]

Deutsche–fransösische Jahrbücher ei menestynyt, ja sitä ilmestyi vain yksi numero. Sen merkittävin avustaja oli runoilija Heinrich Heine, joka kirjoitti lehteen artikkelin Baijerin kuninkaan Ludvig I:n naisseikkailuista. Poliisi takavarikoi lehdet, ja Preussin hallitus määräsi, että Marx ja Heine tulee pidättää heti kun he ylittävät Saksan rajan. Arnold Ruge lopetti lehtensä. Marx lupautui kirjoittamaan Vorvärts! nimiseen kommunistiseen lehteen. Samoihin aikoihin hän kiinnostui taloustieteestä. Kesällä 1844 hän luki Adam Smithin, James Millin ja David Ricardon teoksia. Smithiä ja Ricardoa Marx arvosti, mutta arvosteli heitä siitä, että he eivät selitä lähtökohtanaan olevaa yksityisomistusta.[21] Vuonna 1844 Marx tapasi elämänmittaiseksi ystäväksi muodostuvan Friedrich Engelsin.[22]

Takana Friedrich Engels ja Karl Marx, edessä Marxin puoliso Jenny von Westphalen ja heidän lapsensa Laura Marx ja Eleanor Marx (1864).

Vuonna 1845 Preussin suurlähettiläs Alexander von Humboldt vaati Ranskan hallitusta toimiin Vorvärts!-lehteä vastaan. Lehti lakkautettiin ja Ranskan sisäministeriö päätti karkottaa Marxin maasta.[23]

Ainoa mannereurooppalainen maa, johon Marx saattoi muuttaa oli Belgia.[24] Maanpakoon asettui myös Jenny-puolison veli Edgar von Westphalen, elinikäinen ystävä Josef Weydemeyer, joukko puolalaisia sosialisteja, Marxin ystävä Moses Hess sekä Friedrich Engels. Jenny Marx, tytär ja kotiapulainen saapuivat myös Brysseliin.[25]

Vuonna 1845 Marx ja Engels vierailivat Englannissa tutustumassa paitsi Lontoon kirjastoihin, myös ottamassa selvää maailman ensimmäisestä työväenliikkeestä, chartisteista. Palattuaan Belgiaan Marx ryhtyi kirjoitustyöhön ja Engels agitoi Brysselin sosialisteja liittoutumaan.[26]

Brysselissä Marx ja Engels kirjoittivat yhdessä arvostelua hegeliläisyyttä vastaan, kymmeniä väittelykirjoituksia niin konservatiiveista, ranskalaisista sosialisteista kuin liberalisteistakin. Erään kerran kaksikko päätti kirjoittaa aluksi artikkelin Marxin entistä toveria, Baueria ja tämän veljiä sekä heidän kumppaneitaan vastaan. Artikkelista syntyi teos Pyhä perhe.[27]

Ranskassa ollessaan Marx ja Engels olivat liittyneet saksalaisten maanpakolaisten perustamaan Oikeamielisten liittoon, joka Marxin vaikutuksesta muutti nimensä Kommunistien liitoksi vuonna 1847. Vanhan Oikeamielisten liiton tunnus ”kaikki ihmiset ovat veljiä” korvattiin tunnuksella ”kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen”.[28]

Marxin ja Engelsin kuuluisin yhteinen työ, Kommunistisen puolueen manifesti kirjoitettiin Brysselissä Kommunistien liiton julistukseksi ja julkaistiin ”Euroopan hulluna vuonna” 1848. Teos kuuluu kaikkien aikojen luetuimpiin ihmiskunnan historiassa. Jälkisanoissaan Marx julistaa että ”Porvariston tuho ja proletariaatin nousu ovat molemmat yhtä väistämättömiä ilmiöitä.”[29] Vaikka Engelsin jälki näkyi lopullisessa versiossa, latomoon saapuva teksti oli kokonaisuudessaan Marxin kynästä syntynyt, ja hän olikin kirjoittanut sitä Kommunistiliiton painostuksen alla yötä päivää. Kommunistisen puolueen manifesti ilmestyi saksaksi 24. helmikuuta vuonna 1848.[30] Teos ladottiin Lontoossa.[31]

Samaan aikaan syttynyt Ranskan vallankumous huolestutti Belgian hallituksen. Maaliskuun 3. päivänä 1848 Marx sai maastakarkotusmääräyksen. Aikaa poistumiseen olisi vain vuorokausi. Marx oli pakkaamassa tavaroitaan, kun poliisi tunkeutui asuntoon ja pidätti hänet. Pidätyksen syyksi ilmoitettiin, että Marx oli maassa ilman passia. Myös Jenny joutui pidätetyksi, ja häntä syytettiin irtolaisuudesta. Seuraavana päivänä Marxit vapautettiin ja virkavalta saattoi heidät Ranskan rajalle. Karl Marx oli muutenkin aikonut siirtyä Ranskaan, sillä maan uuden hallituksen ministeri, Ferdinand Flocon, oli kutsunut hänet takaisin Ranskaan.[32]

Vuoden 1848 vallankumous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös Engels saapui Pariisiin, ja miehet laativat lentolehtisen Kommunistisen puolueen vaatimukset Saksassa. Se julkaistiin pian myös Berliinissä, Trierissä ja Düsseldorfissa. Sen tarkoituksena oli rohkaista porvaristoa kapinoimaan, sillä Marx tiesi, että Saksan työväenluokka oli vielä melko pieni. Lehtisessä vaadittiin muun muassa progressiivista verotusta ja kansallista pankkia.[33]

Kölnissä oli tekeillä uusi sanomalehti Neue Rheinische Zeitung. Sen päätoimittajaksi haluttiin Karl Marx. Marxien perhe muutti Kölniin huhtikuussa 1848.[34]

Marx yritti esiintyä maltillisena uudistajana, mutta se ei vakuuttanut viranomaisia. Hänet pidätettiin 7. heinäkuuta 1848 syytettynä ylimmän yleisen syyttäjän halveksimisesta. Poliisit tutkivat lehden toimituksen. Preussin hallitus kaatui 8. elokuuta 1848. Syyskuun 25. Kölnissä astui voimaan sotatilalaki ja varuskunnan johtaja lakkautti välittömästi Neue Rheinische Zeitungin.[35]

Sotatilalaki kumottiin 12. lokakuuta vuonna 1848 ja Neue Rheinische Zeitung jatkoi ilmestymistään. Marx valittiin Kölnin työväenyhdistyksen puheenjohtajaksi 22. lokakuuta 1848. Vuoden lopussa työväenluokan kapina oli kukistettu niin Ranskassa, Englannissa kuin Saksassa.[36]

Kun etsintäkuulutus oli mitätöity, palasi Engels maanpakolaisuudesta. Marx ja Engels saivat helmikuun alussa 1849 syytteen yleisen syyttäjän kunnian loukkaamisesta.[37] Marx puolusti itseään oikeudessa niin taitavasti, että kun lopetti puheensa, suosionosoitukset täyttivät oikeussalin. Syytteet kumottiin. Kuitenkin jo 8. helmikuuta Marx oli jälleen syytettynä, tällä kertaa kapinaan yllyttämisestä. Syyte perustui Marxin johtaman työväenkomitean julistukseen, jonka mukaan ”veron pakko-ottoa on vastustettava kaikkialla kaikin tavoin”.[38] Marx myönsi syytteen osittain, mutta lautamiehet vapauttivat hänet, sillä heidän mukaansa hänellä oli perustuslaillinen oikeus esittää asiansa. Toukokuun 16. 1849 viranomaiset nostivat Neue Rheinische Zeitungin preussilaisia toimittajia vastaan syytteen ja esittivät, että ei-preussilaiset karkotetaan. Marx tajusi, että hänellä ei ole enää toimintamahdollisuuksia Saksassa.[39]

Marx matkusti Pariisiin ja huomasi, että tilanne oli sielläkin kiristymässä. Louis Napoleon oli nousemassa valtaan. Neljättä lastaan odottanut Jenny saapui Pariisiin heinäkuun alussa vuonna 1849. Marx sai melko pian sisäministeriöstä karkotusmääräyksen. Jennylle myönnettiin lisäaikaa. Saksaan ja Belgiaan ei ollut pääsyä ja Sveitsi epäsi maahanpääsyn. Ainoa vaihtoehto oli Iso-Britannia, jonne Marx saapui elokuussa 1849.[40]

Pääoman synty

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääoma-teoksen ensimmäisen osan kansilehti vuodelta 1867.

Kun Marx saapui Lontooseen, kaupunki eli voimakasta kasvukautta. Kasvavan väestön joukossa oli myös tuhansia poliittisia pakolaisia. Erot yhteiskuntaluokkien välillä olivat jyrkät, ja kaupungissa oli laajat slummialueet.[41]

Marx perusti uuden Kommunistiliiton Saksalaisten työläisten sivistysliiton tiloihin. Marxia vaivasivat raha- ja perhehuolet. Raskaana ollut Jenny Marx saapui Lontooseen syyskuun 17. päivä 1849. Perheessä oli nyt kolme lasta: Jennychen, Laura ja Edgar. Neljäs lapsi, joka oli poika syntyi 3. marraskuuta ja sai nimekseen Heinrich Guido. Engels saapui Lontooseen marraskuussa 1849.[42]

Marxin perheen taloustilanne kurjistui, ja he joutuivat muuttamaan tilapäisasuntoon Sohoon. Jenny oli sairas ja jälleen raskaana. Elokuussa 1850 Jenny matkusti Hollantiin Karlin enon Lion Philipsin luo. Marxin eno oli Philips-yhtiön perustaja. Karl pohti vakavasti perheen muuttoa Yhdysvaltoihin, mutta laivalippuihin ei ollut varaa. Engels pelasti ystävänsä perheen menemällä työhön perheyritykseensä Ermen & Engels Manchesterin konttoriin. Hän pysyi työssään seuraavat kaksikymmentä vuotta. Tekemällä pieniä kavalluksia yhtiön kassasta hän saattoi avustaa ystävänsä perhettä.[43]

Loppuvuodesta 1850 Marxin perhe löysi asunnon Dean Streetiltä. Asunnossa oli kaksi huonetta ja se oli kävelymatkan päässä British Museumista. Marx oli väsynyt järjestöelämässä toimimiseen, sillä työväenjärjestöt ja komiteat näyttivät keskittyvän riitelyyn. Häntä alkoi kiinnostaa kirjoittaminen. Marxin tarkoituksena oli kirjoittaa suurteos taloustieteestä. Juuri ennen muuttoa Heinrich-poika kuoli yllättäen.[44] Perheen taloustilanne pysyi edelleen heikkona, ja epäillään, että vuonna 1851 syntyneen Franziska-tyttären vei hautaan seuraavana vuonna suoranainen kurjuus. Vuosien 1850–1857 välisenä aikana Engelsille lähetetyt kirjeet kertovat jatkuvasta taloudellisesta ahdingosta.[45]

Pääoman ensimmäisen versio ilmestyi vuonna 1859 ja sai nimekseen Hahmotelmia poliittisen taloustieteen kritiikiksi. Marx oli lupaillut teosta ilmestyväksi jo vuodesta 1845 alkaen. Ystävät ja työväenliikkeen uranuurtajat latasivat teokseen valtavia odotuksia.[46] Teos oli alun perin suunniteltu kuusiosaiseksi ja julkaistavaksi nopeassa aikataulussa.[47] Kirja oli monille Marxin ihailijoille pettymys, sillä sen ei nähty käsittelevän pääomaa lainkaan. Kirjaa ei mainostettu, eikä siitä juuri ilmestynyt arvosteluja.[48]

Preussin kuningas Vilhelm I oli vuonna 1861 tapahtuneen valtaantulonsa yhteydessä päättänyt armahtaa kaikki poliittisista syistä maastakarkotetut. Ferdinand Lassalle lähetti Marxille kutsun tulla Preussiin tekemään uutta Neue Rheinische Zeitungin kaltaista lehteä. Marx epäili suunnitelman mielekkyyttä, mutta lähti Berliiniin koska lehti rahoitettaisiin 300 000 taalerin summalla, jonka muuan kreivitär oli testamentannut. Marx saapui Berliiniin ja Lassalle kestitsi häntä kuukauden.[49] Marx tympääntyi vierailuunsa. Preussin kansalaisuuden palautuskin epäonnistui: Marx oli viranomaisten mukaan luopunut kansalaisuudestaan vapaaehtoisesti, joten häntä ei voinut armahtaa. Lopullinen syy kotiinpaluuseen oli se, että Marx huomasi düsseldorfilaisten kommunistien olleen oikeassa Lassallen suhteen: Lassalle oli toivottoman narsistinen ja suuruudenhullu.[50]

Taloustilanne perheessä säilyi lohduttomana. Kodin tarvikkeita vietiin panttilainaamoon aina lasten vaatteita myöten.[51] Marx haki työtä rautateiltä kirjurina, mutta hänet hylättiin epäselvän käsialan takia. Vuosina 1861–1863 välisenä aikana Marx sai kirjoitettua tuhatviisisataa liuskaa muistiinpanoja. Monta päivää kului British Museumin lukusaleissa lähdeteosten parissa. Moni aiemmin ylitsepääsemätön ongelma tuntui nyt ratkenneen, myös kysymys maanvuokrasta ja maatyön arvosta. Kirjoitustyö eteni siitäkin huolimatta, että Marx sairasteli muun muassa reumatismia.[52] Vuonna 1867 oli viimein valmista. Työnimi Hahmotelmia poliittisen taloustieteen kritiikiksi, osa II hylättiin. Marx päätti antaa teokselleen lyhyemmän nimen: Das Kapital, Pääoma.[53]

Engels sai huhtikuussa 1867 Marxilta kirjeen, että nyt kauan odotettu teos on valmis. Marx lähti Hampuriin viemään käsikirjoitusta kustantamoon. Ensipainos oli tuhat kappaletta ja palkkio pieni. Teosta moitittiin sen ilmestyessä vaikeaselkoiseksi. Arvostelussaan Saturday Review totesi, että kirjoittajan käsitykset asioista ovat vahingollisia, mutta ”hänen logiikkaansa ei ole syytä epäillä”. Contemporary Review kiinnitti arvosteluissaan huomionsa lähes pelkästään kirjoittajan saksalaisuuteen, mutta kiitteli inhimillistä lähtökohtaa.[54]

Marraskuussa 1863 Marx sai kuolleelta äidiltään perinnön. Velkojen maksusta jääneet rahat päätettiin käyttää paremman asunnon hankkimiseen ja Marxit vuokrasivat kartanotyyppisen talon. Talon vuosivuokra oli aivan liian paljon Marxin perheen talouteen nähden. Vuoden 1864 toukokuussa Marxin vanha ystävä Wilhelm ”Lupus” Wolf kuoli ja testamenttasi Marxille 820 puntaa, mikä oli enemmän rahaa kuin Marx oli elämässään ansainnut. Tämän johdosta Pääoman ensimmäinen osa on omistettu Wilhelm Wolfille.[55]

Jatko-osien kirjoittamiseen Marx ryhtyi heti vuoden 1868 alussa. Terveys kuitenkin petti ja Marx oli työkyvytön.[56] Marx pohti perheen muuttoa Sveitsiin, sillä siellä olisivat elinkustannukset halvemmat. Lontoon etuina olivat kuitenkin British Museumin kirjasto ja toiminta internationaalin liittoneuvostossa.[57]

Pääoman ensimmäinen osa oli ainoa, jonka Marx sai valmiiksi ennen kuolemaansa. Marx selitti työnsä viivästymistä paitsi sairaudella, myös sillä, että ”havaitsin tarpeelliseksi ryhtyä opiskelemaan myös venäjän kieltä, koska Venäjän maanomistuskysymyksiin on perehdyttävä alkuperäislähteistä”. Engelsiä vitkastelu ärsytti. Marxin kuoleman jälkeen hän järkyttyi Pääoman jatko-osien käsikirjoituksen keskeneräisyydestä. Engels kirjoitti August Bebelille: Ihmettelet varmaan, etten minä hänen läheisenä ystävänään osannut aavistaa, miten pahasti asiat olivat riistäytyneet käsistä.[58]

Internationaali

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1864 Ranskan ja Englannin työväenjärjestöt perustivat Työväen internationaalin, josta oli tarkoitus tulla maailmanlaajuinen työläisliikkeitä yhdistävä organisaatio. Marx valittiin järjestön liittoneuvostoon ja hän toimi aktiivisesti järjestön johtotehtävissä. Nykyään tämä internationaali nähdään niin sanottuna ensimmäisenä internationaalina. Mihail Bakunin yritti kaapata Internationaalin itselleen, mutta Marx ja muut liittoneuvostolaiset saivat hankkeen torjutuksi.[59]

Marx esitti, että Internationaalin tuli antaa julkilausuma puhjenneesta Saksan–Ranskan sodasta. Julkilausuma annettiin, sen mukaan sota tulisi raunioittamaan Saksan ja Ranskan ja olemaan loppu Marxin kovasti halveksimalle Napoleon III:n valtakaudelle. Lisäksi varoitettiin Saksan työläisiä siitä, että nämä eivät saa antaa sodasta tulevan muuta kuin puolustussotaa Ranskan aggressiota vastaan. Marx uskoikin, että Saksan työläiset lähettävät Ranskan työläisille veljellisiä tervehdyksiä rauhan puolesta. Marxin julistus herätti ihailua ja John Stuart Mill lähetti sähkeen, jossa onnitteli Marxia.[60]

Ranskan kolmatta tasavaltaa Marx tervehti ilolla, mutta peläten kuitenkin sen johtavan taantumukseen. Työläisiä hän ei kannustanut vallankumoukseen, sillä sotatilan vallitessa pelkäsi sen johtavan sekasortoon. Pariisin kommuuniin Marx suhtautui ristiriitaisesti.[61]

Internationaali päätyi viimein hajaannukseen Pariisin kommuunin epäonnistuttua 1871 ja monen sen jäsenen siirtyessä Haagin kongressissa 2. syyskuuta 1872 venäläisen anarkistin Mihail Bakuninin leiriin.[62] Bakunin kannattajat jäivät kongressissa alakynteen. Engels ehdotti, että internationaali siirtää päämajansa New Yorkiin. Ehdotus meni läpi. Tämä oli internationaalille kuolinisku. Marx halusi irrottautua internationaalista sillä katsoi sen vievän liikaa aikaa kirjoitustyöltään. Marxin poistuttua näyttämöltä kuihtui Internationaali vähitellen pois.[63]

Myöskään englantilainen ammattiyhdistysliikkeen voimaan luottava sosialistinen liike ei panostanut loppuvaiheessa enää tarpeeksi internationaaliin, jotta se olisi voinut pysyä pystyssä.[64]

Vanhuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krooninen rahapula poistui Marxin perheestä vuonna 1870, kun Engels sai myytyä perheyrityksensä. Hän ryhtyi avustamaan ystävänsä perhettä 350 punnalla vuodessa. Vanhimmat tyttäret Jennychen ja Laura olivat menneet naimisiin ja muuttaneet Ranskaan. Kolmas tytär, Eleanor, sai opettajan paikan Brightonista 1873, mutta koki hermoromahduksen ja palasi takaisin kotiin.[65]

Vuonna 1874 Karl Marx anoi Britannian kansalaisuutta. Anomus hylättiin. Syyksi oli merkitty ”agitaattori, kommunististen aatteiden esitaistelija”.[66]

Kun kaksi tyttäristä oli naimisissa ja omissa talouksissaan, muutti Marx perheineen vuonna 1875 pienempään asuntoon. Siellä hän ryhtyi elämään rauhallista elämää. Vastustajiaan hän ei enää jaksanut kirjoituksissaan herjata todeten vanhuuden tuoneen viisauden. Vuonna 1880 Jenny Marx sairasteli, mutta matkusti Karlin kanssa Ranskaan tervehtimään Jennycheniä ja tämän tytärtä. Pian kotiin tulonsa jälkeen Jennyn kunto romahti ja hän kuoli 2. joulukuuta 1881.[67]

Eleanor-tyttären terveys huolestutti Marxia ja lääkäri määräsi isän ja tyttären matkustamaan yhdessä ottamaan aurinkoa Wightsaarelle. Kun Marxit saapuivat saarelle, siellä alkoivat kaatosateet ja lämpötila kävi välillä pakkasen puolella. Tämä pahensi Karlin keuhkokatarria ja bronkiittia. Eleanorin mielenterveyden tila huonontui. Hän ei syönyt, eikä nukkunut ja sai puhumattomuuskohtauksia. Hänelle oli tullut pakkomielle näyttelemisestä; hän ei söisi mitään ennen kuin pääsisi teatterin lavalle. Isä tuumi, että tyttärelle ei tee hyvää olla hänen seuraneitinään vaan hänen täytyy päästä toteuttamaan haaveitaan.[68]

Marx lähti parantelemaan vaivojaan eri kylpylöihin. Vuoden 1882 aikana hän ehti olla Algeriassa, Monte Carlossa, Vevyssä ja Argenteuilissa. Lokakuussa 1882 hän saapui Lontooseen, mutta lähti välittömästi huonoa säätä pakoon Wightsaarelle. Hän viipyi siellä tammikuuhun 1883. 5. tammikuuta 1883 Marx sai kirjeen, että Jennychen oli kuolemaisillaan syöpään. Marxin oma terveys oli romahtamaisillaan, hänellä oli yskänkohtauksia jotka olivat tukehduttaa hänet, kurkku ja keuhkoputket olivat tulehtuneet ja nukkuminen oli vaikeaa yöhikoilun takia. Engels vieraili Marxin luona 14. maaliskuuta 1883. Hän luuli ensin, että Marx nukkui nojatuolissaan, mutta huomasikin, että tämä oli kuollut.[69]

Yksityishenkilö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karl Marx avioitui Jenny von Westphalenin kanssa, joka oli preussilaisen paronin hyvän koulutuksen saanut tytär. Heidät vihittiin 19. kesäkuuta 1843 Bad Kreuznachin Pauluskirchessä. Perheeseen syntyi seitsemän lasta, mutta köyhien olojen vuoksi vain kolme heistä eli aikuiseksi.[70] Marxin tärkein tulolähde oli avustus Friedrich Engelsiltä, jolla oli vakituisia tuloja perheen liiketoimista Manchesterista. Lisäksi hän sai tuloja viikoittain kirjoittamistaan artikkeleista New York Daily Tribuneen.[71] Jennyn saamien perintöjen ansiosta perhe saattoi muuttaa terveellisempään ympäristöön Kentish Towniin Lontoon silloisille laitamille. Marxin mielestä perheen oli elettävä yhteiskunnallisen asemansa mukaisesti, minkä vuoksi menot juuri ja juuri pysyivät tulojen rajoissa.

Marxille ja hänen vaimolleen syntyi seitsemän lasta: Jenny Caroline eli Jennychen (avioliitossa Longuet, 1844–83); Jenny Laura (avioliitossa Lafargue; 1845–1911); Edgar (1847–1855); Henry Edward Guy (”Guido”, 1849–1850); Jenny Eveline Frances (”Franziska”, 1851–52); Jenny Julia Eleanor (1855–98) ja yksi lapsi, joka kuoli nimettömänä. On esitetty, että Marxilla olisi ollut poika myös taloudenhoitajansa Helene Demuthin kanssa.[72] Isänä Marx oli lämmin ja rakasti lapsiaan suuresti. Hän luki lapsilleen paljon ja lukuohjelmistossa oli Shakespearea, Homerosta ja Tuhannen ja yhden yön tarinoita. Vierailijoiden kertomusten mukaan Marxeilla oli lasten leluja kaikkialla ja lapset saivat leikkiä vapaasti. Lasten sairaudet ja kuolemat olivat suuren murheen ja surun aiheuttajia.[73]

Omiin vanhempiinsa, Heinrich ja Henriette Marxiin Karl Marx suhtautui yllättävän kylmästi. Lapsuudenkodista lähdettyään hän lähestyi äitiään lähinnä pyytääkseen rahaa. Isänsä kirjeisiin hän ei juuri vastaillut, mutta käytti opiskeluihinsa tämän rahaa 700 taaleria vuodessa kun keskiverto-opiskelija käytti rahaa 500 taaleria vuodessa. Sisartensa olemassaoloa hän ei tainnut juurikaan muistella.[74]

Elin- ja työskentelytavoiltaan Marx oli boheemi. Hänen työhuoneessaan vallitsi luova kaaos. Paperipinoja, sanomalehtikasoja ja tuhkakuppeja oli kaikkialla.[75]

Jälkimaine

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Karl Marxin hauta Highgaten hautausmaalla Lontoossa.

Vasta myöhempien kehityskulkujen ansiosta Marx nousi asemaansa vaikutusvaltaisena filosofina. Engels jatkoi vielä työtä hänen jälkeensä, toimittaen esimerkiksi Pääoman viimeisen osan loppuun.[76]

Vuonna 2003 saksalaiset äänestivät Marxin kolmanneksi suurimmaksi saksalaiseksi ZDF-televisiokanavan äänestyksessä Unsere Besten (edelle pääsivät ainoastaan Konrad Adenauer ja Martti Luther).[77]

Filosofia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Marxilainen filosofia
 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Filosofiassaan Marxin voi nähdä Hegelin seuraajana. Hegelin filosofia perustuu dialektiikkaan, joka tarkoittaa, että maailma kehittyy kahden vastakkaisen voiman, teesin ja antiteesin, taistellessa. Hegel katsoi filosofisena idealistina, että todellisuus on pohjimmiltaan henkinen.

Oman filosofiansa Marx rakensi osin Hegelin dialektisen logiikan mukaan, mutta hylkäsi idealismin. Ontologiassaan Marx sen sijaan seurasi saksalaista filosofia Ludwig Feuerbachia siinä mielessä, että hän katsoi todellisuuden perustan olevan viime kädessä materiaalinen eli aineellinen. Varsinaista dialektiikkaa Marxin omissa teksteissä on vain vähän, mutta Friedrich Engelsin myötä dialektiikka omaksuttiin laajemmin marxilaiseen ajatteluun.

Marxin ja Engelsin mukaan filosofian peruskysymyksiin kuuluu kysymys hengen ja aineen välisestä suhteesta. Marx ja Engels ratkaisivat asian materialistisesti: aine on ensisijainen ja henki vain aineen korkein tuote.

Hegelin tavoin Marx erotti havainnot ja ideat toisistaan, mutta ei nähnyt aineellista todellisuutta ideat peittävänä esteenä, vaan ennemminkin tiettyjen ideologioiden vaikutuksesta ihmiset eivät nähneet elämänsä todellista aineellista tilaa. Tätä hegeliläisestä dialektiikasta vaikutuksia saanutta teoriaansa Marx kutsui historialliseksi materialismiksi.

Dialektinen materialismi puolestaan käsittelee yleisempää oppia aineesta, dialektiikan säännöistä ja maailmasta niiden kohtauspaikkana.

Lisäarvoteoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Marxilainen taloustiede
Katso myös: Riisto

Teoksessaan Pääoma Marx esitti teorian kapitalistisen yhteiskunnan yleisimmistä taloudellisista liikelaeista.

Marxin kehittämä lisäarvo-termi yksinkertaistaen merkitsee, että kapitalisti sijoittaa tuotantoon pääomaa, jolle hän haluaa lisäarvoa eli voittoa. Lisäarvoa hän hankkii tuottamalla tavaroita, joilla on käyttöarvoa, mutta ennen muuta vaihtoarvoa. Tuottaakseen pääomallaan tavaroita hän palkkaa työntekijöitä määrätyksi ajaksi, josta hän maksaa palkkaa. Palkka on aina pienempi kuin työläisen työaikanaan tekemän työn arvo. Todellisen tehdyn työn ja työläisen palkan arvojen välinen erotus on kapitalistin saamaa lisäarvoa. Pääoman kierron tuotantoprosessissa Marx kuvaa yksinkertaisena uusintamisena, jossa syntyy arvotuote, sekä laajennettuna ja kasautuvana uusintamisena, joka on tuotearvo. Nämä hän esittää seuraavasti:

Arvotuote: C'= C v m. Tässä C' = kokonaistuote, C = liikkuvaa pääomaa, v = palkka ja m = lisäarvo

Tuotearvo: C = c v m. Tässä C = kokonaistuote, c = pysyvää pääomaa, v = palkka ja m = lisäarvo [78]

Työntekijän suorittaman työn arvo on siis suurempi kuin on työntekijän palkka. Tämän lisäarvon yrittäjä pitää itsellään. Lisäarvo sisältää sekä liikkuvan ja kiinteän pääoman käytön ja kulumisen uusintamisen, vähennyksen ja lisäyksen, sekä voiton. Näin Marxin mukaan työn arvo on yhtä kuin palkka lisäarvo. Siten kaikki tavaroiden arvo on työn yhdistyksiä, pelkkää työn arvoa. Marx toteaa, että jos kaikista tavaroista poistetaan kaikki niihin käytetty työ, jäljelle jää vain aineet sellaisina kuin ne tavataan luonnossa. [79]

Historiallinen materialismi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Historiallinen materialismi

Tuotantotapa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiallinen materialismi on Marxin keskeinen teoria, joka selittää historian keskeisiä tendenssejä materiaalisista lähtökohdista käsin. ”Idealistien haaveilun” ja nuorhegeliläisten abstraktien käsitteiden vastakohdaksi Marx haluaa asettaa oman ajattelunsa pohjaksi kouriintuntuvan todelliset lähtökohdat. Ensinnäkin, jotta ihmiset voisivat ylipäätään tehdä historiaa, heidän täytyy olla elossa. Hengissä pysyäkseen ihmisten on tyydytettävä tarpeensa. Siksi ihmiset tuottavat välineet selviytyäkseen. Tätä ei tehdä sattumanvaraisella tavalla, vaan ennemminkin toisinnetaan ympäristön elinkeinoja. Tämä tapa tulla toimeen ja selviytyä määräytyy siis ympäristön asettamien ehtojen mukaan ja määrittää koko yhteiskunnan tuotantotavan. Samalla tuotantotapa on sekä koko yhteiskuntaa että myös yksilöiden elämää määrittävä aktiviteetti.

Tuotantotavan käsite ei ole aivan yksiselitteinen, koska Marx käyttää sitä useammassa merkityksessä. Välillä Marx viittaa tuotantotavalla materiaalisiin ja välillä sosiaalisiin seikkoihin tai joskus molempiin yhtä aikaa. Materiaalisessa merkityksessä tuotantotapa viittaa lähinnä työskentelyprosessin fyysiseen luonteeseen, eli sen voidaan sanoa tarkoittavan lähes samaa kuin työskentelytekniikka. Tämä sisältää työn spesialisaation muodot sekä työnjaon. Siihen miten työskennellään vaikuttaa varsin pitkälle käytetty teknologia. Periaatteessa työskentelytapa materiaalisessa mielessä voi olla samanlainen selvästi erilaisten taloudellisten organisaatioiden alaisuudessa. Sosiaalisessa merkityksessään ’tuotantotapa’ viittaa tuotannon tarkoitukseen, ylimääräisen työn muotoon ja työläisen riistämisen tapaan. Tuotannon erilaisia tarkoituksia voidaan luokitella sen mukaan, tuotetaanko tavarat omaan käyttöön vai vaihtoon; vaihdetaanko vai myydäänkö vaihtoon tuotettu tavara; pyritäänkö voitot maksimoimaan myynnissä vai ei; ja pyritäänkö voitot käyttämään kulutukseen vai onko kyseessä pääomien akkumulaatio. Ylimääräisen työn (joka viittaa siihen työhön, jonka tuloksia työn tekijä ei itse saa) muoto vaihtelee esimerkiksi siten, että orjatyövoimassa ylimääräinen työ on se osuus orjan tuotannosta, minkä orjuuttaja pitää itsellään sen jälkeen kun on käyttänyt orjan ylläpitoon tarvittavan osan, kun taas kapitalismissa ylimääräinen työ näyttäytyy tuotteiden myynnin kautta saatavana voittona pääoman sijoittamisesta. Työläisen riiston tavoilla viitataan siihen, että kapitalismissa työntekijän riisto perustuu siihen, ettei tällä ole hallussaan tuotantovälineitä joten hän joutuu myymään työvoimansa, kun taas muunlaisissa tuotantotavoissa riisto voi perustua suoremmin yhteiskunnallisiin voimasuhteisiin, väkivaltaan tai sillä uhkaamiseen.

Tuotantovoimat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen keskeinen käsite on tuotantovoimat. Tuotantovoimilla tarkoitetaan useimmiten tuotannossa käytettäviä välineitä (oleellista on niiden teknologian kehitystaso). Historiallisen materialismin teoriassa yhteiskunnan luonteen ensisijaisena selittävänä tekijänä ovat juuri tuotantovoimat, jotka nähdään yhteiskunnan perustana. Materiaaliset, tuotantoon ja talouteen liittyvät prosessit muokkaavat yhteiskunnan muita instituutioita. Yhteiskunnan perusta, tuotantovoimat, antavat tietynlaisen taloudellisen rakenteen. Taloudellinen rakenne koostuu suhteista, joita nimitetään tuotantosuhteiksi. Ihmiset asettuvat tuotantosuhteisiin tuotantovoimien kehitysastetta vastaavalla tavalla. Tuotantoon ja talouteen liittyvien rakenteiden pohjalta yhteiskunta saa ylärakenteen, jolla tarkoitetaan muita kuin suoraan tuotantoon ja talouteen liittyviä instituutioita (joihin kuuluu esimerkiksi uskonto ja kulttuuri). Marxin tekstien perusteella ei ole täysin selvää, minkälaisia nämä vuorovaikutussuhteet ovat. Ovatko kulttuuri ja instituutiot tuotantovoimien vaikutuksen määräämiä, vai asettavatko tuotantovoimat niille vain jonkinlaiset puitteet joiden sisällä ne muotoutuvat? Joka tapauksessa Marx näyttää näkevän teknologian (ja muut tuotantovoimat) jonkinlaisena oleellisena linkkinä ihmisen ja ympäristön välillä.

Luokkataistelujen historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiallinen materialismi selittää yhteiskunnan kehityksen tuotantovoimien ja yhteiskunnassa vallitsevien tuotantosuhteiden (joista omistussuhteet ovat legalistinen muoto) vääjäämättömällä taipumuksella ajautua konfliktiin keskenään. Tuotantovoimat kehittyvät historian kuluessa jatkuvasti väestönkasvun ja ihmisten loputtomien tarpeiden myötävaikutuksesta. Tietynlaiset tuotantosuhteet vastaavat tiettyjä tuotantovoimien kehityksen astetta, mutta kun tuotantovoimat kehittyvät tästä asteesta ohitse, alkaa tulla yhteiskunnallisia ongelmia. Konfliktin kannalta oleellisia yhteiskunnassa vallitsevia suhteita ovat suhteet niiden välillä, jotka kontrolloivat tuotantovälineitä ja niiden jotka eivät. Näin ollen jännite tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden välillä näyttäytyy yhteiskuntaluokkien välisenä konfliktina. Vallitseva luokka hallitsee olemassa olevaa tuotannonmuotoa, mutta kehittyvät tuotantovoimat lisäävät vallitsevaa luokkaa vastaan nousevan luokan voimia. ”Koko tähänastisen yhteiskunnan historia on ollut luokkataistelujen historiaa.”

Historiallinen vaihemalli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteiskuntien historiallinen kehityskulku näyttäytyy Marxin historianfilosofiassa seuraavana:

  1. Orjayhteiskunnat
    • selkeät rajat vapaiden ja orjien välillä; antiikin Kreikan polikset
    • väkivaltainen orjien kurissapito
  2. Feodaaliyhteiskunta
    • maanomistajien ja maaorjien välinen kamppailu
    • epävakaa ajanjakso, jonka aikana yhteiskunnallinen murros, osa pitkää prosessia
  3. Kapitalistinen (teollisuus)yhteiskunta
    • porvariston ja proletariaatin eli työväenluokan kamppailu
    • vähän väkivaltaa; laillisesti legitimoitu valta
    • riisto näkymättömämpää, koska se tapahtuu rakenteellisesti

On epäselvää, kuinka pitkälle Marx tarkoitti vaiheteoriansa universaaliksi malliksi yhteiskunnan kehityksestä. Tällainen universaali tulkinta mallista on yleinen marxilaisessa perinteessä, mutta Marx itse suorasanaisesti kiisti mallin universaaliuden eräässä myöhäisellä iällä kirjoittamassaan kirjeessä, jossa hän sanoi mallinsa kuvaavan vain Euroopan historiallista kehitystä.

Vaihemallissa väkivalta ja näkyvä riisto vähenevät uusien tuotantomuotojen myötä, mutta riiston kokonaismäärä säilyy. Marx ja Engels katsoivat, että kapitalistisen(kin) tuotantomuodon ristiriidat johtavat väistämättä vallankumoukseen, jonka seurauksena on luokaton yhteiskunta. Marx kuitenkin kirjoittaa vain hyvin vähän siitä, millainen tämä uusi yhteiskuntarakenne on.

Kapitalismin teoretisointi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapitalismin synty

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marx kirjoittaa feodalismin hitaasta muuntumisesta kapitalismiksi: ”Keskiajan maaorjista kehkeytyivät ensimmäisten kaupunkien lupakirjaporvarit. Tästä lupakirjaporvaristosta taas kehittyivät ensimmäiset porvariston ainekset.” Oleellisena tekijänä Marx näki kaupan laajentumisen löytöretkien myötä, koska tämä vahvisti feodalistisen yhteiskunnan ”vallankumouksellista elementtiä”. Feodalistinen käsityöläisten kiltoihin perustuva järjestelmä ei näet pystynyt enää tuotantotapana tyydyttämään uusia markkinoita ja siksi alkoi syntyä uudenlaista manufaktuurituotantoa, jota johti ”teollinen keskisääty” (joka on siis tämä mainittu vallankumouksellinen elementti). Näille manufaktuureille ominaista oli pitkälle viety työnjako, joka nosti niiden tuottavuutta selvästi suhteessa itsenäisiin tuottajiin.

Kapitalismi ei kuitenkaan voinut kehittyä vielä silloin, kun enemmistö työläisistä koostui maaseudun itsenäisistä talonpojista. Primitiivisen akkumulaation (jolla Marx tarkoittaa kapitalismin varhaiskehitystä) kannalta on oleellista, että talonpoikien tuotantovälineet pakkolunastetaan, jolloin heistä tulee palkkatyöläisiä. Maanomistajat ajoivat nämä itsenäiset talonpojat kaupunkeihin laajentaessaan maitaan. Eriytyminen feodaalijärjestelmästä tapahtui alun perin siten, että kaupunkien itsenäiset tuottajat alkoivat kasata pääomaa ja siirtää sitä tuotannosta myös kaupankäyntiin, jolloin he alkavat toimia kiltojen ulkopuolella ja joutuvat näiden kanssa vastakkain.

Markkinat kuitenkin jatkoivat kasvamistaan, jolloin kehittyneeseen työnjakoon perustuneet manufaktuuritkaan eivät enää riittäneet, vaan tapahtui tuotannon koneistuminen. Tämän myötä manufaktuurien tilalle tuli suurteollisuutta ja teollisen keskisäädyn tilalle ”miljoonamiehet” eli moderni porvaristo. Suurteollisuuden myötä syntyivät maailmanmarkkinat, mikä kehitti merenkulkua ja maaliikennettä. Nämä prosessit taas laajensivat teollisuutta entisestään. Kaiken tämän seurauksena porvaristo kehittyi ja nousi sorretusta luokasta lopulta valtion todellisiksi valtiaiksi. Tällä koko prosessilla oli tietysti suuria vaikutuksia myös yhteiskunnan ylärakenteisiin. Esimerkiksi kirkon vaikutus yhteiskunnassa väheni. Porvaristo ”asetti, sanalla sanoen, uskonnollisten ja poliittisten harhakuvitelmien verhoaman riiston sijaan avoimen, häpeämättömän suoran ja pelkistetyn riiston.”

Kapitalismin ristiriidat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Marx vuonna 1882

Tuotantotavan vaihtuminen feodalismista kapitalismiin ei siis poistanut vastakkainasetteluja yhteiskunnasta, vaan itse asiassa kapitalismia leimaa aikaisempia tuotantotapoja huomattavasti selkeämmät vastakkainasettelut kahden luokan välillä, jotka ovat porvaristo ja proletariaatti. Kapitalismin erottaa muista tuotantotavoista myös se, että siinä missä aiemmat tuotantoa hallitsevat luokat pyrkivät jonkinlaiseen stabiiliuteen, porvaristo ei voi olla mullistamatta jatkuvasti tuotantovälineitä ja sen mukana muita yhteiskunnallisia suhteita. Kapitalismissa tuotantoluokka etsii leppymättä voittoja. Tyypillistä tälle tuotantotavalle on myös keskittyminen eli suurten pääomien ajautuminen yhä harvempien käsiin, sekä taloudellisten voittojen jatkuva rakenteellinen tendenssi pienentyä. Tarve saada voittoja saa porvariston levittämään tuotantotapansa ympäri maapalloa niin, että tuotanto ja kulutus muuttuvat yleismaailmalliseksi. Näin kansakuntien välille syntyy riippuvuus ja sekä henkiset että materiaaliset tuotteet ylikansallistuvat.

Kapitalismin talouden suurin ”ristiriita” on juuri jatkuva voittojen tavoittelu ja toisaalta voittoasteen rakenteellinen taipumus pienentyä ajan myötä. Voittoasteen pienentyminen on useimpien klassisen taloustieteen edustajien kannattama näkemys. Voittoaste pienentyy esimerkiksi kun otetaan uutta teknologiaa käyttöön. Se joka uudistaa tuotantoa ensimmäiseksi, saa tietysti ensin suuremman osan markkinoilla jaettavista voitoista, kun hän tuottaa muita tehokkaammin, mutta sitten kun muutkin kapitalistit omaksuvat uuden teknologian, joudutaan tilanteeseen, jossa teknologiaan käytetty osuus tuotantoon käytetystä kokonaispääomasta on suurempi kuin aikaisemmin, ja näin ollen voittoaste jää pienemmäksi. Marxin mukaan kapitalismissa tapahtuu myös yhä syvenevää pääoman keskittymistä. Suuremmat tuotantoyksiköt (joiden omistajilla on enemmän pääomaa) ovat kilpailussa etuasemassa pienempiin tuottajiin nähden, koska heillä on suuremmat tuotannolliset resurssit ja suurempi mahdollisuus selviytyä kriiseistä. Näin ollen pienemmät tuottajat jäävät lopulta suurempien jalkoihin.

Marx vertaa porvaristoa tuotantovoimineen taikuriin, joka ei pysty hillitsemään esiin manaamiaan henkivoimia, vaan nämä kääntyvät tätä vastaan. Kapitalismin ristiriitaisen luonteen osoituksena Marx pitää kauppakriisejä, jotka johtuvat ylituotannosta. Kapitalismissa tuotanto on levittäytynyt laajalle, eikä sillä ole vastaavanlaista yhteyttä tuotteiden käyttöarvoon kuin aikaisemmissa tuotannonmuodoissa. Voittojen tavoitteluun keskittyvässä järjestelmässä mikä tahansa katkos kysynnän ja tarjonnan välillä voi aiheuttaa ongelmia. Kriisit ovat ikään kuin kapitalismin säätelevä tekijä. Kriisit laukaisevat spiraalimaisen tapahtumaketjun (voitot laskevat, sitten investoinnit. Tästä seuraa työttömyyttä, mikä johtaa pienempään kulutukseen ja voitot laskevat taas), joka päätyy lopulta uuteen tasapainotilaan, missä pääoma on entistä keskittyneempää ja proletariaatin (jonka palkat putoavat kriisissä) luokkatietoisuus kasvanut entisestään. Kriisit ovat vain väliaikainen ratkaisu ylituotanto-ongelmiin.

Työvoima eroaa muista tuotannossa tarvittavista tavaroista siten, että sitä ei voi tuottaa lisää kun sen hinta kallistuu. Tämän takia kapitalismi vaatii selviytyäkseen työläisten reserviarmeijan. Nämä ihmiset joutuvat elämään alituisessa kurjuudessa sikäli kun heitä ei tarvita. Tämän ylijäämäväestön suhteellisen koon Marx ennustaa kasvavan kapitalismin kehittyessä. Samoin kapitalistit pidättävät voitoista yhä suuremman osan itsellään ja tuloerot tulevat kasvamaan entisestään. Aiemmissa tuotantotavoissa sorretut kykenivät jotenkin nousemaan pohjalta, mutta kapitalismissa tuotantovälineet omistava porvaristo ei kykene hallitsemaan koska se ”ei kykene tarjoamaan orjalle edes orjan elämää”.

Varhaistuotannossaan Marx käyttää Hegelistä tuttua vieraantumisen käsitettä kuvaamaan työläisen asemaa kapitalismissa. Työläisten työn tulokset muuttuvat kapitalistin omaisuudeksi. Työn tulokseksi tulee työläistä alistavan kapitalistin rikastuttaminen, ja näin työstä tulee tekijäänsä vastaan suunnattu prosessi. Ihmiset ovat riippuvaisia luonnosta ja sen muokkaamisesta, mikä on ominaista ihmiselle ja määrittää ihmisluontoa. Kapitalististen taloudellisten arvojen vallitessa työ vieraannuttaa ihmisen ihmisyydestä. Työn pitäisi olla jonkinlainen ihmisenä olemisen täyttymys, mutta siitä on tullut prosessi, joissa ihmiset alistavat ja köyhdyttävät itsensä.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Marx, Karl: Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 1: Pääoman tuotantoprosessi. ((Das Kapital. Kritik der politischen Ökonomie: Erster Band: Der Produktionsprozeß des Kapitals, 1867.) Valmistanut painoon Friedrich Engels. Suomennos O. V. Louhivuori, T. Lehén, M. Ryömä) Moskova: Edistys, 1974.
  • Singer, Peter: Marx: a very short introduction. Oxford: Oxford University Press, 2000. ISBN 0192854054 Suom. Marx. (Suomentanut Teppo Eskelinen) Helsinki: Into, 2013. ISBN 978–952–264–231–8
  • Wheen, Francis: Karl Marx. ((Karl Marx, 1999.) Suomentanut Aarne T. K. Lahtinen) Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951–1–16826–6
  • Wheen, Francis: Marxin Pääoma. Suomentanut Kimmo Paukku. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2007. 978-951-20-7149-1

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Karl Heinrich Marx
  2. ↑ Henri de Saint-Simon Britannica.com. Viitattu 23.10.2023 (englanniksi).
  3. ↑ Auguste Blanqui Britannica.com. Viitattu 23.10.2023 (englanniksi).
  4. ↑ Forerunners of socialism in the early nineteenth century 27.4.2023. Workersliberty.org. Viitattu 23.10.2023 (englanniksi).
  5. ↑ Socialism Britannica.com. Viitattu 23.10.2023 (englanniksi).
  6. ↑ Wheen 2000, s. 21.
  7. ↑ Wheen 2000, s. 23.
  8. ↑ Wheen 2000, s. 25.
  9. ↑ Wheen 2000, s. 27.
  10. ↑ Wheen 2000, s. 28.
  11. ↑ a b Wheen 2000, s. 29.
  12. ↑ Wheen 2000, s. 59–60.
  13. ↑ Wheen 2000, s. 35–38.
  14. ↑ Wheen 2000, s. 41–43.
  15. ↑ Wheen 2000, s. 44.
  16. ↑ Wheen 2000, s. 44–45.
  17. ↑ Wheen 2000, s. 51–55.
  18. ↑ Wheen 2000, s. 56.
  19. ↑ Wheen 2000, s. 67.
  20. ↑ Wheen 2000, s. 68–69.
  21. ↑ Wheen 2000, s. 72–76.
  22. ↑ Wheen 2000, s. 79–80.
  23. ↑ Wheen 2000, s. 91–92, 2000
  24. ↑ Wheen 2000, s. 92, 2000.
  25. ↑ Wheen 2000, s. 92–93.
  26. ↑ Wheen 2000, s. 94.
  27. ↑ Wheen 2000, s. 89–90, 2000.
  28. ↑ Wheen 2000, s. 112–115.
  29. ↑ Wheen 2000, s. 115–117.
  30. ↑ Wheen 2000, s. 121.
  31. ↑ Wheen 2000, s. 122.
  32. ↑ Wheen 2000, s. 122–124.
  33. ↑ Wheen 2000, s. 125.
  34. ↑ Wheen 2000, s. 126.
  35. ↑ Wheen 2000, s. 132–133.
  36. ↑ Wheen 2000, s. 137.
  37. ↑ Wheen 2000, s. 138.
  38. ↑ Wheen 2000, s. 139, 2000.
  39. ↑ Wheen 2000, s. 140–142.
  40. ↑ Wheen 2000, s. 143.
  41. ↑ Wheen 2000, s. 144–145.
  42. ↑ Wheen 2000, s. 147–148.
  43. ↑ Wheen 2000, s. 150–154.
  44. ↑ Wheen 2000, s. 160.
  45. ↑ Wheen 2000, s. 166–171.
  46. ↑ Wheen 2000, s. 213–214.
  47. ↑ Wheen 2000, s. 216–218.
  48. ↑ Wheen 2000, s. 219–221.
  49. ↑ Wheen 2000, s. 228.
  50. ↑ Wheen 2000, s. 228–230.
  51. ↑ Wheen 2000, s. 230–231, 2000.
  52. ↑ Wheen 2000, s. 268.
  53. ↑ Wheen 2000, s. 240.
  54. ↑ Wheen 2000, s. 276,287.
  55. ↑ Wheen 2000, s. 245–246.
  56. ↑ Wheen 2000, s. 289.
  57. ↑ Wheen 2000, s. 290.
  58. ↑ Wheen 2007, s. 53-55
  59. ↑ Wheen 2000, s. 294–295.
  60. ↑ Wheen 2000, s. 296–297.
  61. ↑ Wheen 2000, s. 301.
  62. ↑ Wheen 2000, s. 313.
  63. ↑ Wheen 2000, s. 317.
  64. ↑ Wheen 2000, s. 303, 2000.
  65. ↑ Wheen 2000, s. 321–324.
  66. ↑ Wheen 2000, s. 327–328.
  67. ↑ Wheen 2000, s. 329–344.
  68. ↑ Wheen 2000, s. 345–346.
  69. ↑ Wheen 2000, s. 348–350.
  70. ↑ Singer 2000, s. 5.
  71. ↑ Singer 2000, s. 9.
  72. ↑ Wheen 2000, s. 173.
  73. ↑ Wheen 2000, s. 163, 201, 202.
  74. ↑ Wheen 2000, s. 24, 39–40.
  75. ↑ Wheen 2000, s. 217–219, 271.
  76. ↑ Thinius, Frank: Der Mann hinter Marx – Friedrich Engels, Sozialist und Kaufmann Radio Bayern2. Viitattu 21.12.2011. (saksaksi)[vanhentunut linkki]
  77. ↑ Arens, Peter: »Unsere Besten – Wer ist der größte Deutsche?« ZDF Jahrbuch 2003. Viitattu 21.12.2011.[vanhentunut linkki]
  78. ↑ Marx, Karl: Pääoma, osa 1, mm. ss. 198–213 ja osa 2 s. 349
  79. ↑ Marx, Karl: Pääoma, osa 1, s. 52

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennettuja teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Demokritoksen ja Epikuroksen luonnonfilosofian ero. ((Differenz der demokritischen und epikureischen Naturphilosophie, 1841.) Suomentanut Jukka Heiskanen) Minerva: Jyväskylän yliopisto: Karl Marx –seura, 2005. ISBN 952–5591–02–6
  • Hegelin oikeusfilosofian kritiikkiä. ((Zur Kritik der Hegelschen Rechtsphilosophie, 1843.) Suomentanut Jukka Heiskanen) Helsinki: Jyväskylä: Minerva: Karl Marx –seura, 2009. ISBN 978–952–492–181–7
  • Filosofian kurjuus. ((Misère de la philosophie: Réponse a la philosophie de la misère de M. Proudhon, 1847.) Käännöksen alkuteos: Ništšeta filosofii. Suomentajat: Matti Viikari, Reijo Käkelä, Anssi Sinnemäki, Kerttu Juntunen & Antero Tiusanen) Moskova: Edistys, 1971.
  • Marx, Karl & Engels, Friedrich: Kommunistinen manifesti. ((Manifest der kommunistischen Partei, 1848.) Suomentaneet Juha Koivisto, Markku Mäki ja Timo Uusitupa) Tampere: Vastapaino, 1998. ISBN 951–768–016–3
  • Kansantaloustieteen arvostelua. ((Zur Kritik der politischen Ökonomie, 1859.) Suomentanut Antero Tiusanen) Helsinki: Kansankulttuuri, 1970.
  • Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 1: Pääoman tuotantoprosessi. ((Das Kapital. Kritik der politischen Ökonomie: Erster Band: Der Produktionsprozeß des Kapitals, 1867.) Valmistanut painoon Friedrich Engels. Suomennos O. V. Louhivuori, T. Lehén, M. Ryömä) Moskova: Edistys, 1974.
  • Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 2: Pääoman kiertokulkuprosessi. ((Das Kapital. Kritik der politischen Ökonomie: Zweiter Band: Der Zirkulationsprozeß des Kapitals, 1893.) Valmistanut painoon Friedrich Engels. Suomennos Mauri Ryömä) Moskova: Edistys, 1974.
  • Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 3: Kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessi. ((Das Kapital. Kritik der politischen Ökonomie: Dritter Band: Der Gesamtprozeß der kapitalistischen Produktion, 1894.) Valmistanut painoon F. Engels. Suomentanut Antero Tiusanen) Moskova: Edistys, 1976.
  • Marx, Karl & Engels, Friedrich: Valitut teokset. (6 osaa. Suomentaneet Antero Tiusanen ym) Moskova: Edistys, 1978–1979.
  • Taloudellisfilosofiset käsikirjoitukset 1844. ((Ekonomitšesko–filosofskije rukopisi 1844 goda, julkaistu 1932.) Suomennos: Antero Tiusanen) Moskova: Edistys, 1973. (sisältyy myös teokseen Marx & Engels, Valitut teokset, osa 1)
  • Vuosien 1857–1858 taloudelliset käsikirjoitukset (”Grundrisse”). ((Grundrisse der Kritik der politischen Ökonomie, käsikirjoitus 1858, julkaistu 1941.) Suomentanut Antero Tiusanen. Osat 1–2) Moskova: Progress, 1986.
  • Marx, Karl & Engels, Friedrich & Lenin, Vladimir Iljitš: Nainen, perhe ja yhteiskunta: Valikoima. ((Über die Frau und die Familie, 1972.) Valikoineet ja koonneet Joachim Müller ym. Suomentaneet Matti Hölttä ja Mirja Ruonanniemi) Helsinki: Kansankulttuuri, 1972. ISBN 951–615–006–3

Muuta kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Desai, Meghnad: Marxin kosto: Kapitalismin uusi nousu ja valtiokeskeisen sosialismin kuolema. ((Marx’s revenge: The resurgence of capitalism and the death of statist socialism, 2003.) Suomentanut Timo Soukola) Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978–952–495–077–0
  • Berlin, Isaiah: Karl Marx: Elämäkerta. (Karl Marx – his life and environment, 1939) Helsinki: Otava, 1968.
  • Koivisto, Juha & Oittinen, Vesa (toim.): Mega–Marx: Johdatus uuteen Marxiin. Tampere: Vastapaino, 2010. ISBN 978–951–768–316–6
  • McLellan, David: Karl Marx: Elämä ja teokset. ((Karl Marx: His life and thought, 1974.) Suomentanut Antero Tiusanen) Helsinki: Love kirjat, 1990. ISBN 951–8978–07–7
  • Misik, Robert: Marx jokamiehelle. ((Marx für Eilige, 2003.) Suomentanut Jukka Heiskanen) Helsingissä: Otava, 2006. ISBN 951–1–19695–2
  • Oittinen, Vesa (toim.): Marx ja Venäjä. Helsinki: Aleksanteri–instituutti, 2006. ISBN 952–10–2870–X
  • Schanz, Hans–Jørgen: Karl Marxin teoria muurin murtumisen jälkeen. ((Karl Marx i tilbageblik efter murens fald, 1994.) Suomentanut Tapani Hietaniemi) Helsinki: Tutkijaliitto, 1996. ISBN 951–9297–98–7
  • Wheen, Francis: Marxin Pääoma. ((Marx’s Das Kapital: A biography, 2006.) Suomentanut Kimmo Paukku) Helsingissä: Ajatus, 2007. ISBN 978–951–20–7140–1

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Karl Marx.

Teoksia verkossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikutusvaltaisimpia läntisiä filosofeja
Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Taiteenala
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Karl_Marx&oldid=22728309”